Talvisota: itsenäisyyspäivä 1939

8160

Taipaleen Koukkuniemen kuuluisa ’Karmankolon’ korsu. Kuvassa reservin vänrikki Helle.

Vuoden 1939 itsenäisyyspäivää vietettiin korsuissa. Suojajoukkotaistelut Karjalan Kannaksella päättyivät, ja Neuvostoliitto hyökkäsi jo pääasemaa vastaan Taipaleessa.

Lainaus kirjasta Suomi sodassa päivä päivältä.

— Lainaus alkaa —

6.12.1939

Sodan 7. päivä

Viikon sotimisen jälkeen suomalaiset olivat vetäytyneet pääasemaan eli Mannerheim-linjalle, ja suojajoukkotaistelut päättyivät. Suomen 22. itsenäisyyspäivä oli työpäivä, ja lähes kaikki juhlallisuudet oli peruttu.

Suojajoukkotaistelut päättyivät

Talvisodan seitsemäntenä päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille avautuneita koukkauspaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa kohti tavoitteitaan.

Huolimatta ylipäällikön kritiikistä, suojajoukot onnistuivat tehtävässään kohtuullisen hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot olisivat olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400 miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät pääaseman taakse reserviin lepäämään.

Viimeinen sillanpää

Suomalaiset vetäytyivät Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puolella olleesta asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.

Puna-armeija hyökkäsi Taipaleessa

Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa jo pääasemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan oli heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa. Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia vastaan, kun ne saatiin sekasortoon tarkalla tykkitulella.

Myös vastusajan tykistö oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi. Hyökkääjiä tuli joen yli jatkuvana virtana, ja niin vastustaja sai vallattua sillanpääaseman joen suomalaiselta puolelta. Rintama vakiintui seuraavana päivänä Suomen pääaseman eteen.

Ei suuria juhlia

Talvisodan seitsemäs päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei järjestänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, ja myös muista suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu ilmavaaran takia.

Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli ampua alas venäläisten uutistoimistojen väitteet siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.

Tie SuomussalmelleSuomisodassa

Neuvostojoukot etenivät hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen maantietä ja metsiin tekemiään talviteitä pitkin. Hyökkäävä neuvosto-osasta oli 9. armeijaan kuuluva 163. divisioona, ja sen tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille aukeaisi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.

 

7.12.1939

Sodan 8. päivä

Rintamalinja vakiintui Kannaksella Taipaleessa. Tilanne oli uhkaava useassa kohdassa Laatokan pohjoispuolella, sillä suomalaiset joutuivat edelleen perääntymään ja Kollaalla vihollinen otti taistelukosketuksen. Suomussalmelle keskitettiin lisää joukkoja, ja niiden johtoon asetettiin eversti Siilasvuo.

Neuvostoliitto piti sillanpään

Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta neuvostojoukot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla olleeseen latoon. Raskaat tappiot pakottivat miehet perääntymään takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan 80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman eteen.

Läpimurron uhka Laatokan pohjoispuolella

Laatokan pohjoispuolella, Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen, vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti. Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.

Talvela oli määrännyt Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin, ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot. Pajari lähti ripeästi kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys torjuttiin puoleenyöhön mennessä.

Samoihin aikoihin, juuri ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla, Suojärven lounaispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.

Siilasvuo Suomussalmelle

Toiseen kriittiseen vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran. Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163. divisioona, joka oli jo saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen, Suomussalmen kirkonkylän.

— Lainaus päättyy —

Talvisota: hyökkäys Raatteen tiellä

Raatten tien motteihin jäi paljon materiaalia.

Raatten tien motteihin jäi paljon materiaalia.

Edellispäivänä alkanut suomalaishyökkäys Raatten tiellä oli kilpistynyt neuvostopanssareihin ja tiiviiseen puolustukseen. Loppiaisena tilanne kääntyi Suomen eduksi, kun pst-tykit ja miinat tuhosivat panssarivaunuja. Puna-armeijalaiset lähtivät epätoivoiseen ulosmurtautumisyritykseen.

Kirjastani Talvisota päivä päivältä:

— Lainaus alkaa —

Pauketta Raatteen tiellä

Paukkuvassa pakkasessa suomalaiset pääsivät niskan päälle Raatteen tiellä. Useassa kohdassa joukot saavuttivat tien, ja venäläiset kadottivat yhteyden toisiinsa. Suomen päähyökkäyssuunnalla Haukilassa neuvostojoukot saatiin suljettua saartorenkaaseen, josta ne pyrkivät ulos raivokkain vastahyökkäyksin. Tie itään pysyi kuitenkin suljettuna. Osa Neuvostoliiton 44. Divisioonan sotilaista pääsi suomalaisten saartorenkaan aukoista pakenemaan erämaahan, mutta suurimman osan näistä partiot saivat kiinni. JR 65 otti päivän aikana noin 200 vankia. Myös toisesta suunnasta hyökännyt JR 27 pääsi päivän aikana etenemään tielle.

Keskiyöllä neuvostoliittolaiset tekivät viimeisen epätoivoisen ulosmurtoyrityksensä. Vailla selkeää johtoa panssarien tukemina hyökänneet venäläiset heittäytyivät suomalaisten asemia vasten hillittömästi tulittaen. Panssarit tuhoutuivat miinoihin, kun venäläisten niitä tallomaan lähetetyt hevoset ammuttiin. Rynnäköivä jalkaväki pysäytettiin omien asemien eteen lopulta käsikranaattien voimalla. Taistelu laantui vasta aamulla.

Tietä kohti Tyynelässä hyökännyt Osasto Kari pääsi loppiaisena tavoitteeseensa ja katkaisi tien. Se oli yöllä saanut tuekseen panssarintorjuntatykin, joka osoittautui olevan avain voittoon. Onni Palaste: Talvisodan ääniä kertoo tapauksesta:

”Viimein myö päästiin Tyynelän aijan varteen, jossa sitten nahisteltiin yötä päevee, niin ettee piässy tarpeelleen, vaan olj paskannettava pitkällään. Jo ennen lähtöö olj jokkaeselle pikakiväärimiehelle annettu viisi panssarluotia panssarvaanujen tuhhoomista varten. Het alkuun tulj mullae tillaesuu kokkeella niitä panssarin kylykeen, mutta lienee ees mualikaan naarmuuntunnu. Leekkii hommoo se olj kunnes soatiin pst-tykki asemiin. Sitten ee höökivaanut ennee rellestännä.”

Likoharjussa tielle pyrkineet suomalaiset saivat vastaansa Neuvostoliiton valioluokkaa edustavan rajavartiojoukkojen hiihtorykmentin, jota tukivat panssarivaunut. Suomalaiset joutuivat vetäytymään illansuussa metsän suojiin ja siirsivät ratkaisevan hyökkäyksen seuraavaan aamuun.

— Lainaus päättyy —

6.1. kertovalla aukeamalla samassa Talvisota päivä päivältä -kirjassa on myös kuvaus päivän aikana käydystä erikoisesta ilmataistelusta.

— Lainaus alkaa —

Vihollisia ilmassa!

Utin hävittäjäosasto sai päivän aikana hälytyksen, jonka mukaan seitsemän viholliskonetta oli matkalla Savosta kohti etelää. Kaksi hävittäjää lähetettiin ilmaan niitä vastaan, mutta toinen koneista ei päässyt nousemaan teknisen vian takia. Luutnantti Jorma Sarvanto lähti Fokkerillaan yksin vihollista tavoittamaan.

Neuvostokoneet paljastuivat DB-3-pommikoneiksi, jotka olivat palaamassa pommituslennolta Kuopiosta, joka joutui pommituksen kohteeksi ensimmäistä kertaa sodan aikana. Niillä ei ollut mukanaan saattohävittäjiä. Sarvanto pääsi muodostelman taakse ja alkoi tuhota vihollisia yksi kerrallaan lyhyillä sarjoilla. Neljässä minuutissa hän pudotti kuusi pommikonetta ja käytti kaikki 2000 konekiväärin ammustaan. Laskeutumisen jälkeen Sarvannon Fokkerista laskettiin 23 luodinreikää.

— Lainaus päättyy —

Palaamme Raatteen maisemiin vielä huomenna.