Talvisota: itsenäisyyspäivä 1939

8160

Taipaleen Koukkuniemen kuuluisa ’Karmankolon’ korsu. Kuvassa reservin vänrikki Helle.

Vuoden 1939 itsenäisyyspäivää vietettiin korsuissa. Suojajoukkotaistelut Karjalan Kannaksella päättyivät, ja Neuvostoliitto hyökkäsi jo pääasemaa vastaan Taipaleessa.

Lainaus kirjasta Suomi sodassa päivä päivältä.

— Lainaus alkaa —

6.12.1939

Sodan 7. päivä

Viikon sotimisen jälkeen suomalaiset olivat vetäytyneet pääasemaan eli Mannerheim-linjalle, ja suojajoukkotaistelut päättyivät. Suomen 22. itsenäisyyspäivä oli työpäivä, ja lähes kaikki juhlallisuudet oli peruttu.

Suojajoukkotaistelut päättyivät

Talvisodan seitsemäntenä päivänä päättyivät suojajoukkotaistelut. Näiden ensimmäisten viholliskontaktien aikana puna-armeijan taktiikasta ja sen heikkouksista saatiin tärkeitä tietoja, muun muassa, että vihollinen ei pyrkinyt aktiivisesti käyttämään hyväkseen sille avautuneita koukkauspaikkoja vaan pyrki etenemään teiden suunnassa kohti tavoitteitaan.

Huolimatta ylipäällikön kritiikistä, suojajoukot onnistuivat tehtävässään kohtuullisen hyvin. Jos asemat olisi pyritty pitämään loppuun asti, tappiot olisivat olleet suuremmat ja vaikutukset taistelumoraaliin negatiiviset. Kaikkiaan suojajoukkojen tappiot olivat noin 400 miestä, joista kaatuneita oli 133. Suojajoukot vetäytyivät pääaseman taakse reserviin lepäämään.

Viimeinen sillanpää

Suomalaiset vetäytyivät Kannaksella viimeisestä Vuoksen toisella puolella olleesta asemastaan, Kiviniemestä. Vetäytyessään joukot räjäyttivät Vuoksen yli kulkeneet rautatie- ja maantiesillat.

Puna-armeija hyökkäsi Taipaleessa

Neuvostoliitto hyökkäsi Taipaleessa jo pääasemaa vastaan. Koukkuniemessä lähellä Laatokan rantaa, kohdassa, jossa Taipale-joki teki jyrkän mutkan oli heikosti puolustettu kohta. Siellä neuvostojoukot ylittivät joen ja nousivat maihin joen toiselle puolelle, joka oli alavaa peltoa. Joukot ryhmittyivät jo hyökkäysmuodostelmaan käydäkseen suomalaisten vain pienen matkan päässä sijaitsevia asemia vastaan, kun ne saatiin sekasortoon tarkalla tykkitulella.

Myös vastusajan tykistö oli ahkera ja ulotti keskityksensä suomalaisten rintaman koko syvyyteen aiheuttaen muun muassa ongelmia viestiyhteyksissä, mikä vaikeutti lisäjoukkojen tuomista Taipaletta puolustavien avuksi. Hyökkääjiä tuli joen yli jatkuvana virtana, ja niin vastustaja sai vallattua sillanpääaseman joen suomalaiselta puolelta. Rintama vakiintui seuraavana päivänä Suomen pääaseman eteen.

Ei suuria juhlia

Talvisodan seitsemäs päivä oli Suomen 22. itsenäisyyspäivä. Presidentti ei järjestänyt itsenäisyyspäivän vastaanottoa, ja myös muista suurista juhlallisuuksista oli nuoressa tasavallassa luovuttu ilmavaaran takia.

Ulkoministeri Tanner ja muutamat muut ministerit kuitenkin järjestivät hotelli Kämpissä vastaanoton ulkomaisille diplomaateille ja lehtimiehille. Tilaisuuden eräs tarkoitus oli ampua alas venäläisten uutistoimistojen väitteet siitä, että Suomen hallitus olisi paennut maasta.

Tie SuomussalmelleSuomisodassa

Neuvostojoukot etenivät hitaasti kohti Suomussalmea Raatteen maantietä ja metsiin tekemiään talviteitä pitkin. Hyökkäävä neuvosto-osasta oli 9. armeijaan kuuluva 163. divisioona, ja sen tavoitteena oli marssia Suomen poikki Ouluun. Suomussalmelta sille aukeaisi tie kohti Kajaania. Suomalaiset päättivät polttaa Suomussalmen kirkonkylän ja vetäytyä Kiantajärven jään yli.

 

7.12.1939

Sodan 8. päivä

Rintamalinja vakiintui Kannaksella Taipaleessa. Tilanne oli uhkaava useassa kohdassa Laatokan pohjoispuolella, sillä suomalaiset joutuivat edelleen perääntymään ja Kollaalla vihollinen otti taistelukosketuksen. Suomussalmelle keskitettiin lisää joukkoja, ja niiden johtoon asetettiin eversti Siilasvuo.

Neuvostoliitto piti sillanpään

Taipaleenjoen mutkassa, Koukkuniemessä, josta neuvostojoukot olivat vallanneet sillanpääaseman, käytiin päivän kiivaimmat taistelut. Pataljoonan vahvuiset suomalaisjoukot yrittivät vastahyökkäyksillä lyödä vihollisen takaisin joen taakse, mutta joukot hajaantuivat raskaassa vihollistulessa ja pataljoonankomentajakin joutui hetkeksi saarroksiin rantapellolla olleeseen latoon. Raskaat tappiot pakottivat miehet perääntymään takaisin omiin asemiin. Pataljoona menetti päivän aikana kaikkiaan 80 miestä, joista kahdeksan oli upseereita. Iltaan mennessä taistelut taukosivat, ja rintama vakiintui pääpuolustusaseman eteen.

Läpimurron uhka Laatokan pohjoispuolella

Laatokan pohjoispuolella, Ilomantsin suunnalla, jonne Talvela oli määrätty vastuuseen, vihollinen eteni. Lopullinen läpimurto leijui ilmassa, ja suomalaisjoukot pakenivat hetkittäin jopa hallitsemattomasti. Rakoilevien puolustusrivien pettäminen olisi avannut puna-armeijalle tien Kollaalla olevien joukkojen selustaan.

Talvela oli määrännyt Jalkaväkirykmentti 16:n komentajan, everstiluutnantti Aaro Pajarin, ottamaan komentoonsa Tolvajärvellä olevat joukot. Pajari lähti ripeästi kohti rintamaa. Saavuttuaan päämääräänsä hän antoi rintaman säilyttämiseen tähtäävät komennot ja kiirehti kohti etulinjaa. Matkallaan hän kohtasi pakenevia joukkoja. Tilanne näytti synkältä. Tapahtumien ytimessä Pajari johti taistelua itse. Sitkeä vastarinta tuotti lopulta tulosta, ja vihollisen hyökkäys torjuttiin puoleenyöhön mennessä.

Samoihin aikoihin, juuri ennen keskiyötä, vihollinen oli tähtäimissä myös Kollaalla, Suojärven lounaispuolella. Puna-armeija hyökkäsi panssarien tukemana, mutta suomalaiset torjuivat ensiyritykset tykistön tuella.

Siilasvuo Suomussalmelle

Toiseen kriittiseen vaaranpaikkaan, Suomussalmelle, määrättiin eversti Siilasvuo. Hän otti komentoonsa siellä olleet joukot ja sai näiden lisäksi vielä lisävahvistusta, jolloin joukkojen vahvuus oli prikaatin verran. Vastassaan Siilasvuon joukoilla oli Neuvostoliiton 163. divisioona, joka oli jo saavuttanut hyökkäyssuunnitelmansa ensimmäisen tavoitteen, Suomussalmen kirkonkylän.

— Lainaus päättyy —

Lapin sodan alku

Kemin ja Tornion taisteluissa tuhottuja saksalaisia panssareita Kemi-Tornion maantiellä. SA-kuva.

Kemin ja Tornion taisteluissa tuhottuja saksalaisia panssareita Kemi-Tornion maantiellä. SA-kuva.

Tänä aamuna lähti painoon Suomi sodassa päivä päivältä -kirja. Siinä yhdistyvät Talvisota päivä päivältä ja Jatkosota päivä päivältä -teokset. Lisäksi yli 700-sivuisessa opuksessa kerrotaan Lapin sodasta. Mukana on myös karttaliite.

Alla maistiainen kirjasta. Lainaus on Lapin sotaa käsittelevästä osiosta.

— Lainaus alkaa —

25.9.1944–1.10.1944

Saksalaiset olivat edellisellä viikolla vetäytyneet tärkeimmästä varuskuntakaupungistaan Oulusta. Neuvostoliitto painosti Suomea oikeisiin sotatoimiin, joita johtamaan Mannerheim lähetti Hjalmar Siilasvuon.

Siilasvuo johtoon

Kenraaliluutnantti Hjalmar Siilasvuo oli oikea mies johtamaan operaatiota saksalaisia vastaan. Hän oli ollut näiden asetoveri ja taistellut saksalaisten rinnalla Vienan Karjalassa. Välit olivat kuitenkin säröilleet saksalaisten huonon menestyksen ja yhteen sopimattomien henkilökemioiden vuoksi. Siilasvuo komensi tutun III Armeijakunnan esikunnan välityksellä Lapin Armeijaa, jolle oli alistettu myös Panssaridivisioona. Siilasvuo oli ottanut tehtävän vastaan 22.9.

Siilasvuo perusti päämajansa Ouluun, jonne hän saapui 26.9. Jo seuraavana päivänä kaikki yhteydet saksalaisiin lopetettiin. 27.9. Puhelinlinjat katkaistiin ja viimeiset yhteysupseerit kutsuttiin pois Saksan joukoista. Samana päivänä valvontakomissio vaati päämajaa esittämään suunnitelmansa saksalaisten internoinnista. Sellaista ei ollut, mutta se tehtiin seuraavaksi päiväksi.

Siilasvuo johti noin 60000 miehen armeijaa, jolla oli vastassaan noin 214000 saksalaisen 20. Vuoristoarmeija. Saksalaisten kalusto oli kulunutta, eikä ilmatukea juuri ollut, sillä Suomeen ja Norjaan sijoitetut noin 200 Saksan lentokonetta oli sidottu taistelemaan Petsamossa ja muualla pohjoisessa saksalaisia vastaan hyökkääviä neuvostojoukkoja vastaan. Myös suomalaisilta puuttui käytännössä panssareiden, tykistön ja ilmavoimien tuki. Saksalaisten hävittäessä tiet, sillat ja lossit vetäytyessään raskaan kaluston siirtely pohjoisissa erämaissa oli äärimmäisen hidasta.

Ensimmäiset taistelut

Panssaridivisioonan komentaja kenraalimajuri Ruben Lagus antoi joukoilleen käskyn edetä Ylikiimingissä ja ottaa haltuunsa alueen sillat sekä internoida saksalaiset. Tavoitteena oli siis ehjät sillat panssareiden ylimenoa varten sekä vankien hankkiminen. Kärjessä eteni majuri Veikko Lounilan komentama Jääkäripataljoona 5, jota oli vahvennettu 15 Strum-rynnäkkötykillä.

Rynnäkkötykkien ja jääkäreiden yhteinen matka päättyi tällä kertaa Ylikiimingin kirkonkylän pohjoispuolelle, sillä sillat oli jo hävitetty. Panssareiden vieminen joen yli hidasta ja vaikeaa, joten jääkärit jatkoivat polkupyörineen kohti Pudasjärveä. Suomalaisten ja saksalaisten sopimuksen mukaan suomalaiset olisivat saaneet edetä 28.9. iltaan mennessä enää vain 10 kilometriä, mutta Lounilan ylemmiltään saama käsky kuului: ”Vauhti päälle!”.

Ensimmäinen Lapin sodan taistelu käytiin 28.9. Sillankorvan tienhaarassa, noin 20 kilometriä Pudasjärveltä lounaaseen. Siellä oli saksalaisten jälkivarmistusosasto. Suomalaiset saartoivat yllättyneet saksalaiset, kehottivat antautumaan ja avasivat tulen. Tulituksessa kaatui kaksi saksalaista ja neljä haavoittui. Myös muutama vanki saatiin.

Seuraavana päivänä suomalaiset hyökkäsivät Olhavan sillalle pyrkien estämään sen räjäytyksen. Operaatio epäonnistui, ja silta lensi taivaan tuuliin. 20. Vuoristoarmeijan esikuntapäällikkö kuittasi yhteenotot yksittäisten komentajien liiallisena innokkuutena, mutta sen komentaja Lothar Rendulic varoitti suomalaisia omavaltaisuuksista.

30.9. saksalainen pioneeriosasto oli juuri aikeissa räjäyttää Aittojärven räjähdevaraston, kun suomalainen JP 4 ilmestyi paikalle. Saksalaiset estivät suomalaisia menemästä liian lähelle juuri ennen huumaavaa räjähdystä, joka sinkosi rakennuksen ilmaan. Sen jälkeen suomalaiset vangitsivat saksalaiset, joita oli 72. Lisäksi sotasaaliiksi saatiin muun muassa 10 Zündapp-moottoripyörää.

Maihinnousu Tornioon

Siilasvuo päätti avata taistelun saksalaisia vastaan riskialttiilla operaatiolla: maihinnousulla selustaan. Alun perin Tornioon piti tehdä vain harhautusisku hyökkäyksen kohdistuessa Kemiin. 30.9. Siilasvuo vaihtoi kohteekseen Tornion. Kyse oli ehkä saksalaistiedustelun harhauttamisesta. Lisäksi Torniosta oli paremmat mahdollisuudet jatkotoiminnalle. Päämaja piti maihinnousua liian vaarallisena, koska se jouduttaisiin toteuttamaan aseistamattomilla kauppalaivoilla vailla ilmatukea. Siilasvuo piti päänsä.

Jo ennen maihinnousukohteen vaihtumista Kemistä Tornioon oli kaupunki päätetty ottaa saksalaisten sitomiseksi haltuun paikallisin voimin. Niinpä operaatio alkoi Länsi-Pohjan suojeluskuntapiirin päällikkö Larjon johtamalla esihyökkäyksellä. Siihen osallistuneiden ilmasuojelumiehistä, lomalaisista ja autonkuljettajista kootun 300-miehiesen joukon oli tarkoitus ottaa Tornio haltuunsa. Saksalaisilla oli Torniossa sairaala sekä elintarvikevarasto. Taistelujoukkoja heillä oli noin 300–400 miestä. Larjon miehet yllättivät saksalaiset, ja Tornio oli pian suomalaisten hallussa kolmea saksalaistukikohtaa lukuun ottamatta.

Jalkaväkirykmentti 11 lastattiin Oulussa kolmeen kauppalaivaan, jotka olivat Tornion ulkosatama Röyttässä 1.10. klo 7.45. Noin 3000 miehen ja kaluston purkaminen laivoista vei kaikkiaan noin viisi tuntia. Operaatio tuli saksalaisille yllätyksenä, ja niinpä se saatiin toteuttaa rauhassa. Suomalaisten tavoitteena oli laajentaa sillanpäätä mahdollisimman nopeasti ja ottaa haltuunsa lähiympäristön sillat.

Alkoholi oli osa saksalaissotilaan päiväannosta, ja niinpä esimerkiksi konjakkia oli Pikku-Berliinin varastoissa reilusti.

Jalkaväkirykmentti 11:n kärjen hyökkäys seisahtui viinasammioiden äärelle, ja sillanpääaseman laajentaminen tyssäsi siihen. Ei kestänyt kauaa, kun sammuneita makasi pitkin poikin pihamaata. Hyökkäystä oli ollut tarkoitus jatkaa nopeaan tahtiin kohti Kemiä, mutta tämä jäi toteutumatta, koska lähes kaksi pataljoonaa menetti taistelukykynsä. Tapausta kutsutaan Tornion Taikayöksi.

Ruotsalaiset sotilastarkkailijat kummastelivat seuraavana päivänä, miksi suomalaiset työnsivät marssiessaan lastenvaunuja. Tarkemman tiedustelun perusteella tämä erikoinen uusi ase paljastui viinankuljetusvaunuksi. Lastenrattaiden lisäksi sekä sotilaat että paikalliset kuljettivat evakuoimaansa tulilientä kaikilla mahdollisilla välineillä. Panssarintorjuntatykkien päällä killui konjamiinitynnyreitä.

1.10. aikana saksalaiset yrittivät vielä lopettaa vihollisuudet neuvottelemalla. Suomen päämaja ei kuitenkaan vastannut viesteihin, ja saksalaiset suuttuivat ja alkoivat järjestelmällisesti hävittää kyliä. Suuttumus kasvoi myös suomalaisjoukoissa, kun saksalaisten tuhotöiden laajuus vähä vähältä paljastui. Lapin sota alkoi.

— Lainaus päättyy —