Talvisota: tuskainen rauha

Suomalaisia vetäytymässä uuden rajan taakse Kuhmon suunnalla 16.3.1940. SA-Kuva.

Suomalaisia vetäytymässä uuden rajan taakse Kuhmon suunnalla 16.3.1940. SA-Kuva.

Talvisota päättyi 75 vuotta sitten vaikeiden rauhanneuvottelujen jälkeen. Aseet vaikenivat rintamilla kello 11. Ankarien rauhanehtojen vuoksi Suomessa järjestettiin suruliputus.

Rauhaa kutsuttiin välirauhaksi, koska maailmansodan odotettiin päättyvän suuriin rauhanneuvotteluihin, joissa voittaja sanelisi ehdot uudelleen. Suomessa eli koko ajan pelko Neuvostoliiton uudesta hyökkäyksestä.

Kirjasta Talvisota päivä päivältä:

— Lainaus alkaa —

13.3.1940

Sodan 105. päivä

Rauhansopimus allekirjoitettiin klo 1 aamuyöllä Moskovassa. Se astui voimaan rintamilla klo 11. Saijassa ammuttiin viimeiset laukaukset noin klo 14. Suomi menetti kymmenesosan pinta-alastaan.

Kallis rauha

Suomen rauhanvaltuuskunta allekirjoitti rauhansopimuksen Moskovassa vuorokauden vaihduttua. Ehdot olivat muuten samat, joita Neuvostoliitto vaati jo 29.2., mutta Molotov hyväksyi pidennykset Suomen joukkojen vetäytymisen ja sopimuksen ratifioimisen aikatauluihin. Sotilasliitosta ei mainittu sopimuksessa mitään.

Suomalaisten neuvottelijoiden välillä käytiin aivan viimemetreillä vääntöä. Paasikivi ja Voionmaa olisivat halunneet alistaa sopimuksen eduskunnan harkittavaksi ennen sen allekirjoittamista. Ryti ja Walden puolestaan tahtoivat allekirjoittaa heti, ennen kuin puolustus luhistuisi.

Suomi säilytti sodassa itsenäisyytensä, mutta menetti noin kymmenyksen pinta-alastaan, noin 35000 neliökilometriä. Uusi raja mukaili pitkälti suuren Pohjan sodan päättäneen, vuonna 1721 solmitun, Uudenkaupungin rauhan rajaa. Suomi menetti Karjalan Kannaksen, osan Laatokan Karjalasta ja suurimman osan Sallasta. Hanko vuokrattiin Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Noin 430000 ihmistä, 12 % Suomen väestöstä, menetti kotinsa ja joutui evakoiksi.

Rintamilla sopimus astui voimaan klo 11. Koko maahan julistettiin suruliputus, ja Viipurin linnan lippu laskettiin surumenoin.

Aseet vaikenivat

Rauhansopimuksen astuttua voimaan aseet vaikenivat useimmilla rintamilla, mutta monin paikoin tietoa sodan loppumisesta ei saatu toimitettua joukoille ajoissa. Esimerkiksi Ryhmä Talvelan eteläisellä korpisivustalla taisteltiin koko päivän ajan, ja Saijassa aseet vaikenivat vasta iltapäivällä.

”Maaliskuun 13. päivän aamuna klo 7.30 pataljoonamme lähti hiihtäen eteläpuolella olevan kukkulan kohdalle. Koko aamupäivän vihollisen tykistötuli oli erittäin kiivasta, mutta taukosi äkisti klo 11. Vasta tuon jälkeen saimme tietää, että rauha oli solmittu.

Rykmentin lähetti oli kiikuttanut sähkeen:

Huom! Pataljoonien komentajille ja komppanioiden päälliköille. Rauhantila Suomen Venäjän välillä astui voimaan 13.3. klo 11. Sen vuoksi lakkaavat kaikki sotatoimet heti. Varalta pidetään nykyiset asemat, missä vihollinen ei ole välittömässä kosketuksessa, taisteluvartioasemina. Missä ollaan välittömässä kosketuksessa vihollisen kanssa, vetäydytään noin kilometrin verran taaksepäin, missä asetetaan taisteluvartiot. Taistelujoukkojen pääosa leiriytyy taisteluvartioitten taakse noin puolen kilometrin päähän täysin taisteluvalmiina. Heidän sanaansa ei voi luottaa. Kuri säilytettävä.”

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

Tapahtumia rintamilta

Vaikka vähintään ylimmät komentajat tiesivät rauhan solmimisesta, taistelut olivat monin paikoin ankaria talvisodan viimeisen päivän aamuna. Viipurinlahdella neuvostojoukot pyrkivät etenemään valtaamistaan sillanpääasemista, ja Viipurissa ne kävivät Patterinmäen asemia vastaan tykistön, panssareiden ja jalkaväen voimin. Yritykset torjuttiin, eikä vihollinen päässyt Viipuriin asti.

Taipaleessa taukoamaton tykkituli pommitti Suomen asemia, kunnes lakkasi yhtäkkiä klo 11. Kollaalla suomalaiset valmistautuivat vastahyökkäyksellä valtaamaan takaisin Kollaanjoen rannat. Hyökkäystä ei kuitenkaan ehditty aloittaa.

Kuhmossa Luelahden kolmoismotin valtaaminen keskeytyi. Suomalaiset olivat pommittaneet mottia suorasuuntaustulella pari päivää, ja iskuryhmät olivat edenneet jo 30 metrin päähän neuvostoliittolaisten etummaisista taisteluhaudoista, kun ilmoitus rauhasta tuli. Viimeisenä alueelta poistunut neuvostohävittäjä piirsi lähtiessään taivaalle sirpin ja vasaran.

— Lainaus päättyy —

Talvisota: isku Keljassa

Kranaatinheitin Taipaleessa joulukuussa 1939. SA-Kuva.

Kranaatinheitin Taipaleessa joulukuussa 1939. SA-Kuva.

Eräät talvisodan ankarimmista taisteluista käytiin Taipaleessa, Mannerheim-linjan Laatokan-puoleisessa päässä. Se oli lopulta ainoa Mannerheim-linjan kohta, joka piti loppuun asti.

Neuvostoliiton joukot olivat joulupäivänä päässeet Suvannon jään yli ja vallanneet sillanpään pureutuen suomalaisten panssariesteisiin. Venäläisiä yritettiin lyödä taikaisin vastaiskuilla, mutta se ei onnistunut. Sen sijaan puna-armeijalaisia virtasi jään yli koko ajan lisää. 27.12. tilanne oli jo hyvin huolestuttava.

Kirjasta Talvisota päivä päivältä:

— Lainaus alkaa —

Kiivas taistelu Keljassa

Keljaan tuotiin Erillinen Pataljoona 6 hyökkäämään joen yli tullutta vihollista vastaan. Se oli Kannaksen omista miehistä koottu joukko ja sai nyt tehtävän, jossa muut olivat epäonnistuneet jo kolme kertaa kahtena edellisenä päivänä. Er.P.6 aloitti hyökkäyksen kolmen tunnin valmistelun jälkeen aamulla, mutta se epäonnistui, koska yhteistyö tykistön kanssa ei toiminut. Uusi yritys tehtiin tunnin päästä edellisestä.

Suomalaisten ylitettävänä oli 200–300 metriä leveä peltoaukea, jonka lisäksi piti mennä läpi piikkilankaesteestä. Vihollinen oli tuonut ampumahautoihin ja panssariesteeseen puolensataa konekivääriä, jotka tekivät aukean ylittämisestä hankalaa, varsinkin sille putoilevien tykistökeskitysten kanssa. Er.P. 6 kuulunut kivääriryhmä eteni alikersantti Heikkosen johdolla pellolla ojaa pitkin kohti panssariestettä ja pääsi vihollisen sivustaan. Esteessä oli konekivääreitä vieri vieressä. ”Otetaan vasemmanpuoleinen tähtäimeen ja ammutaan niin kauan, että hiljenee”, oli hänen komentonsa. Myötäpäivään kiertäen ryhmä vaiensi panssariesteen kaikki konekiväärit. Tämän jälkeen he vyöryttivät esteen kahden konepistoolin ja pikakiväärin voimin, ja siellä olleet venäläiset lähtivät pakokauhun vallassa kohti jäätä.

Vyörytettyään myös ampumahaudat, joiden konekivääriampujat olivat kertomuksen mukaan peittyneet hylsyihin hartioita myöten, suomalaiset onnistuivat ajamaan vihollisen Keljasta. Useita satoja miehiä pakeni jäälle ja kohti sen takana odottavia omia linjoja, mutta vain harvat pääsivät toiselle rannalle kaatuen suomalaisten valtaamien konekiväärien tuleen tai juosten tykistön ampumiin avantoihin.

Taistelut Suvannolla ja Keljassa olivat kiivaita ja verottivat puna-armeijan rivejä arviolta noin 2000 miehellä. Lisäksi suomalaisten sotasaaliiksi jäin noin 140 konekivääriä ja 12 panssarintorjuntatykkiä. Er.P 6:n tappiot Keljassa olivat 49 miestä ja suomalaisten tappiot Suvannon ylittäneitä venäläisiä vastaan kaikkiaan noin 500 miestä.

— Lainaus päättyy —

Lainauksessa mainittu alikersantti Heikkonen oli oma isoisäni. Hänen joukko-osastonsa oli koottu Kannaksen miehistä, joista osa taisteli omilla pihoillaan.

— Lainaus alkaa —

Erillinen Pataljoona 6 (Er.P.6)

Erillinen Pataljoona 6 oli osa suojajoukkoja ja kuului suojajoukkotaisteluiden aikaan Itä-Kannasta vartioivaan Raudun ryhmään. Pataljoona oli koottu Karjalan Sakkolan, Kaukolan, Räisälän ja Käkisalmen pitäjien miehistä, jotka siis puolustivat kirjaimellisesti omia kotejaan. Pataljoonan määrävahvuus oli 845 miestä, joka Er.P. 6:n kohdalla saavutettiin. Pataljoonan komentajana toimi koko talvisodan ajan kapteeni Onni Saarelainen. Miehistössä oli monia, jotka olivat saaneet hyvän koulutuksen paikallisissa suojeluskunnissa.

— Lainaus päättyy —