Talvisota: kaaos Lähteellä

Keskityksen jälkeen korjattua yhdyshautaa. Tällaisessa maastossa suomalaiset taistelivat hyökkääjää vastaan. SA-Kuva.

Keskityksen jälkeen korjattua yhdyshautaa. Tällaisessa maastossa suomalaiset taistelivat hyökkääjää vastaan. SA-Kuva.

12.2.1940 neuvostojoukot hyökkäsivät Mannerheim-linjan selustassa ollutta tukilinjaa vastaan Lähteen lohkolla. Sisäänmurron vuoksi myös murtokohdan vierustoilta jouduttiin vetäytymään taaksepäin. Muuten vastustaja olisi päässyt kiertämään selkään.

Lainaus kirjasta Talvisota päivä päivältä:

— Lainaus alkaa —

Kaaos Lähteellä

Neuvostoliiton saavuttaman sisäänmurron johdosta Lähteen lohkon tilanne oli epäselvä. Suomalaiset joukot olivat sekoittuneet ja osittain hajonneet. Paikalle tuotiin lisäjoukkoja, mutta koska edellisenä päivänä oli jouduttu vetäytymään tukilinjalle, noin kilometri taaksepäin pääpuolustuslinjasta, Mannerheim-linjalla murtokohdan vierustoilla vielä olevien joukkojen sivusta oli jäänyt auki. Niinpä lisää joukkoja oli vedettävä taakse, jotta venäläiset eivät olisi päässeet kiertämään selustaan.

Neuvostoliiton 123. D hyökkäsi jo tukilinjaa vastaan. Sillä oli mukanaan paljon panssareita, ja taistelu oli kiivasta. Neuvostodivisioonaa vastassa ollut JR 8 kuitenkin torjui läpimurtoyritykset, mutta läpimurtokohtaa venäläiset saivat kuitenkin kasvatettua. Se oli päivän taisteluiden jälkeen jo viisi kilometriä leveä.

Kriittisen Lähteen lohkon eteläisessä kulmassa, Summajärven itäpuolella, taistelut keskittyivät Miljoonalinnakkeelle (virallisesti Sj 5), Sormen mastoon. Linnaketta puolustaneet suomalaiset taistelivat viimeiseen mieheen, mutta se menetettiin.

Muualla Kannaksella rintama vielä piti ja pysyi pääpuolustuslinjalla eli Mannerheim-linjalla.

— Lainaus päättyy —

Miljoonalinnake oli teräsbetonista tehty konekiväärikasematti, joka vartioi Summaa, ”Viipurin porttia”. Se oli vaurioitunut aiemmin neuvostotykistön suorasuuntaustulessa. Nyt se menetettiin lopullisesti. Punapanssarit ajoivat sen ampuma-aukkojen eteen, jolloin sieltä ei enää pystytty ampumaan ulos. Neuvostoliittolaiset tuhosivat linnakkeen räjäyttämällä.

Miljoonakorsun piirustukset löytyvät täältä.

Talvisota: murtuma Lähteen lohkolla

Pikakiväärimies asemissaan. SA-Kuva.

Pikakiväärimies asemissaan. SA-Kuva.

Tänä päivänä 75 vuotta sitten Karjalan Kannaksella alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys. Joulukuun epäonnistumisen jälkeen suurvallan maine oli vaakalaudalla. Sen oli murrettava Suomen puolustus hinnalla millä hyvänsä.

Lainaan poikkeuksellisesti Talvisota päivä päivältä -kirjasta koko 11.2.1940 käsittelevän aukeaman.

— Lainaus alkaa —

11.2.1940

Sodan 74. päivä

Neuvostoliiton massiivinen yleishyökkäys Kannaksella alkoi, ja suomalaisten puolustus repesi Lähteen lohkolla. Kuhmon korsukaupunkia vastaan käytiin kasapanoksin.

Yleishyökkäys Kannaksella

Neuvostoliiton koko tammikuun valmistelema suurhyökkäys alkoi Karjalan Kannaksella. Sitä edelsi tykistön jatkuvana sateena ammuttu rumputuli.

Hyökkäyksen painopiste oli odotetusti Suomen 3. D:n alueella Summan kylän liepeillä. Jalkaväen tukena oli satoja panssarivaunuja, joiden moottoreiden huumaava pauhu täristi rumpukalvoja tykistövalmistelun tauottua.

Summan kylässä vihollinen torjuttiin, mutta Lähteen lohkolla eversti Aljabushevin johtama 123. D onnistui valtaamaan Poppiuksen linnakkeen ja sen itäpuolella olevat tukikohdat. Sieltä venäläiset etenivät iltaan mennessä aina tukilinjalle asti. Suomen reservien tekemä vastahyökkäys ei tuottanut tulosta.

Vihollinen pääsi ryhmittymään hyökkäykseen rauhassa oman tykkitulensa suojassa, sillä suomalaiset eivät voineet ammuspulasta johtuen häiritä hyökkääjiä tarpeeksi. Miinakentät ja kiviesteet olivat hajonneet päiväkausia jatkuneissa tykistövalmisteluissa ja piikkilankaesteet oli ajettu nurin. Lähteen lohkoa puolusti vahvennettu II/JR 9, noin 600 miestä. Sitä vastaan hyökkäsi divisioonan verran miehiä ja kaksi panssarivaunupataljoonaa.

Läpimurto suomalaisten asemiin ulottui kilometrin syvyyteen tukilinjalle ja oli noin neljä kilometriä leveä. Tässä asemassa venäläiset keskeyttivät hyökkäyksen ja alkoivat kaivautua maahan. Kun II/JR 9 parin päivän päästä koottiin uudelleen, sen vahvuus oli 165 miestä.

Pääpuolustuslinjan oikealla sivulla 4. D torjui läpimurtoyrityksen Hatjalahden ja Karhulan välillä. 1. D ja 2. D menettivät molemmat etummaisia asemiaan mutta pystyivät pitämään varsinaisen pääpuolustusaseman itsellään.

Taipaleessa hyökkäystä edelsi neljä tuntia kestänyt tykistövalmistelu. Kirvesmäessä neuvostoliittolaiset pääsivät tunkeutumaan suomalaisten asemiin, mutta apuun hälytetyt reservit saivat vallattua ne takaisin. Kranaatteja suomalaisten asemiin pelkästään Taipaleessa ammuttiin 40000–50000.

Hyökkäys korsukaupunkiin

Suomalaiset hyökkäsivät Kuhmon suunnalla Löytövaaran länsipuolella ollutta korsukaupunkia vastaan. Manööveriä varten oli vapaaehtoisista koottu iskuosasto, joka pääsi piirittävien joukkojen tulituen turvin etenemään maahan kaivettujen korsujen täplittämään puolustuskeskukseen, jota hallitsivat hirsistä ja kivistä rakennetut linnoitteet. Yllätys onnistui. Heitettyään kasapanokset ja polttopullot iskumiehet tuhosivat pakoon pyrkineet viholliset konepistoolitulella. Taistelu kesti useita tunteja, ja vain pieni osa korsujen asukeista pääsi pakoon.

”Asemiin joka ukko!”

Muolaan kirkonmäellä, hautausmaalle kaivetussa puolustusasemassa ollut sotilas muistelee suurhyökkäyksen alkua 11.2. Onni Palasteen kirjassa Talvisodan ääniä.

”Ruokailumme ei ehtinyt pitkälle, kun korsuun ryntäsi sotamies Munne hengästyneenä. Hän oli juossut kuulovartiopaikalta.

– Täälläkö työ perkeleet vielä ootte. Ne pirut hyökkäävät. Laukovat miinoja tullessaan. Asemiin joka ukko – ja kiireesti!

Ruokailumme jäi kesken – monelle viimeinen ruokailu. Sieppasimme tuliluikkumme ja juoksimme asemiin niin nopeasti kuin ehdimme.

Silmät kauhusta pyöreinä katselimme tankkien lähestymistä. Ainoana turvanamme olivat hautausmaan vähäinen kiviaita sekä mainitut polttopullot. Lähestyvien tankkitykkien mustat suuaukot sojottivat pelottavasti meitä kohti. Hirviöitten konekiväärit ampuivat niin että säkenet lensivät kiviaidasta. Seitsemän vaunua tuli suoraan ryhmäni asemia kohti. Otimme polttopullot käsiimme.

Sytytin polttopulloni ja heitin sen kohti tankkia. Mutta heittoni oli liian hätäinen eikä pullo osunut maaliin. Tankki vastasi heittooni muutamalla tykin kranaatilla, jotka räjähtelivät kiviaidassa niin että kappaleet sinkoilivat. Oli katseltava sellaisia ampumapaikkoja, joissa olisimme suojassa tankkien murhaavalta tulelta, mutta voisimme ampua mustanaan tulevia vihollismassoja pellolle.”

Kertoja haavoittui taistelun aikana ja joutui jättämään taistelukentän. Vihollisen jalkaväki kuitenkin torjuttiin hautausmaan maastossa, ja pimeässä seitsemän asemiin ajanutta panssarivaunua tuhottiin. Loput pakenivat.

— Lainaus päättyy —