Tarinan rakenne: in medias res

Tapani Löfving juoksi henkensä edestä. Toisella puolen siltaa vihollinen latasi muskettejaan ja kohotti ne yhteislaukaukseen. Uhkarohkea suomalainen juoksi kohti. Hänen oli poltettava joukkojen välissä oleva silta. Satojen aseiden pauke täytti ilman melulla ja maasta nousevalla pölyllä, kun juoksija oli saavuttanut sillan. Kaikkien, ei vähiten itsensä, yllätykseksi juoksija jatkoi matkaansa ja sai sytytettyä sillan palamaan.

Yksi venäläinen juoksi sillalle, jolloin Löfving kohotti aseensa. Molemmat laukaisivat, ja vihollisen ammus vei mennessään suomalaisen korvan. Suomalaisen kuula kuitenkin upposi vastustajan rintaan kuolettavasti.

Suuri pohjan sota

Ruotsi oli noussut Itämeren suurvallaksi 1600-luvun aikana, ja se hallitsi alueita aina nykyisestä Latviasta ja Inkerinmaasta Saksan rannikolle asti. Ruotsin laajentumisen seurauksena Venäjällä ei ollut enää itsenäistä pääsyä Itämerelle, vaan Ruotsi pääsi kontrolloimaan ja verottamaan sitä.

Kun vasta 15-vuotias Kaarle XII nousi Ruotsin valtaistuimelle vuonna 1697, maitaan menettäneet naapurit päättelivät, että oli hyvityksen aika. Tanska, Saksa, Venäjä ja Puola solmivat sopimuksen Ruotsia vastaan. Suuri pohjan sota alkoi vuonna 1700.

Maailman Historia 4/2012. Koko artikkeli.

Jokainen tarina on erilainen, mutta jos kyse ei ole avantgardesta, kertomuksessa on yleensä rakenne. Rakenteita on puolestaan rajallinen määrä. Jotkut jopa väittävät, että on olemassa vain yksi metatarina, josta kaikki muut ovat muunnelmia. Itse en ajattele ihan niin radikaalisti. On kuitenkin mielenkiintoista tutkia, mitkä ovat tarinan perusrakenteet.

In medias res (lat. tapahtumien keskellä) on kertomuksen rakenne, jossa kerronta alkaa keskeltä toimintaa, minkä jälkeen tarina kerrotaan sen kronologisesta alusta lähtien. Alun kiihkeään kohtaukseen palataan uudelleen lopussa.

Tätä rakennetta käytetään, kun halutaan vangita yleisön huomio heti alussa. Kun aloituksessa käytetyn toimintakohtauksen ratkaisua ei heti paljasteta, tarina pitää lukijan tai kuulijan jännityksessä. In medias res -rakenteen avulla voi myös keskittää yleisön huomion johonkin kertomuksen kannalta tärkeään kohtaukseen.

Toimii niin esitelmässä kuin kirjoitettunakin.

Mistä Mad Max: Fury Road kertoo?

Saattaa sisältää juonipaljastuksia.

Kävin katsomassa Mad Max: Fury Road -elokuvan. Odotin rainaa kovasti, sillä varsinkin sarjan toisen osan ränsistynyt dekadenssi ja postapokalyptinen glamour vetosivat minuun.

Arvostelujen perusteella tiesin, että pintatasolla neljäs Mad Max on noin kaksi tuntia kestävä takaa-ajokohtaus. Tarinan pääraaka-aineina pidetään yleensä juonta ja henkilöhahmoja. Mietin etukäteen, miten noin pitkän elokuvan saa pysymään koossa ilman kunnollista juonta.

Juoni on kuin onkin hyvin nimellinen. Henkilöhahmoista ei juuri voi puhua. Lisäksi näyttelijöiden karsima jää piiloon.

Silti elokuva on viihdyttävä. Se johtuu pitkälti päälle vyöryvästä visuaalisuudesta ja lähes herkeämättömästä jännitteestä. Mutta oli siinä myös tarina.

Mikä on Maxin teema?

Elokuvan teema on juonen tasoa syvemmällä oleva merkitys. Se, mistä elokuva oikeasti kertoo.

Mad Maxin autiomaamaisemaa hallitsevat kolme kaupunkia ja niiden johtajat. Polttoainekaupungin johtaja on sadisti. Ammuskaupungin pomo on liipasinherkkä asehullu. Äidinmaitoa tuottavan yhteisön päällikkö muuten vaan mulkku.

Jokainen näistä johtomiehistä hallitsee kaupunkiaan, jolla on yksi tuote, jota se vaihtaa muiden kaupunkien kanssa. Kaupungit ovat kuin paljaiksi riisuttuja suuryrityksiä, joiden tarkoituksena on tuottaa mammonaa omistajilleen. Köyhyydessä elävää tavallista kansaa hallitaan säätelemällä heille jaettavaa vettä.

Elokuva päättyy tietysti siihen, että sen päähenkilöt kukistavat pahat valtiaat. Sen jälkeen vettä jaetaan kaikille niin paljon kuin he tarvitsevat.

Tämähän on vallankumous!

Samaa tarinaa on kerrottu Robin Hoodista lähtien. Tarkoitan Raamatusta lähtien. Tarkoitan… rikkaiden verottaminen köyhien hyväksi on ikivanha ja universaali teema.

Miksi sosialisointitarinat vetoavat? Kateuden vuoksi? En usko tähän selitykseen. Ne vetoavat oikeudenmukaisuuden tarpeeseen.

Katsoja ei halua suurmulkuksi suurmulkun paikalle. Hän samastuu päähenkilöön, ehkä myös köyhiin ja alistettuihin. Hän haluaa, että vesi jaetaan kansalle. Empatian lisäksi kyse on myös toivosta. Harvojen mahtavien hallitsema maailma, jossa muut ovat lähinnä orjan asemassa on kylmä ja toivoton. Niukkojen varojen jakaminen antaa kaikille toivoa paremmasta huomisesta.

Ja toivosta, siitähän tarinoissa on kyse. Sillä tarinankertoja on kuin alkemisti, joka annostelee toivoa. Toivo motivoi ihmistä. Sen avulla pystyy hämmästyttäviin suorituksiin, ilman sitä ei juuri mihinkään.