Maistiaisia uusista Suomen historiaa käsittelevistä kirjoista

viipurin_pamaus

Viipurin pamaus Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille tätä lukeville ja lukemattomille! Olen kirjoittanut kaksi uutta kirjaa, jotka toivon mukaan jo löytyvät kauppojen hyllyiltä. Niistä Tunnetko Suomen – kiinnostava historia käy koko maamme asutushistorian läpi nopeasti luettavassa kysymys-vastaus-muodossa. Vuosisata – itsenäisen Suomen aika puolestaan on runsaasti kuvitettu Suomen aikajana vuodesta 1917 alkaen.

Poimin muutamaan blogitekstiin muutamia kysymyksiä Tunnetko Suomen -kirjasta, minkä jälkeen jaan joitakin otoksia Vuosisata-kirjasta.

tunnetkoTunnetko Suomen – kiinnostava historia on jaoteltu aikakausittain: esihistoria – Ruotsin

vallan aika – autonomian aika – itsenäisyyden aika. Jokaiselta aikakaudelta on mukana historian suuria linjoja luotaavia kysymyksiä kuten: Mistä varhaisimmat asukkaat tulivat? ja Miksi Suomesta tuli osa Venäjää? Mukana on myös kiinnostavia anekdootteja kuten: Miten kotiviinanpolttoa perusteltiin? ja Milloin naiset saivat omistusoikeuden? Lisäksi jokaiselta aikakaudelta on perustietoa kuten Suomen väkiluku.

Asiaan eli lainauksiin.

Esihistoria:

Kuka oli Kirmukarmu?

Kirmukarmu on vanhoissa tarinoissa mainittu pirkkalainen sotapäällikkö, joka legendan mukaan vainosi alueella vaikuttanutta Hunnun Herraksi kutsuttua lähetyssaarnaajaa. Lopulta Kirmukarmu repi Hunnun Herralta kädet irti. Paikalliset kuitenkin pelastivat kirkonmiehen. Novgorodia vastaan tehdyn epäonnistuneen sotaretken jälkeen Kirmukarmu pettyi jumaliinsa ja kääntyi kristinuskoon. Vesilahdessa sijaitsee Kirmukarmu -niminen mäki, jolta on tehty merovingiaikaisia (500–800) hautalöytöjä.

Ruotsin vallan aika:

Mikä oli Viipurin pamaus?

Iivana III oli ensimmäinen Venäjän hallitsija, joka kutsui itseään tsaariksi. Hän liitti Moskovan ja Novgorodin valtakunnat yhteen. 1400-luvulla suomalaisasutus oli ylittänyt Pohjanmaalla ja Savossa Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323 sovitut rajat. Yhdistyneen Venäjän tuore hallitsija ei katsonut tätä hyvällä. Ei liioin Olavinlinnan kohoamista rajan itäpuolelle, venäläiselle maaperälle. Kalmarin unionin rakoillessa Iivana III sai vuonna 1493 Tanskalta vapaat kädet Ruotsin suhteen. Hän ryhtyi suunnittelemaan valtansa kasvattamista Suomenlahdella ja Viipurin valtausta. Hanketta varten palkattiin ulkomaisia piirityssodan asiantuntijoita, alettiin rakentaa laivastoa ja koota joukkoja. Viipurin piiritys alkoi 21.9.1495. Venäläisillä oli huomattava ylivoima.

Venäläiset kävivät lopulliseen hyökkäykseen marraskuun viimeisenä päivänä. He ryntäsivät muuria vasten valtavina hyökyinä piiritystikapuineen ja pääsivät paikoin sen yli. He tunkeutuivat muun muassa erääseen torniin. Kun hyökkääjät olivat laskemassa tikapuitaan muurin päältä rynnätäkseen itse kaupunkiin, tikkaat onnistuttiin tuhoamaan. Torniin kaadettiin palavaa pikeä ja tervaa. Tämän jälkeen sen ikkuna-aukoista alkoi putoilla venäläisiä, sillä monet mieluummin hyppäsivät ulos kuin kärventyivät torniin. Ratkaiseva hyökkäys oli saatu torjuttua.

Ensimmäisissä taistelukuvauksissa katsottiin, että marraskuun viimeisenä päivänä torjuttu hyökkäys ratkaisi piirityksen. Tähän liitettiin ihmeitä, kuten Pyhän Andreaksen ristin näkyminen taivaalla, jonka venäläiset olisivat tulkinneet tarkoittavan pyhimyksen suojelevan kaupunkia ja sen vuoksi paenneen.

Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa kerrotaan, että Viipurin ulkopuolella oli massa oleva aukko, ”paukku”. Kun vihollinen hyökkäsi kaupunkiin, viipurilaiset tukkivat korvansa ja aukkoon heitettiin villieläin, joka möyryämisellään pelotti viholliset pois. Ruotsin almanakassa puolestaan kerrotaan Knut Possen pelästyttäneen venäläiset kalkkiliemestä valmistetulla räjähteellä. Tämän jälkeen Viipurissa asetettiin esille ”helvetinkattila”, jossa Posse olisi valmistanut räjähdysaineensa. Kattila hävisi, kun Venäjä valtasi Viipurin vuonna 1710.

Pamauksella voi hyvinkin olla historiallinen taustansa esimerkiksi pimeässä roihunneessa Andreaksen tornissa ja jonkinlaisessa ruutiräjähdyksessä. Tai sitten venäläisten taistelumoraali yksinkertaisesti romahti muonavarojen loppuessa.

 

 

 

Talvisota: Viipuri ahdingossa

Viipuri liekeissä 7.3.1940. SA-Kuva.

Viipuri liekeissä 7.3.1940. SA-Kuva.

Suomi hyväksyi Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot ja ehdotti aselepoa rauhanneuvottelujen ajaksi. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov ehdotti neuvotteluiden aloittamista Moskovassa. Hän ei suostunut aselepoon.

Puna-armeija pyrki saartamaan Viipurin. Sen joukot lähestyivät Suomen toiseksi suurinta kaupunkia Karjalan Kannakselta Talin suunnalta. Viipurinlahdella neuvostojoukkoja oli jo lahden länsirannalla, josta suomalaiset yrittivät ajaa hyökkääjät takaisin jäälle.

Lainaan kokonaisen aukeaman Talvisota päivä päivältä -kirjasta.

— Lainaus alkaa —

5.3.1940

Sodan 97. päivä

Suomen hallitus taipui rauhanehtoihin. Viipurinlahdella taistelu möyrysi saarilla ja lahden länsirannalla. Vuosalmella tilanne huononi vastahyökkäyksen epäonnistuttua.

Ehdot hyväksyttiin

Suomen hallitus taipui hyväksymään Neuvostoliiton asettamat ennakkoehdot rauhalle. Ne olivat samat, jotka oli periaatteessa hyväksytty jo helmikuun viimeisenä päivänä. Silloin lopullisen vastauksen antamista haluttiin viivyttää, jotta nähtäisiin, tulisiko liittoutuneilta apua.

Ehtojen hyväksymistä edelsi tiukka sananvaihto. Tanner ja Mannerheim olivat yhtä mieltä siitä, että liittoutuneiden mahdollinen apu tulisi liian myöhään ja olisi liian vähäistä. Rauhanehtojen hyväksymistä vastustivat Hannula ja Niukkanen.

Neuvostoliitolle lähetettävään vastaukseen liitettiin ehdotus aselevosta rauhanneuvotteluiden ajaksi ja vastausta pyydettiin saman päivän aikana. Heti kokouksen jälkeen Molotov vastasi, että Neuvostoliitto ei suostu aselepoon. Lisäksi hän esitti neuvottelujen aloittamista Moskovassa.

Taistelut Viipurinlahdella

Neuvostojoukot olivat vallanneet Ravansaaresta sillanpääaseman edellisenä päivänä. Nyt ne tunkeutuivat saareen panssareiden tukemina, mutta suomalaiset pitivät asemansa kovasta paineesta huolimatta.

Häränpäänniemessä Suomen JR 10 teki vastahyökkäyksen ajaakseen sieltä sillanpään vallanneet Neuvostoliiton osastot pois. Suuria tappioita vastustajilleen tuottaen suomalaiset pääsivät rintaman keskiosassa etenemään noin kilometrin verran, minkä jälkeen hyökkäys pysähtyi. Osa niemestä jäi vihollisten haltuun, mutta suomalaiset joukot pitivät saavuttamansa asemat hallussaan muutaman päivän ajan.

Vilaniemessä tilanne muodostui päivän aikana hyvin vaikeaksi. Neuvostoliitto oli tuonut huomaamatta yön aikana uusia joukkoja jäälle niemen läheisyyteen. Ne hyökkäsivät aamuyöllä, jolloin niemeä puolustaneet suomalaisosastot lähtivät vetäytymään yllätettyinä ja hajaantuivat.

Hätiin hälytettiin naapurilohkojen reservejä, muun muassa II/JR 10, joka työnsi venäläiset Pitkäniemeen. Pian myös tätä pataljoonaa vastaan hyökättiin, ja hyökkäävät venäläisjoukot etenivät Santasaareen ja Karjaniemeen. Lopulta yhdellä suomalaispataljoonalla oli puolustettavanaan noin 10 kilometriä rantaviivaa. Vihollishyökkäys saatiin lopulta talttumaan apuun tulleen 4. D:n reservijoukon tekemän vastaiskun voimin.

Vastahyökkäys Äyräpäässä

Suomalaiset tavoittelivat menetettyä kirkonmäkeä Äyräpään suunnalla takaisin. Sinne suunnattiin Kev.Os 8 vastahyökkäys, joka kuitenkin tyrehtyi vihollisen voimakkaaseen tuleen. Osasto kärsi kovia tappioita, ja kirkonmäki jäi lopullisesti venäläisille.

Äyräpään kirkonmäen vastahyökkäyksestä muodostui erään muistelijan sanoin ”nurmolaisten verilöyly”.

”Vaikka päällikkömme Olavi Peltola oli vähän ennen hyökkäystä kehottanut meitä liikkumaan varoen ja käyttämään maastoa hyväksi, oli taisteluinto niin kova, että ohjeet unohtuivat. Me ryntäsimme miltei pystyssä yli aukean lumikentän ja syöksyimme suin päin vihollisen kenttävarustuksiin. Siellä oli pakko antautua ankaraan lähitaisteluun, mies miestä vastaan. Vihollisen polttava tuli lakaisi taistelukenttää. Kaatuneita ja haavoittuneita oli jo muutaman minuutin kuluttua useita. Hyökkäyksemme kuitenkin jatkui, ja pesäke pesäkkeeltä valtasimme kirkkomäkeä takaisin.

Luminen taistelutanner möyhentyi lyhyessä hetkessä mustaksi kuin kynnöspelto. Luodit vihelsivät, kranaatit räjähtelivät ja taisteluhuudot kaikuivat säälimättömän tiukkoina. Oli käynnissä lakeuksien poikien raivoisa taistelu, jossa ei periksi annettu eikä myöskään pyydetty. Mutta vihollinen taisteli myös urhoollisesti. Se ei väistynyt paikaltaan. Peräänantamattomasti se säilytti asemansa. Ja saatuaan vahvistuksia se iski takaisin.”

Onni Palaste: Talvisodan ääniä.

Vuosalmen lohkolla menetettiin myös Vasikkasaari. Tämä sisäänmurto saatiin rajoitettua saaren pohjoispuolelle vain aktiivisella reservien käytöllä.

— Lainaus päättyy —