Miten Suomi brändättiin 2: amatsoneja ja Nooan poikia

kajaanin_linna

Kajaanin linna, Jac. Ahrenbergin ennallistuspiirustus vuodelta 1888. Museovirasto.

Maanpetturin kronikka

Johannes Messenius istui pimeässä tyrmässä ja kirjoitti. Välillä hän vilkaisi Uppsalan-aikojen professorikollegansa Sigrid Forsiuksen lähettämiä käsikirjoituksen pätkiä, jotka käsittelivät Ruotsin itäisen osan historiaa. Välillä hän piti tauon ja puhalsi käsiinsä, sillä linnassa oli kylmä. Onneksi hän oli saanut ottaa mukaan myös oman kirjastonsa, vaikka olot valtakunnan peräkylällä olivat kyllä muutoin kaikin puolin apeat.

Vielä muutamaa vuotta aiemmin Messenius oli ollut juridiikan ja politiikan professorina Uppsalan yliopistossa. Nyt hän istui Kajaanin linnassa ja kirjoitti Scondia illustrataa. Hän varmasti ajatteli, että siitä tulisi suurtyö, jota myöhemmät Pohjolan historiaa tutkivat tulisivat kahlaamaan läpi uudelleen ja uudelleen. 20-osaiseksi suunniteltu teossarja jäi 15-osaiseksi, mutta Messeniuksen jälkeen tulleet ovat kuin ovatkin lukeneet sitä ahkerasti. Siinä käsitellään Skandinavian ja Baltian kansojen historiaa, muiden mukana suomalaisia.

Kajaanin linnassa Messenius istui, koska hänet oli tuomittu vuonna 1616 maanpetoksesta. Puolassa jesuiittaopistossa opintonsa suorittanut Messenius oli Ruotsiin palattuaan kääntynyt protestantiksi ja päässyt Uppsalaan opettamaan. Hän kuitenkin joutui epäsuosioon, kenties kulmikkaan persoonansa vuoksi, ja sai vastata syytteisiin puolalaisten kanssa veljeilystä ja salaisesta jäsenyydestä jesuiittajärjestössä. Ruotsi ja Puola taistelivat tuohon aikaan Baltian herruudesta, joten epäilyt vihollisen kanssa veljeilystä heittivät pitkän varjon Messeniuksen niskaan, mistä seurauksena oli 20 vuotta Kajaania.


Scondia Illustratassa
Messenius osoitti taitavansa brändääjän must have -ominaisuuden: hän käänsi heikkoudet vahvuuksiksi. Siinä missä esimerkiksi tanskalainen oppinut Saxo Grammaticus kertoi Suomesta negatiivisessa sävyssä ja kehotti välttämään tätä noitien ja hihnajalkaisten asuttamaa seutua, Messenius kääntää asujainten omituisuuden ja vaarallisuuden voimakkuudeksi ja erityislaatuisuudeksi. Hän muun muassa kertoo kronikassaan, että ”Ruotsalaisten kuningas Emund ahdisteli ankarasti Kvenlandin amatsoneja, mutta nämä myrkyttivät sekä hänen poikansa että koko ruotsalaisten sotajoukon hengiltä.” Kvenlandilla Messenius viittaa ilmeisesti Pohjanmaahan. Messeniuksen mukaan suomalaiset olivat hurjia, varsinkin naiset. Ruotsin kuningas Vanland kävi hakemassa täältä vaimon itselleen, minkä jälkeen lupasi jättää maan rauhaan. Niin ikään ruotsalainen kuningas Ange ei ollut yhtä onnekas: suomesta haettu vaimo hirtti miehen jo hääjuhlassa, minkä jälkeen palasi Suomeen.


Hakkaa päällee, Maagogin poika!

Vuonna 1700 väitöskirjansa Aboa Vetus et Nova julkaissut Daniel Juslenius oli edeltäjänsä Messeniuksen kanssa eri mieltä suomalaisten kantaisästä. Jusleniuksen mukaan suomalaiset polveutuivat Maagogista, joka oli Nooan pojanpoika. Lisäksi Juslenius esitti väitöskirjassaan, että antiikin Kreikan ja Rooman sivistys itse asiassa tuli Suomesta. Jos joku seikka on akateemisessa väitöskirjassa todistettu, sen oltava totta, eikö?

Maagog kalskahtaa jotenkin pahaenteiseltä, ja toden totta: Raamatun Ilmestyskirjan mukaan sielunvihollinen johdatti Maagogin kansan harhateille ja sotaan Jumalaa vastaan. Lisäksi on ehkä syytä mainita, että 1500-luvulla kirjoitellut ruotsalainen Johannes Magnus kertoi Maagogin olleen Ruotsin ensimmäinen kuningas.

Juslenius myös esitti, että kimmerialaiset keksivät riimukirjoituksen kauan ennen roomalaisia. Kimmerialaiset asuivat Pohjolan kaukaisimilla perukoilla, jossa yö kestää kuukauden. He olivat Jusleniuksen mukaan kemiläisiä, ja ”lapsikin tietää, että kemiläiset ovat suomalaisia”.

Edellä mainitun lisäksi Juslenius oli luomassa myös suomalaista hakkapeliitta-legendaa. Juuri hänen mukaansa sana hakkapeliitta tulee taisteluhuudosta ”hakkaa päälle”, joka puolestaan sai vastustajat taistelukentällä vapisemaan.

Ruotsin kunniaksi

Messeniuksen ja Jusleniuksen rakennelmat ovat kuin sankariheviä kuuntelisi. Meidän kansamme on keksinyt kirjoitustaidon, Kreikka on varastanut Suomen maineen sivistyksen kehtona, ja suomalaiset naiset ovat niin hurjia, että Ruotsin muinaiset kuninkaatkaan eivät voineet täältä noin vain vaimoja hakea. Puhumattakaan suomalaisista miehistä! Kun ”Hakkaa päälle!” kajahti kolmikymmenvuotisen sodan taistelutantereilla, Baijerin viiksiniekoille tuli hätäkakka polvihousuun.

Messenius ja Juslenius kuuluivat niin sanottuihin goottilaisiin historiankirjoittajiin, jotka pyrkivät luomaan maalleen mahdollisimman hienon menneisyyden, jotta valtakunta vaikuttaisi ikivanhalta ja kaikin puolin pramealta. Se oli ajan tapa. Messenius ja hänen jälkeensä Juslenius tekivät työtä tietysti Ruotsin maakuvan eteen, ja Suomi oli Ruotsin itäinen osa.

Olennainen osa loisteliaan historian luomista oli ulottaa se Vanhan testamentin aikaan asti. Messeniuksen mukaan suomalaiset polveutuivat Nooan pojasta Thuiskonista, joka vuonna 156 vedenpaisumuksen jälkeen sai vallan käsiinsä. Vuonna 193 vedenpaisumuksen jälkeen Thuiskon lähetti ensimmäiset uudisasukkaat Skandinaviaan.

Näin Messenius petaa suomalaisille juuret aina Nooaan saakka, ja tuohon aikaan kansan pitkäikäisyys oli ensiarvoisen tärkeää sen julkisuuskuvan kannalta. Lisäksi Nooan kautta luotiin yhteys luvattuun maahan ja sen kansaan.


Ei suomalaisia

Kaksikosta myöhemmin elänyttä Jusleniusta on pidetty jopa varhaisena fennomaanina, suomalaisen kansallistunteen rakentajana. Sitä hän tai Messenius eivät olleet. Jusleniuksen aikaan väitöskirjat kirjoitettiin dialektiseen muotoon, ikään kuin väittelyksi kuviteltua vastustajaa vastaan. Tuon vastustajan argumentit hän pyrkii kumoamaan rakentamalla suomalaisille kunniakkaan menneisyyden. Toisaalta saattoi olla syynsä sille, että hänen aiheekseen tuli juuri suomalaisten puolustus. Jusleniuksen lopulliset motiivit jäävät kuitenkin arvailujen varaan: ehkä kyse oli kotiseuturakkaudesta, ehkä vain professorin sattumalta määräämästä aiheesta.

Joka tapauksessa Messeniuksen ja Jusleniuksen brändityö jäi aikanaan hyvin pienen akateemisen piirin pariin. Ne tavalliset suomalaiset, joita Juslenius niin kiihkeästi puolusti, eivät vielä 1700-luvulla pitäneet itseään erityisesti suomalaisina, sillä suomalaisuutta ei tuolloin ollut olemassa ainakaan sellaisena kuin me sen käsitämme. He olivat savolaisia, hämäläisiä tai vaikka porvoolaisia. Tämä oli tilanne vielä pitkään 1800-luvullakin, kuten tulemme pian näkemään.

 

 

 

 

Maistiaisia uusista Suomen historiaa käsittelevistä kirjoista

viipurin_pamaus

Viipurin pamaus Olaus Magnuksen Carta Marinassa vuodelta 1539.

Hyvää alkanutta syksyä kaikille tätä lukeville ja lukemattomille! Olen kirjoittanut kaksi uutta kirjaa, jotka toivon mukaan jo löytyvät kauppojen hyllyiltä. Niistä Tunnetko Suomen – kiinnostava historia käy koko maamme asutushistorian läpi nopeasti luettavassa kysymys-vastaus-muodossa. Vuosisata – itsenäisen Suomen aika puolestaan on runsaasti kuvitettu Suomen aikajana vuodesta 1917 alkaen.

Poimin muutamaan blogitekstiin muutamia kysymyksiä Tunnetko Suomen -kirjasta, minkä jälkeen jaan joitakin otoksia Vuosisata-kirjasta.

tunnetkoTunnetko Suomen – kiinnostava historia on jaoteltu aikakausittain: esihistoria – Ruotsin

vallan aika – autonomian aika – itsenäisyyden aika. Jokaiselta aikakaudelta on mukana historian suuria linjoja luotaavia kysymyksiä kuten: Mistä varhaisimmat asukkaat tulivat? ja Miksi Suomesta tuli osa Venäjää? Mukana on myös kiinnostavia anekdootteja kuten: Miten kotiviinanpolttoa perusteltiin? ja Milloin naiset saivat omistusoikeuden? Lisäksi jokaiselta aikakaudelta on perustietoa kuten Suomen väkiluku.

Asiaan eli lainauksiin.

Esihistoria:

Kuka oli Kirmukarmu?

Kirmukarmu on vanhoissa tarinoissa mainittu pirkkalainen sotapäällikkö, joka legendan mukaan vainosi alueella vaikuttanutta Hunnun Herraksi kutsuttua lähetyssaarnaajaa. Lopulta Kirmukarmu repi Hunnun Herralta kädet irti. Paikalliset kuitenkin pelastivat kirkonmiehen. Novgorodia vastaan tehdyn epäonnistuneen sotaretken jälkeen Kirmukarmu pettyi jumaliinsa ja kääntyi kristinuskoon. Vesilahdessa sijaitsee Kirmukarmu -niminen mäki, jolta on tehty merovingiaikaisia (500–800) hautalöytöjä.

Ruotsin vallan aika:

Mikä oli Viipurin pamaus?

Iivana III oli ensimmäinen Venäjän hallitsija, joka kutsui itseään tsaariksi. Hän liitti Moskovan ja Novgorodin valtakunnat yhteen. 1400-luvulla suomalaisasutus oli ylittänyt Pohjanmaalla ja Savossa Pähkinäsaaren rauhan vuonna 1323 sovitut rajat. Yhdistyneen Venäjän tuore hallitsija ei katsonut tätä hyvällä. Ei liioin Olavinlinnan kohoamista rajan itäpuolelle, venäläiselle maaperälle. Kalmarin unionin rakoillessa Iivana III sai vuonna 1493 Tanskalta vapaat kädet Ruotsin suhteen. Hän ryhtyi suunnittelemaan valtansa kasvattamista Suomenlahdella ja Viipurin valtausta. Hanketta varten palkattiin ulkomaisia piirityssodan asiantuntijoita, alettiin rakentaa laivastoa ja koota joukkoja. Viipurin piiritys alkoi 21.9.1495. Venäläisillä oli huomattava ylivoima.

Venäläiset kävivät lopulliseen hyökkäykseen marraskuun viimeisenä päivänä. He ryntäsivät muuria vasten valtavina hyökyinä piiritystikapuineen ja pääsivät paikoin sen yli. He tunkeutuivat muun muassa erääseen torniin. Kun hyökkääjät olivat laskemassa tikapuitaan muurin päältä rynnätäkseen itse kaupunkiin, tikkaat onnistuttiin tuhoamaan. Torniin kaadettiin palavaa pikeä ja tervaa. Tämän jälkeen sen ikkuna-aukoista alkoi putoilla venäläisiä, sillä monet mieluummin hyppäsivät ulos kuin kärventyivät torniin. Ratkaiseva hyökkäys oli saatu torjuttua.

Ensimmäisissä taistelukuvauksissa katsottiin, että marraskuun viimeisenä päivänä torjuttu hyökkäys ratkaisi piirityksen. Tähän liitettiin ihmeitä, kuten Pyhän Andreaksen ristin näkyminen taivaalla, jonka venäläiset olisivat tulkinneet tarkoittavan pyhimyksen suojelevan kaupunkia ja sen vuoksi paenneen.

Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historiassa kerrotaan, että Viipurin ulkopuolella oli massa oleva aukko, ”paukku”. Kun vihollinen hyökkäsi kaupunkiin, viipurilaiset tukkivat korvansa ja aukkoon heitettiin villieläin, joka möyryämisellään pelotti viholliset pois. Ruotsin almanakassa puolestaan kerrotaan Knut Possen pelästyttäneen venäläiset kalkkiliemestä valmistetulla räjähteellä. Tämän jälkeen Viipurissa asetettiin esille ”helvetinkattila”, jossa Posse olisi valmistanut räjähdysaineensa. Kattila hävisi, kun Venäjä valtasi Viipurin vuonna 1710.

Pamauksella voi hyvinkin olla historiallinen taustansa esimerkiksi pimeässä roihunneessa Andreaksen tornissa ja jonkinlaisessa ruutiräjähdyksessä. Tai sitten venäläisten taistelumoraali yksinkertaisesti romahti muonavarojen loppuessa.