Ongella

ongella

Käsiala oli opettajan merkinnän mukaan ”tyydyttävää”.

Kävin kesälomani päätteeksi läpi arkistoituja tavaroita tarkoituksenani karsia turhat pois. Koulumuistoja-tekstillä merkityssä laatikossa oli vanhojen verokorttien, etiopialaisen kirjeenvaihtokaverin lähettämien kirjeiden ja ylioppilastodistuksen lisäksi muun muassa ainevihko, jonka takakannessa on teksti: ”Tyyppikirjaimisto, jonka kouluhallitus 1.12.1950 on hyväksynyt noudatettavaksi kouluhallituksen alaisten oppilaitosten kirjoituksen opetuksessa.” Tekstin alla on esitelty kaunokirjoituskirjaimet, jotka on kaiketi kuopattu jo vuosia sitten.

Vihkoon ei ole merkitty vuosilukua, mutta luulen kirjoittaneeni siihen eka- tai tokaluokkalaisena. Se on siis jostain 80-luvun puolimaista.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että olin genrekirjoittaja. Useissa aineessa seikkaillaan viidakossa, jossa kohdataan aaveita, leijonia tai sapelihammastiikereitä. En malta olla jakamatta yhtä ainetta. Se on erilainen kuin muut ja saanut ehkä innoituksensa omasta lapsuuden harrastuksestani.

Ongella

Hemminki lähti ongelle. Mukaansa hän otti ongen ja pienen sangon kaloja varten. Madot Hemminki tonki kaatuneen puunrungon alta. Onkiminen oli pojasta sangen hauskaa. Hän tunki madon ongenkoukkuun ja heitti siiman veteen. Koho keinahteli aalloilla jonkin aikaa. Jo nykäisi. Henkeään pidätellen Hemminki tarkkasi kohoa. Se alkoi vajota pinnan alle.

Hemminki veti ongesta. Langan päässä riippui Hemmingin mielestä aikamoinen vonkale. Kalan hän pani sankoon.

Aine sai arvosanaksi 7-. Kertomus päättyy hieman yllättäen, ja täytyy myöntää, että tarinoiden lopetukset aiheuttavat minulle yhä päänvaivaa. Säästin vihon.

Kaikki oli ennen paremmin. Osa 3: 80-luku

Oliko kaikki paremmin 80-luvulla?

Täytyy tunnustaa, että minusta moni asia oli. Ensinnäkin elin lapsuuteni 80-luvulla. Keittiöpsykologian oppikirjasta satunnaisotannalla esille kääntämäni kohta kertoo, että kohtuullisen hyvän lapsuuden elänyt ihminen pitää sitä vuosikymmentä, jolle tuo lapsuus osuu, parhaana.

Toiseksi, 80-luvulla oli varaa kaikkeen: terveydenhoito, koulutus ja kaikki muukin oli ilmaista. Hyvinvointivaltio näytti toimivan, ja kaikki oli mahdollista. Ainakin lapsen näkökulmasta.

Kolmanneksi, suuren mittakaavan ongelmat olivat jossain kaukana. Sotaa ei ollut näköpiirissä, Berliinin muuri oli turvallisesti pystyssä. Puhuttiin kasvihuoneilmiöstä, joka ei kuulostanut niin pahalta kuin ilmastonmuutos. Suuren ja punaisen naapurimaan johdossa oli tuttavallinen Gorba, joka liennytti ja kaikkea semmoista. Yksi ydinpannu siellä kyllä vähän kuumeni liikaa, ja se taisi joitakuita huolestuttaa. Mutta noin periaatteessa kaikki oli turvallista.

Neljänneksi, maailma oli hallittavissa. Se oli sanomalehdissä ja kirjoissa. Telkkarimainoksessa kehotettiin ostamaan Vic-20, koska sillä saattoi rakentaa ”Rooman päivässä”. Aika etäällä oltiin itsekseen ajavista autoista (entä jos auton ohjausjärjestelmässä on bugi tai karttaa ei ole päivitetty?) tai maailman tärkeimmästä algoritmista, joka päättää, mitä Google tarjoaa hakusi tulokseksi.

Viidenneksi, kesällä oli aina kuuma ja talvella korkeat nietokset. Nyt ei erota, mikä on syksyä ja mikä  kevättä.

Ihan kaikki ei ollut hyvin, mutta ei puhuta nyt vaatteista tai musiikista. Näkökulmani on tietysti häpeilemättömän kapea, katson asioita vain omasta tai korkeintaan Suomen näkökulmasta.

Jos ihan tosissaan ollaan, minua kiinnosta tuo toinen kohta: miksi 80-luvulla tuntui olevan varaa kaikkeen? En muista, että kukaan olisi puhunut terveyskeskusmaksuista. Koulusta sai kyniä, kumeja ja koulukirjat. Nyt ekaluokkalaisille annetaan hyvällä säkällä yksi kynä. Seuraavan saa suunnilleen yläkoulussa.

Vuonna 1990 Suomen bruttokansantuote henkeä kohti oli noin 18 000 euroa. Nyt se on noin 36 000 euroa. Olemme rikkaampia kuin koskaan. Vuonna 1990 Suomella oli valtionvelkaa henkeä kohti noin 1 900 euroa. Vuonna 2015 sitä oli noin 18 000 euroa per suomalainen.

Tuoreimman valtion talousarvion eli budjetin menoarvio on noin 54 mrd. Vuonna 1990, juuri ennen edellistä lamaa, valtion menot olivat 23,7 mrd euroa.

Jos 80-luvulla olisi eletty pahasti yli varojen, velkaa per capita olisi varmasti vuonna 1990 ollut enemmän?

Onko julkinen sektori paisunut? Jos on, niin miten? Onko opettajia ja sairaanhoitajia enemmän? Tai ovatko opettajien ja sairaanhoitajien, poliisien ja palomiesten palkat niin kohtuuttomia, että ne pitää maksaa velalla? Tuskin. Opettajat eivät ainakaan saa kovin kaksista palkkaa verrattuna työn vaativuuteen tai mihinkään muuhunkaan. Tiedän, koska vaimoni on sellainen. Luulen, että sama pätee myös muihin julkisella puolella työskenteleviin.

Mihin raha sitten menee? Ovatko syöpähoidot niin kalliita? Pitkääkö kaikilla lapsilla olla valtion ostama kosketusnäyttövehje? Kaadetaanko veromme panssarivaunuihin? Annetaanko ne tukiin yrityksille, jotka vievät ne veroparatiisiin?

Vastaus on tuskin mikään yllä olevista. Voisiko joku viisaampi valottaa asiaa?