Huonosti nukutun yön seurauksia

Nukuin viime yönä huonosti. Tänään on intensiivinen päivä, sillä meillä Tarina-akatemiassa sisäinen koulutuspäivä, lisäksi iltapäivällä pitäisi tehdä videohaastattelu englanniksi. Aamulla töihin tulo oli tahmeaa, niinpä heittäydyin sohvalle hoidettuani parit pakolliset asiat ensin. Muiden tuloon oli 20 minuuttia. Ajattelin kerätä hieman voimia päivää varten.

Lieneekö sohvasta imeytynyt jotain ajukoppaani, sillä siinä maatessani mieleeni alkoi pulppuilla ajatuksia. Tilanne poikkesi huomattavasti normaalista aamusta, jolloin istun ruudun ääressä takomassa näppäimistöä jonkin deadlinen selättämiseksi. Sen sijaan, että olisin saanut sohvalla istuessani 10 minuutin torkut, istun nyt kirjoittamassa ylös tätä juttua ja niitä muita blogi-ideoita, jotka sain.

Mitä tästä opimme? Toimiston sohva on taikasohva. Ajatusten Excalibur. Tai sitten vaakataso vain stimuloi aivoja. Yritän muistaa tämän opetuksen myös tulevina aamuina, sillä 10 minuutin pötkötyksen voi itselleen suoda, vaikka deadline henkäilisi niskaan rikinkatkuisella hengityksellään.

Tarina, perimä ja pimeä puoli

Yle uutisoi jokin aika sitten, että tarinoillakin on perimä. Totta totisesti. Ylen mukaan antropologi Jamie Tehrani folkloristi Sara Graça da Silva tutkivat 275 kansansatua löytääkseen vanhimman mahdollisen juonen kaavan.

Ylen uutinen tiivistää sen näin: ”Tarinassa seppä tekee paholaisen – tai kuoleman – kanssa sopimuksen saadakseen taidon takoa lujasti yhteen mitä aineita tahansa. Vastineeksi hän lupaa palvella pahaa, mutta pääsee pälkähästä takomalla paholaisen ympärille puun tai jonkin muun vahvan vankilan.”

Seppä ja paholainen -tarinassa on siis kyse edun tavoittelemisesta oikotien kautta. Se on ilmeisesti peräisin ajalta, jolloin maanosassamme puhuttiin protoindoeurooppalaista kieltä, ja sitä on kerrottu Intiasta Skandinaviaan ulottuvalla alueella. Tutkijoiden mukaan   löytö viittaa siihen, että esi-isillämme oli pronssityökaluja kenties aiemmin kuin tähän asti on tiedetty ja että he olivat peräisin jostain nykyisten Venäjän ja Ukrainan aroilta.

Tarinaa yliluonnollisen kanssa sopimuksen tekevästä sepästä on kerrottu kenties jo 8000 vuotta sitten. Voimme yhä nauttia samankaltaisista kertomuksista. Esimerkiksi aina ajankohtaisesta (tai siltä ainakin tuntuu) Star Wars -saagasta on löydettävissä sama juonikuvio: jedit saavat käyttöönsä Voiman, mutta jokainen heistä joutuu käymään oman taistelunsa pimeän puolen kutsua vastaan. Joku onnistuu lukitsemaan oman vallanhimonsa häkkiin ja suitsimaan sen, joku ei.

Mitä meistä kertoo se, että sama tarinamuoto on kulkenut kanssamme tuhansia vuosia? Ainakin se kertoo, että tarinan muotoinen kerronta on olennainen osa ihmisen tapaa ajatella ja käsitellä asioita.

The New York Times -lehden referoimien tutkimusten mukaan aivot eivät juuri tee eroa sen välillä koemmeko jotain itse vai luemmeko me tarinaa, jossa päähenkilö kokee jotain. Tarinoiden hämmästyttävä voima perustuu samastumiseen. Siihen, että meillä on kyky asettua toisen asemaan ja kokea asioita, vaikka emme itse tee niitä. Tämä mahdollistaa suuren osan viihteestä, oppimisesta ja jopa markkinoinnista.

Se on myös lohdullista, sillä se tarkoittaa, että suurin osa meistä on empaattisia.