Ongella

ongella

Käsiala oli opettajan merkinnän mukaan ”tyydyttävää”.

Kävin kesälomani päätteeksi läpi arkistoituja tavaroita tarkoituksenani karsia turhat pois. Koulumuistoja-tekstillä merkityssä laatikossa oli vanhojen verokorttien, etiopialaisen kirjeenvaihtokaverin lähettämien kirjeiden ja ylioppilastodistuksen lisäksi muun muassa ainevihko, jonka takakannessa on teksti: ”Tyyppikirjaimisto, jonka kouluhallitus 1.12.1950 on hyväksynyt noudatettavaksi kouluhallituksen alaisten oppilaitosten kirjoituksen opetuksessa.” Tekstin alla on esitelty kaunokirjoituskirjaimet, jotka on kaiketi kuopattu jo vuosia sitten.

Vihkoon ei ole merkitty vuosilukua, mutta luulen kirjoittaneeni siihen eka- tai tokaluokkalaisena. Se on siis jostain 80-luvun puolimaista.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että olin genrekirjoittaja. Useissa aineessa seikkaillaan viidakossa, jossa kohdataan aaveita, leijonia tai sapelihammastiikereitä. En malta olla jakamatta yhtä ainetta. Se on erilainen kuin muut ja saanut ehkä innoituksensa omasta lapsuuden harrastuksestani.

Ongella

Hemminki lähti ongelle. Mukaansa hän otti ongen ja pienen sangon kaloja varten. Madot Hemminki tonki kaatuneen puunrungon alta. Onkiminen oli pojasta sangen hauskaa. Hän tunki madon ongenkoukkuun ja heitti siiman veteen. Koho keinahteli aalloilla jonkin aikaa. Jo nykäisi. Henkeään pidätellen Hemminki tarkkasi kohoa. Se alkoi vajota pinnan alle.

Hemminki veti ongesta. Langan päässä riippui Hemmingin mielestä aikamoinen vonkale. Kalan hän pani sankoon.

Aine sai arvosanaksi 7-. Kertomus päättyy hieman yllättäen, ja täytyy myöntää, että tarinoiden lopetukset aiheuttavat minulle yhä päänvaivaa. Säästin vihon.

Kaikki oli ennen paremmin. Osa 1: vaatteet

OldDesignShop_ONeillCatalogueMensClothingBW

Kuva O’Neill & Co. 1897-8 Fall & Winter Fashion Catalogue -kuvastosta.

Oliko kaikki ennen paremmin? Tai edes joku asia? Tässä kirjoitussarjassa käsittelen aihetta eri näkökulmista. Seuraavissa osissa vuorossa ovat ainakin sota ja 80-luku.

Vaatteet valikoituivat ensimmäisen kirjoituksen aiheeksi ehkä siksi, että olen harkinnut uuden villakangastakin ostamista. Nykyisen ostin noin 25 vuotta sitten kirpputorilta. Se maksoi 15 markkaa. Takki on paksua kangasta, ja kutsuimmekin sitä puupalttooksi. Nyt se on jo hieman rispaantunut ja käpristynyt kulmista.

En usko, että löytäisin enää kymmeniä vuosia kestävää päällystakkia kaupasta. Saa korjata (ja antaa vinkkejä), jos olen väärässä.

Entäpä muut vaatteet? Tuntuu olevan lähes sattuman kauppaa, mitkä vaatteet osoittautuvat pitkäikäisiksi. Sellaisiakin joskus tulee siis vastaan! Esimerkiksi eräästä tunnetusta ruotsalaisesta vaateketjusta ostamani toinen ulkotakki on palvellut huomattavan kauan. Jotkin muut samasta kaupasta aikoinani kantamani vaatteet puolestaan eivät montaa pesua kestäneet. Tietenkin on selvää, että suurketjun vaatteet tulevat monilta eri tehtailta.

Jos osti vaikkapa housut ja takin joskus 1950-luvulla, oliko itsestään selvää, että ne kestävät vuosia? Kymmeniä vuosia? Vai onko meillä vain harhainen kuva siitä, että vanhat vaatteet ovat kestäviä, sillä niitä mahdollisesti huonoja emme enää vintage-kirpputoreilta löydä?

Luulen, että vaatteet todella tehtiin ennen laadukkaammista materiaaleista ja paremmin. Jos tuon villakangastakkini kangasta vertaa arvokkaampiinkin kaupasta löytyviin valmisvaatteisiin, ero on selvä. Joistakin kaupan takeista voi jo näppituntumalla sanoa, että ne tulevat nukkaantumaan nopeasti.

Entäpä, jos menisi räätälin puheille? Valittaisiin kangas yhdessä, ja ammattilainen valmistaisi vaatteen mittojen mukaan? Tätä minulla ei valitettavasti ole ollut varaa kokeilla. Ehkäpä joku jossain vielä valmistaa laadukasta kangasta, josta valmistettu takki kestäisi isältä pojalle.

Kaiken takana on tietenkin maksimaalinen voitontavoittelu. Eiväthän ne halua, että vaatteet kestävät, koska ne haluavat aina myydä uusia vaatteita! Tämäntyyppisissä väitteissä on varmasti vinha perä. Onneksi jotkut tekevät asiat toisin. Esimerkiksi Japanista löytyy laadukkaita raakafarkkuja valmistavia yrityksiä, eikä niiden tekemien farkkujen hinta ole erityisen korkea muihin merkkifarkkuihin verrattuna. Ja raakafarkuista on iloa varmasti pidemmäksi aikaa.

Nykyäänkin siis tehdään hyviä vaatteita. Niiden löytäminen vain vaatii enemmän vaivaa. Siinä missä entisaikain isäntä teetti uuden puvun joka kymmenes vuosi räätälillä, joka mittoineen ja kankaineen tuli taloon kyläilemään, me ostamme yhdellä ostosreissulla pari kassillista ryysyjä ja mietimme sitten kotona, että mihin nämä kaikki nyt sitten ripustetaan. Jos käyttäisimme sen ostosreissun verran aikaa esimerkiksi hyvien housujen etsimiseen, löytäisimme verkon keskustelupalstoilta varmasti hyviä vihjeitä laadukkaista materiaaleista ja hyvistä ostospaikoista. Hyvällä tuurilla ehtisimme käydä valitsemassa kankaan ja ottamassa mitat vaatturilla. Vaikka tällä tavoin valmistettujen housujen hinta kohoaisi useisiin satoihin euroihin, ne saattaisivat silti olla edullisempi hankinta kuin se kassillinen vaatteita. Ja byysat saattaisivat myös olla enemmän käytössä ja kestää silti pidempään, sillä hyvin istuvia vaatteita tulee käytettyä enemmän ja laadukkaampi kangas kestää kauemmin.

Mikä siis on loppupäätelmämme? Olivatko vaatteet ennen parempia? Keskimäärin: kyllä olivat. Onneksi yhä useammat meistä ”kuluttajista” tiedostavat jätevuorten ja merten muovilauttojen kasvamisen. Yhä useammat haluavat selvittää, mistä materiaalista, missä ja miten vaatteemme on valmistettu. Internetin tarjoaman rajattomuuden ansiosta meidän äänemme vaikuttaa vaateteollisuuteen.