Jälki(veri)löylyt ja kynän mahtavuutta Lapissa

Jääkäreitä Jäämerentiellä marraskuun alussa 1944. Saksalaisten takaa-ajoa hidastivat sangen huonoon kuntoon päässeet tiet...

Jääkäreitä Jäämerentiellä marraskuun alussa 1944. Saksalaisten takaa-ajoa hidastivat sangen huonoon kuntoon päässeet tiet… Kuva: SA-Kuva.

70 vuotta sitten Suomi ja Saksa mittelivät voimia Lapin sodassa. Suomalaisten ajaessa hävitetyn maan keskellä saksalaisia takaa kohti Norjaa sattui yhtä jos toistakin. Kerroin aiemmin Tornion taikayöstä ja muusta kummallisesta. Tässä pari sattumusta lisää.

Viimeinen koukkaus

Näihin aikoihin noin 70 vuotta sitten viimeiset saksalaiset vetäytyivät pohjoisimmasta Lapista Norjaan, käsivarteen heitä vielä jäi. He luovuttivat lähtiessään kahdeksan suomalaisvankia. 70 sairasta tai haavoittunutta neuvostosotilasta he jättivät Karigasniemellä rajan tuntumassa olleeseen vankileiriin. Kun suomalaiset olivat jo hoitamassa näitä vankeja 23.11., saksalaishävittäjät hyökkäsivät vankiparakkia vastaan konekiväärein tulittaen. Syöksyhyökkäykset kohdistuivat rakennuksen siihen päätyyn, johon saksalaiset olivat itse vetäneet punaisen ristin lipun. Niissä sai surmansa neljä neuvostopotilasta ja haavoittui kaksi. Lisäksi kuusi suomalaista haavoittui.

Propagandasotaa Lapissa

Liittoutuneiden valvontakomissio, joka valvoi jatkosodan päättäneen välirauhan ehtojen toteuttamista, painosti Suomea hyökkäämään tosissaan saksalaisia vastaan. Vankeja piti ottaa, murahteli komission johtaja Andrei Zdanov painokkaasti. Suomalaiset kyllä yrittivät, mutta saksalaisten tuhoamat tiet ja sillat hidastivat hyökkäyksiä. Lisäksi germaaneilla oli tapana jättää jälkeensä runsaasti miinoja ja ansoja.

29.10.1944 Suomen Jalkaväkirykmentti 50:n Ensimmäinen Pataljoona nousi rykmentin joukkojen kärkenä Muonion tuntumassa sijaitsevalle Olostunturille. Pataljoonan hyvin säilyneet sotapäiväkirjat kertovat, että tunturilla oli pari saksalaista vartiomiestä. Lisäksi noin komppanian verran saksalaisia nähtiin matkalla kohti Muonion kirkonkylää. Tunturin valtauksesta tuli tunturivaellus.

Virallinen ilmoitus paikalta oli toisenlainen: klo 12.30 suomalaiset valtasivat tunturin raivokkaan taistelun jälkeen tykistön tukemalta viholliselta. Tarina päätyi osaksi virallista historiankirjoitusta, vaikka se oli tarkoitettu Suomen johtoa painostaneen valvontakomission silmien iloksi.

Mika Kulju toteaa kirjassaan Lapin sota 1944–1945: Vuonna 1969 Tornionjokilaakson vuosikirjassa taistelun todettiin raivonneen kolme päivää. Joskus kynä todellakin on miekkaa mahtavampi.

”Das war Muonio”

Poltettuun Muonioon suomalaiset marssivat seuraavana päivänä. Saksalaiset olivat lisänneet Muonion nimikylttiin sanat ”Das war”.

Pahamaineinen Espanjan inkvisitio

Kun kardinaali Ximenez (Michael Palin) pölähtää huoneeseen punaisiin pukeutuneen inkvisiittoreiden trion johdossa, alkaa armoton kehuskelu Espanjan inkvisition aseilla. Niitä ovat ainakin pelko, häikäilemätön tehokkuus sekä komeat punaiset puvut. Pian käy selväksi, että suurista puheista huolimatta aseistus on köykäistä. Siitäkin huolimatta, että ”Nobody expects The Spanish Inquisition!”.

Lentävän sirkuksen miehillä oli hallussaan totuuden siemen (tässäkin asiassa). Yleistietoon kuuluu oma lokero inkvisition harrastamalle kidutukselle, jossa verta tihkutettiin väärin ajattelevien paljaista vartaloista jossain suurten katedraalien synkissä kellariholveissa. Totuus on kuitenkin toinen. Verta ei saanut vuodattaa (niveliä saattoi kyllä mennä sijoiltaan).

Espanjan inkvisition perustivat Isabella ja Ferdinand, jotka tunnetaan maan yhdistäjinä. He kukistivat Iberian niemimaan viimeisen muslimihallitsijan Boabdilin vuonna 1492 ja yhtenäistivät Espanjan. Ne muslimit ja juutalaiset, jotka eivät suostuneet kääntymään katolisiksi, karkotettiin. Valtakuntansa lujittamiseksi Isabella ja Ferdinand perustivat oikeuslaitoksen tutkimaan ja tuomitsemaan harhaoppisia, aluksi lähinnä juutalaisuudesta ja islamista katolisiksi kääntyneitä kristittyjä. Vuodesta 1478 vuoteen 1834 toimineella inkvisitiolla ei ollut toimivaltaa kristinuskon ulkopuolella.

Inkvisitio tunnetaan nykyään synkkänä lukuna katolisen kirkon historiassa, vaikka se oli aikansa edistyksellisimpiä laitoksia. Kaikkia ei edes kidutettu! Jotkut vankiloista olivat jopa siedettäviä! Kaikista oikeuteen joutuneista kuolemaan tuomittiin noin 1,8 %, erilaisia katumusrangaistuksia sai sitten huomattavasti lukuisampi joukko hereetikkoja. Tavallisen maallisen vallan käsiin joutuneiden kohtalo oli useimmiten paljon kovempi.

Olennaista on, että syytettyjä vastaan kerättiin todisteita ennen syytteeseen asettamista. Pelkkä summittainen hutkiminen ei inkvisiittoreille riittänyt.  Kantelijoiden ja todistajien motiivit tutkittiin, sillä oli hyvin tiedossa, että usein ilmiantojen taustalla oli vanhoja kaunoja tai kateutta. Todisteisiin keskittymisen lisäksi Espanjan inkvisition perintönä oikeuksissa dokumentoidaan tarkasti kaikki sanottu. Näin syytetyn kertomuksen muuttumista ja todistajanlausuntoja voidaan tarkastella myös jälkikäteen.

Espanjan inkvisition synkkä jälkimaine johtuu propagandasta. Kun Luther 1500-luvun alkupuolella alkoi levittää oppiaan, sen kannattajat joutuivat harhaoppisina tietenkin myös Espanjan inkvisition eteen. Vaikka protestanttiset kirkot jäivät katolista isoveljeään pienemmiksi, niillä oli puolellaan yksi ylivoimainen ase: kirjapaino, jonka ne pystyivät katolisia paremmin valjastamaan asiansa markkinoimiseksi. Katolista kirkkoa vastaan suunnatussa propagandassa protestantit käyttivät hyväkseen keskiaikaisen inkvisition huonoa mainetta ja niputtivat espanjalaisen inkivisition sen kanssa samaan läjään. Kynä ja etenkin painokone osoittivat jälleen mahtinsa.