Tarina, perimä ja pimeä puoli

Yle uutisoi jokin aika sitten, että tarinoillakin on perimä. Totta totisesti. Ylen mukaan antropologi Jamie Tehrani folkloristi Sara Graça da Silva tutkivat 275 kansansatua löytääkseen vanhimman mahdollisen juonen kaavan.

Ylen uutinen tiivistää sen näin: ”Tarinassa seppä tekee paholaisen – tai kuoleman – kanssa sopimuksen saadakseen taidon takoa lujasti yhteen mitä aineita tahansa. Vastineeksi hän lupaa palvella pahaa, mutta pääsee pälkähästä takomalla paholaisen ympärille puun tai jonkin muun vahvan vankilan.”

Seppä ja paholainen -tarinassa on siis kyse edun tavoittelemisesta oikotien kautta. Se on ilmeisesti peräisin ajalta, jolloin maanosassamme puhuttiin protoindoeurooppalaista kieltä, ja sitä on kerrottu Intiasta Skandinaviaan ulottuvalla alueella. Tutkijoiden mukaan   löytö viittaa siihen, että esi-isillämme oli pronssityökaluja kenties aiemmin kuin tähän asti on tiedetty ja että he olivat peräisin jostain nykyisten Venäjän ja Ukrainan aroilta.

Tarinaa yliluonnollisen kanssa sopimuksen tekevästä sepästä on kerrottu kenties jo 8000 vuotta sitten. Voimme yhä nauttia samankaltaisista kertomuksista. Esimerkiksi aina ajankohtaisesta (tai siltä ainakin tuntuu) Star Wars -saagasta on löydettävissä sama juonikuvio: jedit saavat käyttöönsä Voiman, mutta jokainen heistä joutuu käymään oman taistelunsa pimeän puolen kutsua vastaan. Joku onnistuu lukitsemaan oman vallanhimonsa häkkiin ja suitsimaan sen, joku ei.

Mitä meistä kertoo se, että sama tarinamuoto on kulkenut kanssamme tuhansia vuosia? Ainakin se kertoo, että tarinan muotoinen kerronta on olennainen osa ihmisen tapaa ajatella ja käsitellä asioita.

The New York Times -lehden referoimien tutkimusten mukaan aivot eivät juuri tee eroa sen välillä koemmeko jotain itse vai luemmeko me tarinaa, jossa päähenkilö kokee jotain. Tarinoiden hämmästyttävä voima perustuu samastumiseen. Siihen, että meillä on kyky asettua toisen asemaan ja kokea asioita, vaikka emme itse tee niitä. Tämä mahdollistaa suuren osan viihteestä, oppimisesta ja jopa markkinoinnista.

Se on myös lohdullista, sillä se tarkoittaa, että suurin osa meistä on empaattisia.

Miten hahmotan tarinan kokonaisuuden?

Nyt kun oma fiktiomoottori on saatu kesän jälkeen käyntiin hieman köhien, on aika paljastaa pöytälaatikkoromaanikirjailijan suuri salaisuus, viisasten kivi ja kaikkea sellaista! Töttöröö! Se on lipare, jossa on kohdat:

Jos käytössä on esimerkiksi seinäpinta-alaa, tarinan kokonaisuus on helpompi hahmottaa kuin vaikkapa näytöltä.

Jos käytössä on esimerkiksi seinäpinta-alaa, tarinan kokonaisuus on helpompi hahmottaa kuin vaikkapa näytöltä. Kuvan apina ei liity tapaukseen.

Luku

Kohtaus

Mitä tapahtuu

Miksi kohtaus on olemassa

En tietystikään ole itse keksinyt tällaista apuvälinettä, ja moni varmaan tuntee sen entuudestaan. Jaksan kuitenkin olla innoissani. Tällaisia kuponkeja kun täyttelee, niin kohtahan se on jo romaanilla luuranko. Ainakin melkein. Hyödyllisiä nuo kuitenkin ovat, sillä omat ajatukset jäsentyvät täyttäessä.

Katsotaanpa kohta kohdalta:

Luku:
kertoo yksinkertaisesti, mihin lukuun kohtaus on aiottu

Kohtaus:
olennainen, esim.: tapaaminen Rivendellissä

Mitä tapahtuu:
kertoo päätapahtuman juonen tasolla, mutta ei ole vielä valmista tekstiä, esim. kansojen edustajat valitsevat sormuksen saattueen, Frodo tekee aloitteen

Miksi kohtaus on olemassa:
kertoo, mitä teeman tasolla tapahtuu, esim.: Frodo ottaa vastuuta, ja Sam sitoutuu isäntänsä mukaan

Varsinkin viimeinen kohta on mielestäni hyödyllinen. Jos siihen ei keksi kunnon vastausta, kohtauksen voi hävittää. Kun kaikki kohtaukset ovat perusteluja, tarinan jännite pysyy yllä.

Parannusehdotuksia ja muita neronleimauksia on toivottavaa jättää kommenttikenttään!