Jatkosota, osa 3/5: Ilmasota

wind_2

Suomalainen hävittäjä-ässä Hans Wind Suulajärvellä 1943.08.26. Brewsterin pyrstöön on maalattu merkinnät 33 ja puolesta pudotuksesta. Kaksi Mannerheim-ristiä saanut Wind ampui alas kaikkiaan 75 neuvostokonetta. Kirjan kuvitusta. SA-kuva.

Kerron viiden kirjoituksen sarjassa 70 vuotta sitten päättyneestä jatkosodasta. Lainaukset ovat juuri ilmestyneestä kirjastani Jatkosota päivä päivältä.

Jatkosodan alkaessa etulyöntiasema yläilmojen taisteluissa oli suomalaisilla. Ylivoima johtui Saksan hyökkäyksestä, joka sitoi Neuvostoliiton ilmavoimien konemassat eteläisemmille rintamille.

Suomen päähävittäjä oli pitkään Brewster F2A, joka oli yhdysvaltalainen tukialushävittäjä. Se oli aseistettu neljällä 12,7-millisellä konekiväärillä. ”Pylly-Valtteriksikin” kutsuttu kone oli tehokas neuvostohävittäjiä vastaan. I-153 ”Tshaikka” oli kenties yleisimmin kohdattu viholliskone.

Neuvostoliiton tehtaat sylkivät sisuksistaan lentokoneita kiihtyvällä tahdilla, ja materiaaliylivoima kääntyi sen eduksi sodan edetessä. Uusien hävittäjien ohjaimiin ei kuitenkaan ollut asettaa kokeneita lentäjiä, joita Suomella puolestaan oli. Tämä oli Suomen etu sodan loppuun asti.

Sotateknologian kehittyessä Brewster vanheni, ja Suomi tarvitsi uusia koneita. Niitä saatiin Saksasta vuoden 1943 keväästä alkaen. Messerschmitt Bf 109 -hävittäjät olivat tasaveroisia vastassaan olleiden neuvostokoneiden kanssa, mutta suomalaisten lentäjien taidon ja kokemuksen ansiosta ”Mersuilla” saavutettiin pudotussuhde 25:1. Bf 109:n aseistuksena oli potkurinavan läpi ampuva 20-millinen konetykki sekä kaksi 13-millistä siipikonekivääriä.

Ilmataisteluista on säilynyt useita karvoja nostattavia muisteluksia, joista osaa olen lainannut kirjassani. Kun Neuvostoliitto oli pommittanut Helsinkiä helmikuussa 1944 pakottaakseen Suomen rauhaan, suomalaiset pommikoneet nousivat ilmaan tuhotakseen vihollisen pommituskalustoa. Taktiikkana oli soluttautua Neuvostoliiton pommikonemuodostelmaan, jonka mukana lennettäisiin kohteeseen:

— Lainaus alkaa —

Vihollisen joukossa

Neuvostoliiton Suomeen kohdistamien pommitusten häiritsemiseksi Suomi pommitti Levashovon lentokenttää Leningradin lähellä. Se oli yksi niistä, joilta esimerkiksi Helsinkiä pommittaneet koneet olivat nousseet. Tehtävää lähti 29.2. suorittamaan neljä Dornier-pommittajaa. Koneet suuntasivat pimeässä illassa Suomenlahdelle, jonka yläpuolella suomalaiskoneet soluttautuivat pommituslennolta palaamassa olleiden neuvostopommittajien sekaan.

”Oli outoa lentää miltei siipituntumassa vihollislentäjien kanssa. Kaikkeen tottuu, sanotaan. Leningradin satama-alueen ylityksessä pidin vierustovereitani milteipä ’ominani’ … Sitten suunta kohti Levashovon tukikohtaa.” Luutnantti Reino Lampelto muistelee Joppe Karhusen kirjassa Taistelulentäjien jatkosota.

Kun neuvostokoneet olivat laskeutuneet, suomalaiset pudottivat 160 25-kiloista räjähdyspommia tiheisiin koneriveihin. Useat koneet syttyivät alapuolella tuleen. Ilmatorjunta loisti poissaolollaan.

— Lainaus päättyy —

Julkaisen uuden postauksen päivän–parin välein. Tulevien kirjoitusten aiheet ovat:

Huimapäiset kaukopartiot
Suomen ja Neuvostoliiton sotarikokset

Jatkosota, osa 2/5: Suomi hyökkäyssodassa

taistelu Omelia

Kuva kiivaista taisteluista Omeliassa, jonne 14. Divisioona eteni Repolan jälkeen. Näkyvyys oli huono metsäpaloista peräisin olevan savun vuoksi. Jatkosota päivä päivältä -kirjan kuvitusta. SA-kuva.

Kerron viiden kirjoituksen sarjassa 70 vuotta sitten päättyneestä jatkosodasta. Lainaukset ovat juuri ilmestyneestä kirjastani Jatkosota päivä päivältä.

Suomi lähti itsenäisyyden ajan ainoaan hyökkäyssotaan kesällä 1941. Taustalla oli toisen maailmansodan tilanne. Neuvostoliitto oli hyökännyt Suomeen marraskuussa 1939, mutta tuosta hyökkäyksestä alkaneessa talvisodassa Suomi oli torjunut puna-armeijan ja säilyttänyt itsenäisyytensä. Aluemenetykset olivat karvaat.

Talvisodan jälkeen Suomessa pelättiin Neuvostoliiton uutta yritystä miehittää maa. Kun Hitler näki ajankohdan sopivaksi, Saksa rikkoi Neuvostoliiton kanssa tekemänsä sopimuksen ja hyökkäsi itään. Suomi oli Saksalle sopiva liittolainen, koska Saksa pyrki pohjoisessa katkaisemaan Neuvostoliitolle tärkeän Muurmannin radan ja vaikeuttamaan Jäämeren satamien käyttöä. Lisäksi Suomen taistelu sitoi Neuvostoliiton joukkoja pois tärkeämmiltä eteläisemmiltä rintamilta.

Suomen kannalta jatkosodan hyökkäyksessä oli kyse ennaltaehkäisevästä iskusta. Se nähtiin ainoana mahdollisuutena ottaa takaisin menetetyt alueet ja turvata Suomen itsenäisyys tulevaisuudessa.

— Lainaus alkaa —

Sillanpää idästä

Jatkosotakansi_34mmSuomen 14. Divisioona hyökkäsi kohti Repolaa. Matkaa olivat hidastaneet Neuvostoliiton varmistusjoukot ja vaikea maasto. Nyt Repolan kylä oli kuitenkin lähellä. Sitä ennen suomalaiset kohtasivat kovan vastarinnan Koroppijärven ja Kolvasjärven maastoissa, mutta vihollinen karkotettiin asemistaan kiertämällä yhdellä osastolla sen taakse. 8.7. suomalaiset marssivat Repolan kylään, jonka venäläiset olivat lähtiessään polttaneet.

Seuraavana päivänä 14. D sai Mannerheimilta käskyn jatkaa hyökkäystään Rukajärven suuntaan. Matkalla sinne joukkojen oli ylitettävä Virran kapeikko, joka erotti Torosjärven ja Lieksajärven toisistaan. Suomalaiset tavoittelivat kapeikon itäpäätä hyökäten useasta suunnasta, mutta aluetta puolustanut venäläinen pataljoona ja sitä tukeneet tykkipatterit tekivät työnsä hyvin. Eversti Raappana ryhmitti joukkonsa väliaikaisesti puolustukseen ja alkoi valmistaa uusia siltoja vihollisen tuhoamien tilalle.

Viikon aikana suomalaiset valtasivat kapean sillanpääaseman kapeikon itäpuolelta. Seuraavaksi Raappanan suunnitelmana oli saartaa vihollisjoukot ja kiertää Omeliaan.

4. D:aan kuului Osasto Kuussaari (Osasto K, myöh. Prikaati K), johon oli koottu Suomessa asuvat itäkarjalais- ja inkeriläissyntyiset asevelvolliset. Osastossa palveli Onttoni Miihkali alias Mikko Karvonen, joka oli vienalaista syntyperää oleva suomalainen kirjailija. Hän kirjoitti sotakokemuksistaan kirjan Salainen sotapäiväkirja Itä-Karjalasta 1941–1942. Näin hän kertoo tapahtumista 14.7.1941 klo 22.18:

”Sataa… salamoi… jylisee… paukkuu… Joen toisella puolen taistellaan. Konepistoolit tikkaavat kuin ompelukoneet. Konekiväärit nauravat. Juoksemme yli jokiniittyaukean. Luodit lentävät ja viheltävät… Keskellä niittyä virtaa nopea puro. Upotan siihen kypäräni ja juoksen eteenpäin sitä kädessäni kiikuttaen. Saavutan toiset… juon ahnein, pitkin siemauksin haaleata, savista vettä… kaadan lopun kuumaan päähäni…”

— Lainaus päättyy —

Julkaisen uuden postauksen päivän–parin välein. Tulevien kirjoitusten aiheet ovat:

Huimapäiset kaukopartiot
Suomen ja Neuvostoliiton sotarikokset
Sota ilmassa