Talvisota: murtuma Suojärvellä 2.12.1939

Suvilahti liekeissä 2.12.1939. Suomalaiset polttivat kylän, jotta venäläisille ei jäisi ruokaa tai majapaikkoja. SA-Kuva.

Talvisodan kolmantena päivänä Suomen puolustus rakoili Laatokan pohjoispuolella. Neuvostoliitto oli keskittänyt Suojärven alueelle huomattavasti enemmän joukkoja kuin Suomen sodanjohto oli olettanut. Rintamalla alkoi levitä paniikki. Myöhemmin Suojärven eteläpuolitse hyökänneet neuvostojoukot pysäytettiin Kollaalla ja pohjoispuolelta tulleet lyötiin maineikkaissa Tolvajärven taisteluissa.

Alla oleva katkelma on viime vuonna ilmestyneestä kirjastani Talvisota päivä päivältä.

— Lainaus alkaa —

2.12.1939

Sodan 3. päivä

Suomalaiset joukot vetäytyivät osittain pääasemaan eli Mannerheim-linjalle. Rintamalla levinneet väärät tiedot nopeuttivat joukkojen vetäytymistä, ja Neuvostoliitto onnistui läpimurrossa Suojärvellä.

Huhut nopeuttivat suojajoukkojen vetäytymistä

Kolmantena sotapäivänä suojajoukot olivat yhä pääaseman etupuolella, mutta vetäytyivät edelleen koko ajan ja luopuivat viivytysasemasta kaikkialla. Päivän aikana levisi huhuja, joiden mukaan vainolainen oli kiertänyt Muolaan ryhmän selustaan ja noussut maihin Puumalassa, Uudenkirkon ryhmän selustassa. Puumalassa oli samana päivänä ammuttu evakkoon lähteneiltä jälkeen jääneitä lehmiä, minkä paikalle sattunut tiedustelupartio ilmeisesti tulkitsi vihollistoiminnaksi ja antoi hälytyksen maihinnoususta. Muolaan ryhmän suunnalla väärinkäsityksen on saattanut aiheuttaa Ratsuväkiprikaatin panssariauto, jonka olemassaolosta muut suomalaiset joukot eivät tienneet. Tieto vaikutti uskottavalta, koska juuri Lipolan ja Muolaan ryhmien väliin oli jäänyt aukko. Huhut eivät siis pitäneet paikkaansa, mutta niiden seurauksena suojajoukot Lipolan ryhmää lukuun ottamatta joutuivat Kannaksella vetäytymään nopeasti ilman taistelua paikoin hyvistäkin puolustusasemista.

Ylipäällikkö Mannerheim ei ollut tyytyväinen. Hän moitti joukkoja liian nopeasta vetäytymisestä ja määräsi vastahyökkäyksen asemien takaisinsaamiseksi. Tämä oli kuitenkin uudessa tilanteessa mahdotonta, eikä käskyä voitu toteuttaa.

Kaiken kaikkiaan suojajoukkojen viivytystaistelu oli kolmen ensimmäisen päivän aikana onnistunut hyvin. Neuvostojoukkojen pääsuunnassa, Raudun ja Uudenkirkon ryhmien alueella, hyökkääjää oli pidätelty tehokkaasti. Etummaiset venäläisjoukot olivat noin parinkymmenen kilometrin päässä pääpuolustuslinjasta, jossa odottivat Suomen pääjoukot.

Neuvostoliiton hävittäjät kiertelivät taistelukentän yllä, mutta eivät voineet osallistua taisteluun, koska rintamalinjat elivät koko ajan, eivätkä lentäjät useinkaan tienneet, mitkä olivat omia ja mitkä vieraita joukkoja. Vihollinen ei tämän vuoksi päässyt käyttämään ilmaylivoimaansa hyväkseen.

Puolustus murtui Laatokan Karjalassa

Laatokan pohjoispuolella, Suojärvellä tilanne ajautui kriittiseksi, kun suomalaiset IV armeijakunnan joukot vetäytyivät lähes paniikinomaisesti. Puna-armeijalla oli odotettua suurempi ylivoima, suomalaisia oli Suojärven pohjoisrannalla pataljoonan verran Neuvostoliiton divisioonaa vastaan. Neuvostojoukkojen tavoitteena oli strategisesti tärkeä Sortavala, jonne pääsy olisi avannut puna-armeijalle kierotien Laatokan ympäri Suomen pääjoukkojen selustaan ja tien Sisä-Suomeen.

Joulukuun 2. päivänä venäläiset tekivät murron suomalaisten asemiin, ja suomalaiset joutuivat perääntymään Kollaanjoelle.

— Lainaus päättyy —

Suojärven suunnalla taisteli eräs Aarne Juutilainen, jota kutsuttiin myös ”Marokon Kauhuksi” muukalaislegioonataustansa vuoksi. Lainaus on tänä syksynä ilmestyneestä Suomalaiset sotasankarit -kirjasta.

— Lainaus alkaa —

Suvilahti liekeissä

Aarne Juutilainen komennettiin talvisodassa Jalkaväkirykmentti 34:ään komppanianpäälliköksi. Hänen komppaniansa oli sodan syttyessä Hyrsylän mutkassa Suojärven suunnalla, jossa Neuvostoliiton ylivoima oli suuri. Suvilahden taajama oli sytytetty tuleen. Se loimotti komppanian takana. Rykmentin komentaja eversti Wilhelm Teittinen oli kehottanut Juutilaista aloittamaan perääntymisen. Juutilainen ei kuitenkaan ollut totellut käskyä. Häntä kohti tuli Teittisen lähetti. Juutilaiselle tuli kiire tarkastamaan asemia, mutta lopulta lähetti tavoitti hänet. Peräännyttävä olisi, mutta sitä ennen Juutilainen halusi toteuttaa suunnitelmansa.

Komppania oli asemissa konekiväärit tielle suunnattuina. Tunnelma oli odottava. Myös lähetti jäi seuraamaan tilanteen kehittymistä. Pian tien mutkan takaa ilmestyi näkyviin ratsastaja ja hänen jäljessään jalkamiehiä nelirivissä. Juutilainen oli itse yhden konekiväärin takana. Hänen avattuaan tulen komppanian kaikki aseet yhtyivät siihen, ja tuho venäläisrivistössä oli karmaiseva. Sotilaat pakenivat silmittömästi. Kun ei enää ollut, mitä ampua, Juutilainen kokosi komppaniansa ja lähti käskyn mukaan kohti länttä.

— Lainaus päättyy —

Talvisodan ensimmäinen päivä 30.11.1939

NL:n 7. Armeija etenee Karjalan Kannaksella. Etualalla T-26-panssarivaunu.

NL:n 7. Armeija etenee Karjalan Kannaksella. Etualalla T-26-panssarivaunu.

Talvisota alkoi 75 vuotta sitten puna-armeijan hyökätessä Suomeen. Parin viikon pituiseksi suunnitellusta hyökkäyksestä tuli 105 päivän mittainen sota. Neuvostoliiton ylivoima oli murskaava, mutta Suomen puolella olivat maasto, sää ja sisu. Niin kutsuttu talvisodan henki ei ole legendaa. Oman maan ja kotien puolustus hitsasi yhteen pakon edessä juoksuhautoihin joutuneet miehet. Lisäksi Stalin oli ampunut itseään jalkaan hävittäessään nimeään kantavissa vainoissa suurimman osan sotakokemusta omaavista ylemmistä sotilasjohtajista. Samalla puna-armeija oli menettänyt suuren osan iskukyvystään.

Suomella oli talvisodan alkaessa käytettävissään 270 000 tykinammusta. Puna-armeija olisi voinut käyttää saman määrän yhdessä tykistökeskityksessä. Ajanmukaisia panssarivaunuja Suomella oli sodan alkaessa 10, vastustaja pystyi mobilisoimaan 300-kertaisen määrän panssareita.

— Lainaus alkaa —

30.11.1939

Sodan 1. päivä

Talvisota käynnistyi marraskuun viimeisen päivän aamuna vuonna 1939. Neuvostotykistö avasi tulen Karjalan Kannaksella klo 6.50, ja puna-armeijan joukot ylittivät rajan koko sen pituudelta.

Suojajoukkotaistelut

Lähinnä Karjalan Kannakselle pää-aseman etupuolelle sijoitetut suojajoukot olivat ensimmäisinä vastaanottamassa Neuvostoliiton hyökkäystä. Suojajoukkojen vahvuus oli noin 21500 miestä, ja niiden tarkoituksena oli viivyttää vihollista, kuluttaa sen voimia ennen ratkaisutaisteluita ja hankkia tietoja. Joukot oli jaettu alueellisten puolustusvastuiden mukaan Uudenkirkon, Muolaan, Lipolan ja Raudun ryhmiin. Kannaksella suojajoukot saivat vastaansa Neuvostoliiton 7. armeijan etulinjan kuusi divisioonaa, noin 120000 sotilasta.

Osa joukoista joutui nopeasti kontaktiin vihollisen kanssa. He huomasivat erään pelon vääräksi. Motorisoidut venäläisjoukot etenivät varovasti sen sijaan, että olisivat käyttäneet hyväkseen nopeita etenemismahdollisuuksia. Tällainen olisi ollut jo ensimmäisenä päivänä, kun neuvostojoukot pääsivät kahden suomalaisryhmän väliin. Samalla toinenkin olettamus osoittautui vääräksi: vihollinen ei karttanut metsiä. Muolaan ja Lipolan ryhmien väliin päässyt venäläisosasto eteni juuri metsää pitkin. Se ei kuitenkaan käyttänyt asemaansa hyväkseen kiertämällä suomalaisten selkään.

Jo ensimmäisenä taistelupäivänä käytiin kovia taisteluja. Itä-Kannaksella Raudun ryhmän alueella Karjalan omista miehistä koottu Er.P.6 torjui kiivaissa taisteluissa panssarivaunujen tukeman läpimurtoyrityksen.

Suomalaisjoukot vetäytyivät taistellen lähes koko rajan mitalta suojaten siviilien evakuoimista ja varmistaen selustansa. Suojajoukot polttivat vetäytyessään kylät, jotta viholliselle ei jäisi ruokaa eikä taloja yösijoiksi.

Rautaa taivaalta

Neuvostoliitto aloitti ilmapommitukset ensimmäisenä aamuna. Tällainen totaalinen sodankäynti, jossa hyökättiin myös siviilejä vastaan, oli aluksi suomalaisille ihmettelyn aihe eikä ilmahälytyksiä heti otettu todesta. Poliisi saikin hätistellä kaduilla tilanteen kehittymistä seuranneita ilmasuojiin.

Ensimmäisen pommiryöpyn sai niskaansa Viipuri, jonka pommikoneet tavoittivat klo 9 vaatien yhdeksän uhria. Helsingissä annettiin ilmahälytys klo 9.15. Kaupungin yllä lentäneet pommikoneet sylkivät sisuksistaan lentolehtisiä ja pommittivat Malmin lentokenttää. Tuhoisin pommitus kohdistui Helsinkiin noin klo 14.50. Pilviverhon takaa iskeneet yhdeksän konetta yllättivät kaupungin vain puoli tuntia sen jälkeen, kun aamulla annetun ilmahälytyksen vaara ohi -merkki oli annettu. Pommituksen uhreina kuoli Helsingissä 91 ihmistä. Kaikkiaan Neuvostoliitto teki sodan ensimmäisenä päivänä 140 pommituslentoa 16 paikkakunnalle, ja pommituksissa sai surmansa 110 henkeä.

— Lainaus päättyy —

Lainaus kirjasta Talvisota päivä päivältä.