Lapin sodan alku

Kemin ja Tornion taisteluissa tuhottuja saksalaisia panssareita Kemi-Tornion maantiellä. SA-kuva.

Kemin ja Tornion taisteluissa tuhottuja saksalaisia panssareita Kemi-Tornion maantiellä. SA-kuva.

Tänä aamuna lähti painoon Suomi sodassa päivä päivältä -kirja. Siinä yhdistyvät Talvisota päivä päivältä ja Jatkosota päivä päivältä -teokset. Lisäksi yli 700-sivuisessa opuksessa kerrotaan Lapin sodasta. Mukana on myös karttaliite.

Alla maistiainen kirjasta. Lainaus on Lapin sotaa käsittelevästä osiosta.

— Lainaus alkaa —

25.9.1944–1.10.1944

Saksalaiset olivat edellisellä viikolla vetäytyneet tärkeimmästä varuskuntakaupungistaan Oulusta. Neuvostoliitto painosti Suomea oikeisiin sotatoimiin, joita johtamaan Mannerheim lähetti Hjalmar Siilasvuon.

Siilasvuo johtoon

Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo oli oikea mies johtamaan operaatiota saksalaisia vastaan. Hän oli ollut näiden asetoveri ja taistellut saksalaisten rinnalla Vienan Karjalassa. Välit olivat kuitenkin säröilleet saksalaisten huonon menestyksen ja yhteen sopimattomien henkilökemioiden vuoksi. Siilasvuo komensi tutun III Armeijakunnan esikunnan välityksellä Lapin Armeijaa, jolle oli alistettu myös Panssaridivisioona. Siilasvuo oli ottanut tehtävän vastaan 22.9.

Siilasvuo perusti päämajansa Ouluun, jonne hän saapui 26.9. Jo seuraavana päivänä kaikki yhteydet saksalaisiin lopetettiin. 27.9. Puhelinlinjat katkaistiin ja viimeiset yhteysupseerit kutsuttiin pois Saksan joukoista. Samana päivänä valvontakomissio vaati päämajaa esittämään suunnitelmansa saksalaisten internoinnista. Sellaista ei ollut, mutta se tehtiin seuraavaksi päiväksi.

Siilasvuo johti noin 60000 miehen armeijaa, jolla oli vastassaan noin 214000 saksalaisen 20. Vuoristoarmeija. Saksalaisten kalusto oli kulunutta, eikä ilmatukea juuri ollut, sillä Suomeen ja Norjaan sijoitetut noin 200 Saksan lentokonetta oli sidottu taistelemaan Petsamossa ja muualla pohjoisessa saksalaisia vastaan hyökkääviä neuvostojoukkoja vastaan. Myös suomalaisilta puuttui käytännössä panssareiden, tykistön ja ilmavoimien tuki. Saksalaisten hävittäessä tiet, sillat ja lossit vetäytyessään raskaan kaluston siirtely pohjoisissa erämaissa oli äärimmäisen hidasta.

Ensimmäiset taistelut

Panssaridivisioonan komentaja kenraalimajuri Ruben Lagus antoi joukoilleen käskyn edetä Ylikiimingissä ja ottaa haltuunsa alueen sillat sekä internoida saksalaiset. Tavoitteena oli siis ehjät sillat panssareiden ylimenoa varten sekä vankien hankkiminen. Kärjessä eteni majuri Veikko Lounilan komentama Jääkäripataljoona 5, jota oli vahvennettu 15 Strum-rynnäkkötykillä.

Rynnäkkötykkien ja jääkäreiden yhteinen matka päättyi tällä kertaa Ylikiimingin kirkonkylän pohjoispuolelle, sillä sillat oli jo hävitetty. Panssareiden vieminen joen yli hidasta ja vaikeaa, joten jääkärit jatkoivat polkupyörineen kohti Pudasjärveä. Suomalaisten ja saksalaisten sopimuksen mukaan suomalaiset olisivat saaneet edetä 28.9. iltaan mennessä enää vain 10 kilometriä, mutta Lounilan ylemmiltään saama käsky kuului: ”Vauhti päälle!”.

Ensimmäinen Lapin sodan taistelu käytiin 28.9. Sillankorvan tienhaarassa, noin 20 kilometriä Pudasjärveltä lounaaseen. Siellä oli saksalaisten jälkivarmistusosasto. Suomalaiset saartoivat yllättyneet saksalaiset, kehottivat antautumaan ja avasivat tulen. Tulituksessa kaatui kaksi saksalaista ja neljä haavoittui. Myös muutama vanki saatiin.

Seuraavana päivänä suomalaiset hyökkäsivät Olhavan sillalle pyrkien estämään sen räjäytyksen. Operaatio epäonnistui, ja silta lensi taivaan tuuliin. 20. Vuoristoarmeijan esikuntapäällikkö kuittasi yhteenotot yksittäisten komentajien liiallisena innokkuutena, mutta sen komentaja Lothar Rendulic varoitti suomalaisia omavaltaisuuksista.

30.9. saksalainen pioneeriosasto oli juuri aikeissa räjäyttää Aittojärven räjähdevaraston, kun suomalainen JP 4 ilmestyi paikalle. Saksalaiset estivät suomalaisia menemästä liian lähelle juuri ennen huumaavaa räjähdystä, joka sinkosi rakennuksen ilmaan. Sen jälkeen suomalaiset vangitsivat saksalaiset, joita oli 72. Lisäksi sotasaaliiksi saatiin muun muassa 10 Zündapp-moottoripyörää.

Maihinnousu Tornioon

Siilasvuo päätti avata taistelun saksalaisia vastaan riskialttiilla operaatiolla: maihinnousulla selustaan. Alun perin Tornioon piti tehdä vain harhautusisku hyökkäyksen kohdistuessa Kemiin. 30.9. Siilasvuo vaihtoi kohteekseen Tornion. Kyse oli ehkä saksalaistiedustelun harhauttamisesta. Lisäksi Torniosta oli paremmat mahdollisuudet jatkotoiminnalle. Päämaja piti maihinnousua liian vaarallisena, koska se jouduttaisiin toteuttamaan aseistamattomilla kauppalaivoilla vailla ilmatukea. Siilasvuo piti päänsä.

Jo ennen maihinnousukohteen vaihtumista Kemistä Tornioon oli kaupunki päätetty ottaa saksalaisten sitomiseksi haltuun paikallisin voimin. Niinpä operaatio alkoi Länsi-Pohjan suojeluskuntapiirin päällikkö Larjon johtamalla esihyökkäyksellä. Siihen osallistuneiden ilmasuojelumiehistä, lomalaisista ja autonkuljettajista kootun 300-miehiesen joukon oli tarkoitus ottaa Tornio haltuunsa. Saksalaisilla oli Torniossa sairaala sekä elintarvikevarasto. Taistelujoukkoja heillä oli noin 300–400 miestä. Larjon miehet yllättivät saksalaiset, ja Tornio oli pian suomalaisten hallussa kolmea saksalaistukikohtaa lukuun ottamatta.

Jalkaväkirykmentti 11 lastattiin Oulussa kolmeen kauppalaivaan, jotka olivat Tornion ulkosatama Röyttässä 1.10. klo 7.45. Noin 3000 miehen ja kaluston purkaminen laivoista vei kaikkiaan noin viisi tuntia. Operaatio tuli saksalaisille yllätyksenä, ja niinpä se saatiin toteuttaa rauhassa. Suomalaisten tavoitteena oli laajentaa sillanpäätä mahdollisimman nopeasti ja ottaa haltuunsa lähiympäristön sillat.

Alkoholi oli osa saksalaissotilaan päiväannosta, ja niinpä esimerkiksi konjakkia oli Pikku-Berliinin varastoissa reilusti.

Jalkaväkirykmentti 11:n kärjen hyökkäys seisahtui viinasammioiden äärelle, ja sillanpääaseman laajentaminen tyssäsi siihen. Ei kestänyt kauaa, kun sammuneita makasi pitkin poikin pihamaata. Hyökkäystä oli ollut tarkoitus jatkaa nopeaan tahtiin kohti Kemiä, mutta tämä jäi toteutumatta, koska lähes kaksi pataljoonaa menetti taistelukykynsä. Tapausta kutsutaan Tornion Taikayöksi.

Ruotsalaiset sotilastarkkailijat kummastelivat seuraavana päivänä, miksi suomalaiset työnsivät marssiessaan lastenvaunuja. Tarkemman tiedustelun perusteella tämä erikoinen uusi ase paljastui viinankuljetusvaunuksi. Lastenrattaiden lisäksi sekä sotilaat että paikalliset kuljettivat evakuoimaansa tulilientä kaikilla mahdollisilla välineillä. Panssarintorjuntatykkien päällä killui konjamiinitynnyreitä.

1.10. aikana saksalaiset yrittivät vielä lopettaa vihollisuudet neuvottelemalla. Suomen päämaja ei kuitenkaan vastannut viesteihin, ja saksalaiset suuttuivat ja alkoivat järjestelmällisesti hävittää kyliä. Suuttumus kasvoi myös suomalaisjoukoissa, kun saksalaisten tuhotöiden laajuus vähä vähältä paljastui. Lapin sota alkoi.

— Lainaus päättyy —

Lapin sota: Tornion Taikayö ja muuta kummallista

Suomalaisjoukkoja etemässä kohti Kemiä 3.10.1944.

Suomalaisjoukkoja etemässä kohti Kemiä 3.10.1944.

Ei suurta sankaritarinaa

Lapin sotaan ei liity samanlaista sankaruuden hohtoa kuin sitä edeltävänä kesänä käytyihin suuriin puolustustaisteluihin. Yhteisymmärryksessä alkanut saksalaisten vetäytyminen kohti Norjaa muuttui sodaksi Neuvostoliiton vaatiessa Suomelta taistelutoimia ja saksalaisia vankeja.

Tornion Taikayö

Taistelut aloittaneen Tornion maihinnousun jälkimakuna oli vanha viina. Saksalaisilla oli kaupungissa huoltokeskus, jota kutsuttiin Pikku-Berliiniksi. Alkoholi oli osa saksalaissotilaan päiväannosta, ja niinpä esimerkiksi konjakkia oli Pikku-Berliinin varastoissa reilusti.

Suomalaiset saapuivat Tornioon sen ulkosatamasta Ryöttästä, jonne maihinnousu oli tehty. Eteneminen sujui nopeasti aina huoltokeskukseen asti. Se saavutettiin illalla 1.10. Pikku-Berliini oli vartijatta. Jalkaväkirykmentti 11:n kärjen hyökkäys seisahtui viinasammioiden äärelle. Ei kestänyt kauaa, kun täysi hulina oli päällä. Valvoneet miehet olivat alkoholia saatuaan kuutamolla, ja pian sammuneita makasi pitkin poikin pihamaata. Jopa pataljoonan päällikkö veti päänsä täyteen. Hyökkäystä oli ollut tarkoitus jatkaa nopeaan tahtiin kohti Kemiä, mutta tämä jäi toteutumatta, koska lähes kaksi pataljoonaa menetti taistelukykynsä. Tapausta kutsutaan Tornion Taikayöksi.

Ruotsalaiset sotilastarkkailijat kummastelivat seuraavana päivänä, miksi suomalaiset työnsivät marssiessaan lastenvaunuja. Tarkemman tiedustelun perusteella tämä erikoinen uusi ase paljastui viinankuljetusvaunuksi. Lastenrattaiden lisäksi sekä sotilaat että paikalliset kuljettivat evakuoimaansa tulilientä kaikilla mahdollisilla välineillä. Panssarintorjuntatykkien päällä killui konjamiinitynnyreitä.

Myöhemmin viinavaraston jättäminen ehjänä suomalaisten käsiin on tulkittu saksalaisten juoneksi, jolla onnistuneesti hidastettiin hyökkäyksen etenemistä. Selitys ontuu, sillä vihollisuudet saksalaisten ja suomalaisten välillä eivät olleet vielä toden teolla alkaneet. Saksalaiset pyrkivät vielä neuvottelemalla saamaan suomalaiset luopumaan taisteluista. Myös saksalaisten komendanttina Torniossa ollut Werner Herbrechtsmeier on kumonnut huhut ansasta.

Saksalaisten vankina

Samaisena Taikayönä JR 11:n jääkärijoukkueesta lähetettiin 18 miestä polkupyörillä pohjoiseen ottamaan haltuunsa eräs silta. Humalaiset esimiehet unohtivat jääkärit tehtävälleen. He polkivat vesisateessa pimeässä illassa, kun yhtäkkiä heidän edessään syttyi kirkas valonheitin. Saksalaiset nousivat esille ojista tien molemmilta puolilta. Muut onnistuivat perääntymään pimeään, mutta kuusi ensimmäisinä ollutta jäivät vangeiksi.

Yksi heistä, kersantti Pauli Haapakoski kirjoitti kokemuksistaan kirjan Olin saksalaisten vanki. siinä hän kertoo, miten suomalaisia hakattiin kuulustelujen yhteydessä. Kaksi suomalaista Punaisen Ristin hoitajatarta toimi tulkkeina myös niissä kuulusteluissa, joissa suomalaisvangit hakattiin henkihieveriin. Saksalaisten marssiessa kohti Norjaa suomalaisia käytettiin muun muassa vankkureiden vetäjinä. Pian suomalaiset huomasivat olevansa huonommassa asemassa kuin saksalaisten aiemmin halveksivat neuvostoliittolaiset. Tämä johtui maailmanpoliittisen tilanteen muutoksesta: Saksan hävitessä sodan Neuvostoliiton painoarvo tulevissa neuvotteluissa tulisi olemaan suuri.

Moni suomalainen sotavanki pelasti itsensä nälkäkuolemalta liittymällä Saksan armeijaan. Myös Pauli Haapakoski liittyi. Hän teki sen paremman pakomahdollisuuden toivossa, ja onnistuikin pääsemään pois. Haapakoski saapui Norjan vankileiriltä Suomeen toukokuussa 1945. Seuraavassa tammikuussa tämä talvi- ja jatkosotien veteraani joutui sotaoikeuteen maanpetoksellisesta toiminnasta ja joutui palauttamaan valtiolle päivärahat sekä korvaamaan varusteiden ja aseen arvon.

Korviketta poteroon

Lapin sodassa oli talvi- ja jatkosotiin verrattuna myös sellainen omituinen piirre, että siviileitä pomppi välillä jopa taisteluiden seassa. Paikalliset asukkaat saattoivat tuoda suomalaisille sotilaille korviketta näiden kyhjötellessä taisteluasemissaan. Taisteluiden kiihtyessä kylien asukkaat menivät Tornionjoen yli Ruotsin puolelle turvaan, mutta monet kävivät välillä tarkistamassa kotinsa ja lypsämässä lehmiä. Jännityshakuiset pojat saattoivat soutaa joen yli taisteluita katselemaan.

Joen yli karkuun

Taistelut Tornion ympäristössä kestivät noin viikon. Niiden aikana nähtiin sekä saksalaisten että suomalaisten karkuruutta. Suomalaisten kenties suurin pako taisteluista tapahtui Torniosta pohjoiseen johtavan tien varrella, jossa jopa 500 miestä jätti asemansa. Osa pakeni Ruotsin puolelle. Suurin osa suomalaisista kuitenkin täytti tehtävänsä. Syitä paolle voi hakea muun muassa puutteellisista tiedustelutiedoista, joiden vuoksi saksalaisia arvioitiin jatkuvasti olevan vastassa enemmän kuin heitä todellisuudessa oli. Lisäksi saksalaisten hyökkäyksensä aluksi suorittama voimakas tykistön tulivalmistelu toi varmasti monien mieleen elävästi edellisen kesän hornankattilat Kannaksella.

Kirjoitus perustuu pitkälti Mika Kuljun vuonna 2013 ilmestyneeseen kirjaan Lapin sota 1944–1945.