Talvisota: Viipuri ahdingossa

Viipuri liekeissä 7.3.1940. SA-Kuva.

Viipuri liekeissä 7.3.1940. SA-Kuva.

Suomi hyväksyi Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot ja ehdotti aselepoa rauhanneuvottelujen ajaksi. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov ehdotti neuvotteluiden aloittamista Moskovassa. Hän ei suostunut aselepoon.

Puna-armeija pyrki saartamaan Viipurin. Sen joukot lähestyivät Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Karjalan Kannakselta Talin suunnalta. Viipurinlahdella neuvostojoukkoja oli jo lahden länsirannalla, josta suomalaiset yrittivät ajaa hyökkääjät takaisin jäälle.

Lainaan kokonaisen aukeaman Talvisota päivä päivältä -kirjasta.

— Lainaus alkaa —

5.3.1940

Sodan 97. päivä

Suomen hallitus taipui rauhanehtoihin. Viipurinlahdella taistelu möyrysi saarilla ja lahden länsirannalla. Vuosalmella tilanne huononi vastahyökkäyksen epäonnistuttua.

Ehdot hyväksyttiin

Suomen hallitus taipui hyväksymään Neuvostoliiton asettamat ennakkoehdot rauhalle. Ne olivat samat, jotka oli periaatteessa hyväksytty jo helmikuun viimeisenä päivänä. Silloin lopullisen vastauksen antamista haluttiin viivyttää, jotta nähtäisiin, tulisiko liittoutuneilta apua.

Ehtojen hyväksymistä edelsi tiukka sananvaihto. Tanner ja Mannerheim olivat yhtä mieltä siitä, että liittoutuneiden mahdollinen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Rauhanehtojen hyväksymistä vastustivat Hannula ja Niukkanen.

Neuvostoliitolle lähetettävään vastaukseen liitettiin ehdotus aselevosta rauhanneuvotteluiden ajaksi ja vastausta pyydettiin saman päivän aikana. Heti kokouksen jälkeen Molotov vastasi, että Neuvostoliitto ei suostu aselepoon. Lisäksi hän esitti neuvottelujen aloittamista Moskovassa.

Taistelut Viipurinlahdella

Neuvostojoukot olivat vallanneet Ravansaaresta sillanpääaseman edellisenä päivänä. Nyt ne tunkeutuivat saareen panssareiden tukemina, mutta suomalaiset pitivät asemansa kovasta paineesta huolimatta.

Häränpäänniemessä Suomen JR 10 teki vastahyökkäyksen ajaakseen sieltä sillanpään vallanneet Neuvostoliiton osastot pois. Suuria tappioita vastustajilleen tuottaen suomalaiset pääsivät rintaman keskiosassa etenemään noin kilometrin verran, minkä jälkeen hyökkäys pysähtyi. Osa niemestä jäi vihollisten haltuun, mutta suomalaiset joukot pitivät saavuttamansa asemat hallussaan muutaman päivän ajan.

Vilaniemessä tilanne muodostui päivän aikana hyvin vaikeaksi. Neuvostoliitto oli tuonut huomaamatta yön aikana uusia joukkoja jäälle niemen läheisyyteen. Ne hyökkäsivät aamuyöllä, jolloin niemeä puolustaneet suomalaisosastot lähtivät vetäytymään yllätettyinä ja hajaantuivat.

Hätiin hälytettiin naapurilohkojen reservejä, muun muassa II/JR 10, joka työnsi venäläiset Pitkäniemeen. Pian myös tätä pataljoonaa vastaan hyökättiin, ja hyökkäävät venäläisjoukot etenivät Santasaareen ja Karjaniemeen. Lopulta yhdellä suomalaispataljoonalla oli puolustettavanaan noin 10 kilometriä rantaviivaa. Vihollishyökkäys saatiin lopulta talttumaan apuun tulleen 4. D:n reservijoukon tekemän vastaiskun voimin.

Vastahyökkäys Äyräpäässä

Suomalaiset tavoittelivat menetettyä kirkonmäkeä Äyräpään suunnalla takaisin. Sinne suunnattiin Kev.Os 8 vastahyökkäys, joka kuitenkin tyrehtyi vihollisen voimakkaaseen tuleen. Osasto kärsi kovia tappioita, ja kirkonmäki jäi lopullisesti venäläisille.

Äyräpään kirkonmäen vastahyökkäyksestä muodostui erään muistelijan sanoin ”nurmolaisten verilöyly”.

”Vaikka päällikkömme Olavi Peltola oli vähän ennen hyökkäystä kehottanut meitä liikkumaan varoen ja käyttämään maastoa hyväksi, oli taisteluinto niin kova, että ohjeet unohtuivat. Me ryntäsimme miltei pystyssä yli aukean lumikentän ja syöksyimme suin päin vihollisen kenttävarustuksiin. Siellä oli pakko antautua ankaraan lähitaisteluun, mies miestä vastaan. Vihollisen polttava tuli lakaisi taistelukenttää. Kaatuneita ja haavoittuneita oli jo muutaman minuutin kuluttua useita. Hyökkäyksemme kuitenkin jatkui, ja pesäke pesäkkeeltä valtasimme kirkkomäkeä takaisin.

Luminen taistelutanner möyhentyi lyhyessä hetkessä mustaksi kuin kynnöspelto. Luodit vihelsivät, kranaatit räjähtelivät ja taisteluhuudot kaikuivat säälimättömän tiukkoina. Oli käynnissä lakeuksien poikien raivoisa taistelu, jossa ei periksi annettu eikä myöskään pyydetty. Mutta vihollinen taisteli myös urhoollisesti. Se ei väistynyt paikaltaan. Peräänantamattomasti se säilytti asemansa. Ja saatuaan vahvistuksia se iski takaisin.”

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

Vuosalmen lohkolla menetettiin myös Vasikkasaari. Tämä sisäänmurto saatiin rajoitettua saaren pohjoispuolelle vain aktiivisella reservien käytöllä.

— Lainaus päättyy —

Talvisodan ensimmäinen päivä 30.11.1939

NL:n 7. Armeija etenee Karjalan Kannaksella. Etualalla T-26-panssarivaunu.

NL:n 7. Armeija etenee Karjalan Kannaksella. Etualalla T-26-panssarivaunu.

Talvisota alkoi 75 vuotta sitten puna-armeijan hyökätessä Suomeen. Parin viikon pituiseksi suunnitellusta hyökkäyksestä tuli 105 päivän mittainen sota. Neuvostoliiton ylivoima oli murskaava, mutta Suomen puolella olivat maasto, sää ja sisu. Niin kutsuttu talvisodan henki ei ole legendaa. Oman maan ja kotien puolustus hitsasi yhteen pakon edessä juoksuhautoihin joutuneet miehet. Lisäksi Stalin oli ampunut itseään jalkaan hävittäessään nimeään kantavissa vainoissa suurimman osan sotakokemusta omaavista ylemmistä sotilasjohtajista. Samalla puna-armeija oli menettänyt suuren osan iskukyvystään.

Suomella oli talvisodan alkaessa käytettävissään 270 000 tykinammusta. Puna-armeija olisi voinut käyttää saman määrän yhdessä tykistökeskityksessä. Ajanmukaisia panssarivaunuja Suomella oli sodan alkaessa 10, vastustaja pystyi mobilisoimaan 300-kertaisen määrän panssareita.

— Lainaus alkaa —

30.11.1939

Sodan 1. päivä

Talvisota käynnistyi marraskuun viimeisen päivän aamuna vuonna 1939. Neuvostotykistö avasi tulen Karjalan Kannaksella klo 6.50, ja puna-armeijan joukot ylittivät rajan koko sen pituudelta.

Suojajoukkotaistelut

Lähinnä Karjalan Kannakselle pää-aseman etupuolelle sijoitetut suojajoukot olivat ensimmäisinä vastaanottamassa Neuvostoliiton hyökkäystä. Suojajoukkojen vahvuus oli noin 21500 miestä, ja niiden tarkoituksena oli viivyttää vihollista, kuluttaa sen voimia ennen ratkaisutaisteluita ja hankkia tietoja. Joukot oli jaettu alueellisten puolustusvastuiden mukaan Uudenkirkon, Muolaan, Lipolan ja Raudun ryhmiin. Kannaksella suojajoukot saivat vastaansa Neuvostoliiton 7. armeijan etulinjan kuusi divisioonaa, noin 120000 sotilasta.

Osa joukoista joutui nopeasti kontaktiin vihollisen kanssa. He huomasivat erään pelon vääräksi. Motorisoidut venäläisjoukot etenivät varovasti sen sijaan, että olisivat käyttäneet hyväkseen nopeita etenemismahdollisuuksia. Tällainen olisi ollut jo ensimmäisenä päivänä, kun neuvostojoukot pääsivät kahden suomalaisryhmän väliin. Samalla toinenkin olettamus osoittautui vääräksi: vihollinen ei karttanut metsiä. Muolaan ja Lipolan ryhmien väliin päässyt venäläisosasto eteni juuri metsää pitkin. Se ei kuitenkaan käyttänyt asemaansa hyväkseen kiertämällä suomalaisten selkään.

Jo ensimmäisenä taistelupäivänä käytiin kovia taisteluja. Itä-Kannaksella Raudun ryhmän alueella Karjalan omista miehistä koottu Er.P.6 torjui kiivaissa taisteluissa panssarivaunujen tukeman läpimurtoyrityksen.

Suomalaisjoukot vetäytyivät taistellen lähes koko rajan mitalta suojaten siviilien evakuoimista ja varmistaen selustansa. Suojajoukot polttivat vetäytyessään kylät, jotta viholliselle ei jäisi ruokaa eikä taloja yösijoiksi.

Rautaa taivaalta

Neuvostoliitto aloitti ilmapommitukset ensimmäisenä aamuna. Tällainen totaalinen sodankäynti, jossa hyökättiin myös siviilejä vastaan, oli aluksi suomalaisille ihmettelyn aihe eikä ilmahälytyksiä heti otettu todesta. Poliisi saikin hätistellä kaduilla tilanteen kehittymistä seuranneita ilmasuojiin.

Ensimmäisen pommiryöpyn sai niskaansa Viipuri, jonka pommikoneet tavoittivat klo 9 vaatien yhdeksän uhria. Helsingissä annettiin ilmahälytys klo 9.15. Kaupungin yllä lentäneet pommikoneet sylkivät sisuksistaan lentolehtisiä ja pommittivat Malmin lentokenttää. Tuhoisin pommitus kohdistui Helsinkiin noin klo 14.50. Pilviverhon takaa iskeneet yhdeksän konetta yllättivät kaupungin vain puoli tuntia sen jälkeen, kun aamulla annetun ilmahälytyksen vaara ohi -merkki oli annettu. Pommituksen uhreina kuoli Helsingissä 91 ihmistä. Kaikkiaan Neuvostoliitto teki sodan ensimmäisenä päivänä 140 pommituslentoa 16 paikkakunnalle, ja pommituksissa sai surmansa 110 henkeä.

— Lainaus päättyy —

Lainaus kirjasta Talvisota päivä päivältä.