Miten Suomi brändättiin 2: amatsoneja ja Nooan poikia

kajaanin_linna

Kajaanin linna, Jac. Ahrenbergin ennallistuspiirustus vuodelta 1888. Museovirasto.

Maanpetturin kronikka

Johannes Messenius istui pimeässä tyrmässä ja kirjoitti. Välillä hän vilkaisi Uppsalan-aikojen professorikollegansa Sigrid Forsiuksen lähettämiä käsikirjoituksen pätkiä, jotka käsittelivät Ruotsin itäisen osan historiaa. Välillä hän piti tauon ja puhalsi käsiinsä, sillä linnassa oli kylmä. Onneksi hän oli saanut ottaa mukaan myös oman kirjastonsa, vaikka olot valtakunnan peräkylällä olivat kyllä muutoin kaikin puolin apeat.

Vielä muutamaa vuotta aiemmin Messenius oli ollut juridiikan ja politiikan professorina Uppsalan yliopistossa. Nyt hän istui Kajaanin linnassa ja kirjoitti Scondia illustrataa. Hän varmasti ajatteli, että siitä tulisi suurtyö, jota myöhemmät Pohjolan historiaa tutkivat tulisivat kahlaamaan läpi uudelleen ja uudelleen. 20-osaiseksi suunniteltu teossarja jäi 15-osaiseksi, mutta Messeniuksen jälkeen tulleet ovat kuin ovatkin lukeneet sitä ahkerasti. Siinä käsitellään Skandinavian ja Baltian kansojen historiaa, muiden mukana suomalaisia.

Kajaanin linnassa Messenius istui, koska hänet oli tuomittu vuonna 1616 maanpetoksesta. Puolassa jesuiittaopistossa opintonsa suorittanut Messenius oli Ruotsiin palattuaan kääntynyt protestantiksi ja päässyt Uppsalaan opettamaan. Hän kuitenkin joutui epäsuosioon, kenties kulmikkaan persoonansa vuoksi, ja sai vastata syytteisiin puolalaisten kanssa veljeilystä ja salaisesta jäsenyydestä jesuiittajärjestössä. Ruotsi ja Puola taistelivat tuohon aikaan Baltian herruudesta, joten epäilyt vihollisen kanssa veljeilystä heittivät pitkän varjon Messeniuksen niskaan, mistä seurauksena oli 20 vuotta Kajaania.


Scondia Illustratassa
Messenius osoitti taitavansa brändääjän must have -ominaisuuden: hän käänsi heikkoudet vahvuuksiksi. Siinä missä esimerkiksi tanskalainen oppinut Saxo Grammaticus kertoi Suomesta negatiivisessa sävyssä ja kehotti välttämään tätä noitien ja hihnajalkaisten asuttamaa seutua, Messenius kääntää asujainten omituisuuden ja vaarallisuuden voimakkuudeksi ja erityislaatuisuudeksi. Hän muun muassa kertoo kronikassaan, että ”Ruotsalaisten kuningas Emund ahdisteli ankarasti Kvenlandin amatsoneja, mutta nämä myrkyttivät sekä hänen poikansa että koko ruotsalaisten sotajoukon hengiltä.” Kvenlandilla Messenius viittaa ilmeisesti Pohjanmaahan. Messeniuksen mukaan suomalaiset olivat hurjia, varsinkin naiset. Ruotsin kuningas Vanland kävi hakemassa täältä vaimon itselleen, minkä jälkeen lupasi jättää maan rauhaan. Niin ikään ruotsalainen kuningas Ange ei ollut yhtä onnekas: suomesta haettu vaimo hirtti miehen jo hääjuhlassa, minkä jälkeen palasi Suomeen.


Hakkaa päällee, Maagogin poika!

Vuonna 1700 väitöskirjansa Aboa Vetus et Nova julkaissut Daniel Juslenius oli edeltäjänsä Messeniuksen kanssa eri mieltä suomalaisten kantaisästä. Jusleniuksen mukaan suomalaiset polveutuivat Maagogista, joka oli Nooan pojanpoika. Lisäksi Juslenius esitti väitöskirjassaan, että antiikin Kreikan ja Rooman sivistys itse asiassa tuli Suomesta. Jos joku seikka on akateemisessa väitöskirjassa todistettu, sen oltava totta, eikö?

Maagog kalskahtaa jotenkin pahaenteiseltä, ja toden totta: Raamatun Ilmestyskirjan mukaan sielunvihollinen johdatti Maagogin kansan harhateille ja sotaan Jumalaa vastaan. Lisäksi on ehkä syytä mainita, että 1500-luvulla kirjoitellut ruotsalainen Johannes Magnus kertoi Maagogin olleen Ruotsin ensimmäinen kuningas.

Juslenius myös esitti, että kimmerialaiset keksivät riimukirjoituksen kauan ennen roomalaisia. Kimmerialaiset asuivat Pohjolan kaukaisimilla perukoilla, jossa yö kestää kuukauden. He olivat Jusleniuksen mukaan kemiläisiä, ja ”lapsikin tietää, että kemiläiset ovat suomalaisia”.

Edellä mainitun lisäksi Juslenius oli luomassa myös suomalaista hakkapeliitta-legendaa. Juuri hänen mukaansa sana hakkapeliitta tulee taisteluhuudosta ”hakkaa päälle”, joka puolestaan sai vastustajat taistelukentällä vapisemaan.

Ruotsin kunniaksi

Messeniuksen ja Jusleniuksen rakennelmat ovat kuin sankariheviä kuuntelisi. Meidän kansamme on keksinyt kirjoitustaidon, Kreikka on varastanut Suomen maineen sivistyksen kehtona, ja suomalaiset naiset ovat niin hurjia, että Ruotsin muinaiset kuninkaatkaan eivät voineet täältä noin vain vaimoja hakea. Puhumattakaan suomalaisista miehistä! Kun ”Hakkaa päälle!” kajahti kolmikymmenvuotisen sodan taistelutantereilla, Baijerin viiksiniekoille tuli hätäkakka polvihousuun.

Messenius ja Juslenius kuuluivat niin sanottuihin goottilaisiin historiankirjoittajiin, jotka pyrkivät luomaan maalleen mahdollisimman hienon menneisyyden, jotta valtakunta vaikuttaisi ikivanhalta ja kaikin puolin pramealta. Se oli ajan tapa. Messenius ja hänen jälkeensä Juslenius tekivät työtä tietysti Ruotsin maakuvan eteen, ja Suomi oli Ruotsin itäinen osa.

Olennainen osa loisteliaan historian luomista oli ulottaa se Vanhan testamentin aikaan asti. Messeniuksen mukaan suomalaiset polveutuivat Nooan pojasta Thuiskonista, joka vuonna 156 vedenpaisumuksen jälkeen sai vallan käsiinsä. Vuonna 193 vedenpaisumuksen jälkeen Thuiskon lähetti ensimmäiset uudisasukkaat Skandinaviaan.

Näin Messenius petaa suomalaisille juuret aina Nooaan saakka, ja tuohon aikaan kansan pitkäikäisyys oli ensiarvoisen tärkeää sen julkisuuskuvan kannalta. Lisäksi Nooan kautta luotiin yhteys luvattuun maahan ja sen kansaan.


Ei suomalaisia

Kaksikosta myöhemmin elänyttä Jusleniusta on pidetty jopa varhaisena fennomaanina, suomalaisen kansallistunteen rakentajana. Sitä hän tai Messenius eivät olleet. Jusleniuksen aikaan väitöskirjat kirjoitettiin dialektiseen muotoon, ikään kuin väittelyksi kuviteltua vastustajaa vastaan. Tuon vastustajan argumentit hän pyrkii kumoamaan rakentamalla suomalaisille kunniakkaan menneisyyden. Toisaalta saattoi olla syynsä sille, että hänen aiheekseen tuli juuri suomalaisten puolustus. Jusleniuksen lopulliset motiivit jäävät kuitenkin arvailujen varaan: ehkä kyse oli kotiseuturakkaudesta, ehkä vain professorin sattumalta määräämästä aiheesta.

Joka tapauksessa Messeniuksen ja Jusleniuksen brändityö jäi aikanaan hyvin pienen akateemisen piirin pariin. Ne tavalliset suomalaiset, joita Juslenius niin kiihkeästi puolusti, eivät vielä 1700-luvulla pitäneet itseään erityisesti suomalaisina, sillä suomalaisuutta ei tuolloin ollut olemassa ainakaan sellaisena kuin me sen käsitämme. He olivat savolaisia, hämäläisiä tai vaikka porvoolaisia. Tämä oli tilanne vielä pitkään 1800-luvullakin, kuten tulemme pian näkemään.

 

 

 

 

Miten Suomi brändättiin 1: kerettiläiset juuret

suofutis

Onko sisu geeneissämme? Onko se brändiominaisuus? Kuva: Andrej Tissen.

Sinä istut siinä tuolissasi ja minä täällä. Me olemme suomalaisia. Emme ruotsalaisia tai venäläisiä, emmekä ehkä koe varsinaisesti olevamme eu-laisiakaan, vaan suomalaisia. Miksi?

Me ehkä pidämme itseämme ahkerina ja sisukkaina, tai ainakin hoidamme pakolliset hommat about ajallaan. Lisäksi me olemme rehellisiä. Hyviä hyville ja pahoja pahoille. Vähän kuin Sven Tuuva aikanaan. Tai tuntematon sotilas. Tai…

Mistä suomalaisuus tulee? Onko tänne Pohjolan perukoille jääkauden jälkeen muuttanut porukka, joka on periyttänyt rehellisyys-geeniään? Ainakin tässä ilmanalassa on ollut pakko olla sisukas, että on saanut elannon.

Vai onko niin, että joku on kertonut meille, millaisia me olemme? Brändännyt meidät? Ja sitten siitä brändistä on tullut itsensä toteuttava ennustus?

Brändääminen on alun perin tarkoittanut polttomerkintää, jolla karja on erotettu naapurin lehmistä. Se on siis merkki ja erottautumistekijä. Jossain vaiheessa termillä alettiin kuvata yrityksen imagoa eli sitä, millaisena asiakkaat yrityksen kokevat. Puhutaan myös maabrändeistä. Suomessa sellaista miettimään asetettiin muutama vuosi sitten maabrändityöryhmä. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen laatuaan. Suomen brändiä tehtiin kiivaasti jo 1800-luvulla, ja hankkeen juuret ovat sitäkin kauempana historiassa.

Juuret kitkeränhajuisilla kerettiläisrovioilla

Heinäkuussa 1415 Etelä-Saksassa sijaitsevassa Konstanzissa poltettiin roviolla eräs Jan Hus. Kertomuksen mukaan hän oli ennen tuomion täytäntöönpanoa nähnyt unen mustasta joutsenesta. Böömiläisen Husin oma nimi tarkoitti hanhea, niinpä hän selitti joutsen-untaan seuraavasti: ”Tämä hanhi paistetaan tulessa, mutta minun jälkeeni tulee joutsen, jota te ette onnistu polttamaan”.

Hus oli varhainen uskonpuhdistaja, joka syytti katolista kirkkoa muun muassa ahneudesta. Lisäksi hän halusi, että kirkossa opetettaisiin ihmisiä näiden omalla kielellä.

Kun nuori saksalaismunkki Martti Luther sata vuotta myöhemmin naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon kuuluisaan tammioveen, hän ei varmasti ajatellut koputtelevansa siinä samalla suomalaisen kansan perustuksia. Hän piti itseään Husin näkemän unen mustana joutsenena. Eräs Lutherin ydinajatuksista oli kansan opettaminen lukemaan, jotta kaikki voisivat tutkia Jumalan sanaa omalla kielellään. Juuri tämä hanke oli kansallisen identiteetin luomisen lähtökohta myös Suomessa, ja sen hedelmää kannamme yhä mukanamme.

Lutherin opit Suomeen kantoi Mikael Agricola, joka 1500-luvulla painatti ensimmäiset suomenkieliset opukset ja teki suuren työn kääntämällä kirjallisuutta suomeksi. Agricolan merkitystä on vaikea korostaa tarpeeksi, sillä hän loi kirjasuomen ennakkoluulottomasti käytännössä alusta asti itse ja epäilijöistä huolimatta.

Husin, Lutherin ja Agricolan perintö näkyy muun muassa Suomen PISA-tuloksissa, jotka pohjoismaissa ovat eteläistä Eurooppaa paremmat. Jakolinja kulkee osapuilleen protestanttisen ja katolisen Euroopan välillä, eikä se ole sattumaa. Pohjoisessa pidettiin tärkeänä sitä, että Raamattua saattoi lukea omalla kielellään. Tämän motivaation pohjalta Suomessa alettiin pitää kiertokouluja 1600-luvulla. 1800-luvun puolivälistä alkaen kansakoulut alkoivat korvata kiertokouluja, joskin viimeinen kiertokoulu lakkautettiin vasta vuonna 1951 Puumalassa.

Lukutaito mahdollisti Suomen

Jaa, että mitä näillä sedillä on tekemistä Suomen brändäyksen kanssa? Projekti ei olisi onnistunut ilman lukutaitoa ja koululaitosta, jossa lukemaan opittiin. Suomalaiset nimittäin ammensivat kansallistunnetta niistä muutamasta kirjasta, joita päntättiin yli 100 vuotta 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle, kun muutakaan lukemista ei ollut. Tai kyllä jossain vaiheessa oli, mutta Sven Tuuvaa oli vaikea kammeta pois siitä asemasta, jonka hän oli pulpeteilla saanut. Juuri 1800-luvun romantisoitu kuva suomalaisista on yhä kansalliskuvastomme ydintä, vaikka yhtenäiskulttuurin murroksesta paljon puhutaankin. Yksinkertainen ja rehellinen, kovasti työtä tekevä kansa täällä puurtaa kapean leivän eteen. Kuvassa on varmasti ollut totuuden siementä jo aluksi, mutta kyllä se todelliseen kukkaan puhkesi, kun sitä sukupolvi toisensa jälkeen päihin taottiin. Että ”tällaisia me suomalaiset ollaan”.

Ensimmäinen Suomen brändiä rakentanut oli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa elänyt ruotsalainen kulttuurimies Johannes Messenius, joka tuomittiin maanpetturuudesta vankilaan. Messenius kuului ensimmäisiin Suomesta hyvään sävyyn kirjoittaneisiin. Ne häntä ennen kirjoittaneet, jotka vaivautuivat näistä seuduista jotain sivulauseessa mainitsemaan, tyytyivät yleensä varoittelemaan muita eksymästä näille rannoille. Messenius oli kuitenkin aikansa disruptori, häirikkö, jonka mukaan Thuiskonin valtakunta ulottui Tornioon asti ja näillä seuduilla asui hurjia amatsoneja.

Jaa, kuka Thuiskon? Ja millaisia amatsoneja? Lue seuraavasta osasta.