Miten Suomi brändättiin 1: kerettiläiset juuret

suofutis

Onko sisu geeneissämme? Onko se brändiominaisuus? Kuva: Andrej Tissen.

Sinä istut siinä tuolissasi ja minä täällä. Me olemme suomalaisia. Emme ruotsalaisia tai venäläisiä, emmekä ehkä koe varsinaisesti olevamme eu-laisiakaan, vaan suomalaisia. Miksi?

Me ehkä pidämme itseämme ahkerina ja sisukkaina, tai ainakin hoidamme pakolliset hommat about ajallaan. Lisäksi me olemme rehellisiä. Hyviä hyville ja pahoja pahoille. Vähän kuin Sven Tuuva aikanaan. Tai tuntematon sotilas. Tai…

Mistä suomalaisuus tulee? Onko tänne Pohjolan perukoille jääkauden jälkeen muuttanut porukka, joka on periyttänyt rehellisyys-geeniään? Ainakin tässä ilmanalassa on ollut pakko olla sisukas, että on saanut elannon.

Vai onko niin, että joku on kertonut meille, millaisia me olemme? Brändännyt meidät? Ja sitten siitä brändistä on tullut itsensä toteuttava ennustus?

Brändääminen on alun perin tarkoittanut polttomerkintää, jolla karja on erotettu naapurin lehmistä. Se on siis merkki ja erottautumistekijä. Jossain vaiheessa termillä alettiin kuvata yrityksen imagoa eli sitä, millaisena asiakkaat yrityksen kokevat. Puhutaan myös maabrändeistä. Suomessa sellaista miettimään asetettiin muutama vuosi sitten maabrändityöryhmä. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen laatuaan. Suomen brändiä tehtiin kiivaasti jo 1800-luvulla, ja hankkeen juuret ovat sitäkin kauempana historiassa.

Juuret kitkeränhajuisilla kerettiläisrovioilla

Heinäkuussa 1415 Etelä-Saksassa sijaitsevassa Konstanzissa poltettiin roviolla eräs Jan Hus. Kertomuksen mukaan hän oli ennen tuomion täytäntöönpanoa nähnyt unen mustasta joutsenesta. Böömiläisen Husin oma nimi tarkoitti hanhea, niinpä hän selitti joutsen-untaan seuraavasti: ”Tämä hanhi paistetaan tulessa, mutta minun jälkeeni tulee joutsen, jota te ette onnistu polttamaan”.

Hus oli varhainen uskonpuhdistaja, joka syytti katolista kirkkoa muun muassa ahneudesta. Lisäksi hän halusi, että kirkossa opetettaisiin ihmisiä näiden omalla kielellä.

Kun nuori saksalaismunkki Martti Luther sata vuotta myöhemmin naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon kuuluisaan tammioveen, hän ei varmasti ajatellut koputtelevansa siinä samalla suomalaisen kansan perustuksia. Hän piti itseään Husin näkemän unen mustana joutsenena. Eräs Lutherin ydinajatuksista oli kansan opettaminen lukemaan, jotta kaikki voisivat tutkia Jumalan sanaa omalla kielellään. Juuri tämä hanke oli kansallisen identiteetin luomisen lähtökohta myös Suomessa, ja sen hedelmää kannamme yhä mukanamme.

Lutherin opit Suomeen kantoi Mikael Agricola, joka 1500-luvulla painatti ensimmäiset suomenkieliset opukset ja teki suuren työn kääntämällä kirjallisuutta suomeksi. Agricolan merkitystä on vaikea korostaa tarpeeksi, sillä hän loi kirjasuomen ennakkoluulottomasti käytännössä alusta asti itse ja epäilijöistä huolimatta.

Husin, Lutherin ja Agricolan perintö näkyy muun muassa Suomen PISA-tuloksissa, jotka pohjoismaissa ovat eteläistä Eurooppaa paremmat. Jakolinja kulkee osapuilleen protestanttisen ja katolisen Euroopan välillä, eikä se ole sattumaa. Pohjoisessa pidettiin tärkeänä sitä, että Raamattua saattoi lukea omalla kielellään. Tämän motivaation pohjalta Suomessa alettiin pitää kiertokouluja 1600-luvulla. 1800-luvun puolivälistä alkaen kansakoulut alkoivat korvata kiertokouluja, joskin viimeinen kiertokoulu lakkautettiin vasta vuonna 1951 Puumalassa.

Lukutaito mahdollisti Suomen

Jaa, että mitä näillä sedillä on tekemistä Suomen brändäyksen kanssa? Projekti ei olisi onnistunut ilman lukutaitoa ja koululaitosta, jossa lukemaan opittiin. Suomalaiset nimittäin ammensivat kansallistunnetta niistä muutamasta kirjasta, joita päntättiin yli 100 vuotta 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle, kun muutakaan lukemista ei ollut. Tai kyllä jossain vaiheessa oli, mutta Sven Tuuvaa oli vaikea kammeta pois siitä asemasta, jonka hän oli pulpeteilla saanut. Juuri 1800-luvun romantisoitu kuva suomalaisista on yhä kansalliskuvastomme ydintä, vaikka yhtenäiskulttuurin murroksesta paljon puhutaankin. Yksinkertainen ja rehellinen, kovasti työtä tekevä kansa täällä puurtaa kapean leivän eteen. Kuvassa on varmasti ollut totuuden siementä jo aluksi, mutta kyllä se todelliseen kukkaan puhkesi, kun sitä sukupolvi toisensa jälkeen päihin taottiin. Että ”tällaisia me suomalaiset ollaan”.

Ensimmäinen Suomen brändiä rakentanut oli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa elänyt ruotsalainen kulttuurimies Johannes Messenius, joka tuomittiin maanpetturuudesta vankilaan. Messenius kuului ensimmäisiin Suomesta hyvään sävyyn kirjoittaneisiin. Ne häntä ennen kirjoittaneet, jotka vaivautuivat näistä seuduista jotain sivulauseessa mainitsemaan, tyytyivät yleensä varoittelemaan muita eksymästä näille rannoille. Messenius oli kuitenkin aikansa disruptori, häirikkö, jonka mukaan Thuiskonin valtakunta ulottui Tornioon asti ja näillä seuduilla asui hurjia amatsoneja.

Jaa, kuka Thuiskon? Ja millaisia amatsoneja? Lue seuraavasta osasta.

 

 

 

Maistiaisia uusista Suomen historiaa käsittelevistä kirjoista

viipurin_pamaus

Viipurin pamaus Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille tätä lukeville ja lukemattomille! Olen kirjoittanut kaksi uutta kirjaa, jotka toivon mukaan jo löytyvät kauppojen hyllyiltä. Niistä Tunnetko Suomen – kiinnostava historia käy koko maamme asutushistorian läpi nopeasti luettavassa kysymys-vastaus-muodossa. Vuosisata – itsenäisen Suomen aika puolestaan on runsaasti kuvitettu Suomen aikajana vuodesta 1917 alkaen.

Poimin muutamaan blogitekstiin muutamia kysymyksiä Tunnetko Suomen -kirjasta, minkä jälkeen jaan joitakin otoksia Vuosisata-kirjasta.

tunnetkoTunnetko Suomen – kiinnostava historia on jaoteltu aikakausittain: esihistoria – Ruotsin

vallan aika – autonomian aika – itsenäisyyden aika. Jokaiselta aikakaudelta on mukana historian suuria linjoja luotaavia kysymyksiä kuten: Mistä varhaisimmat asukkaat tulivat? ja Miksi Suomesta tuli osa Venäjää? Mukana on myös kiinnostavia anekdootteja kuten: Miten kotiviinanpolttoa perusteltiin? ja Milloin naiset saivat omistusoikeuden? Lisäksi jokaiselta aikakaudelta on perustietoa kuten Suomen väkiluku.

Asiaan eli lainauksiin.

Esihistoria:

Kuka oli Kirmukarmu?

Kirmukarmu on vanhoissa tarinoissa mainittu pirkkalainen sotapäällikkö, joka legendan mukaan vainosi alueella vaikuttanutta Hunnun Herraksi kutsuttua lähetyssaarnaajaa. Lopulta Kirmukarmu repi Hunnun Herralta kädet irti. Paikalliset kuitenkin pelastivat kirkonmiehen. Novgorodia vastaan tehdyn epäonnistuneen sotaretken jälkeen Kirmukarmu pettyi jumaliinsa ja kääntyi kristinuskoon. Vesilahdessa sijaitsee Kirmukarmu -niminen mäki, jolta on tehty merovingiaikaisia (500–800) hautalöytöjä.

Ruotsin vallan aika:

Mikä oli Viipurin pamaus?

Iivana III oli ensimmäinen Venäjän hallitsija, joka kutsui itseään tsaariksi. Hän liitti Moskovan ja Novgorodin valtakunnat yhteen. 1400-luvulla suomalaisasutus oli ylittänyt Pohjanmaalla ja Savossa Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323 sovitut rajat. Yhdistyneen Venäjän tuore hallitsija ei katsonut tätä hyvällä. Ei liioin Olavinlinnan kohoamista rajan itäpuolelle, venäläiselle maaperälle. Kalmarin unionin rakoillessa Iivana III sai vuonna 1493 Tanskalta vapaat kädet Ruotsin suhteen. Hän ryhtyi suunnittelemaan valtansa kasvattamista Suomenlahdella ja Viipurin valtausta. Hanketta varten palkattiin ulkomaisia piirityssodan asiantuntijoita, alettiin rakentaa laivastoa ja koota joukkoja. Viipurin piiritys alkoi 21.9.1495. Venäläisillä oli huomattava ylivoima.

Venäläiset kävivät lopulliseen hyökkäykseen marraskuun viimeisenä päivänä. He ryntäsivät muuria vasten valtavina hyökyinä piiritystikapuineen ja pääsivät paikoin sen yli. He tunkeutuivat muun muassa erääseen torniin. Kun hyökkääjät olivat laskemassa tikapuitaan muurin päältä rynnätäkseen itse kaupunkiin, tikkaat onnistuttiin tuhoamaan. Torniin kaadettiin palavaa pikeä ja tervaa. Tämän jälkeen sen ikkuna-aukoista alkoi putoilla venäläisiä, sillä monet mieluummin hyppäsivät ulos kuin kärventyivät torniin. Ratkaiseva hyökkäys oli saatu torjuttua.

Ensimmäisissä taistelukuvauksissa katsottiin, että marraskuun viimeisenä päivänä torjuttu hyökkäys ratkaisi piirityksen. Tähän liitettiin ihmeitä, kuten Pyhän Andreaksen ristin näkyminen taivaalla, jonka venäläiset olisivat tulkinneet tarkoittavan pyhimyksen suojelevan kaupunkia ja sen vuoksi paenneen.

Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa kerrotaan, että Viipurin ulkopuolella oli massa oleva aukko, ”paukku”. Kun vihollinen hyökkäsi kaupunkiin, viipurilaiset tukkivat korvansa ja aukkoon heitettiin villieläin, joka möyryämisellään pelotti viholliset pois. Ruotsin almanakassa puolestaan kerrotaan Knut Possen pelästyttäneen venäläiset kalkkiliemestä valmistetulla räjähteellä. Tämän jälkeen Viipurissa asetettiin esille ”helvetinkattila”, jossa Posse olisi valmistanut räjähdysaineensa. Kattila hävisi, kun Venäjä valtasi Viipurin vuonna 1710.

Pamauksella voi hyvinkin olla historiallinen taustansa esimerkiksi pimeässä roihunneessa Andreaksen tornissa ja jonkinlaisessa ruutiräjähdyksessä. Tai sitten venäläisten taistelumoraali yksinkertaisesti romahti muonavarojen loppuessa.