Koulun penkillä ja vähän sen edessäkin

Minulla on sellainen onni, että pääsen työssäni säännöllisesti opettelemaan uusia asioita. Viimeaikoina opettelua on ollut tavallista enemmän. Avaan seuraavassa hiukan sitä, mitä olen äskettäin tehnyt, ja raotan myös tulevaa.

Sisältömarkkinointia Tarina-akatemiassa

Välillä opiskelu on aikaa vievää ja vaikeaa. Keskittymistä häiritsevät esimerkiksi tekemättömät työt, jotka kolkuttevat niskassa. Keskimäärin uuden opettelu on silti aika mainiota puuhaa. Viimepäivinä olen tehnyt Tarina-akatemian omaa markkinointia. Teimme seuraavanlaisen kampanjan:

  1. Kirjoitimme oppaan aiheesta miten tarina vaikuttaa
  2. Teimme oppaan lataamista varten landing pagen www-sivuille
  3. Kirjoitin tukun Google- ja Facebook-mainoksia, jotka kehottava lataamaan oppaan

Tämä on sitä niin kutsuttua sisältömarkkinointia, jonka avulla jaamme omaa asiantuntemustamme tarinoiden käytöstä ja vahvistamme samalla omaa brändiämme. En ole hakukone- tai some-markkinoinnin suurguru, sillä sen sisällä pätevät omat lainalaisuutensa alkaen esimerkiksi siitä, miten Googlen mainosohjelma Adwords mainoksia rankkaa. Brändinrakennusprojektit ovat Google-näpräykseen verrattuna suurella pensselillä maalaamista, ja tykkään sellaisesta enemmän. Mutta tätä näpräystäkin on ollut pääosin kiva opiskella. Facebookissa on tietysti ihan omat lainalaisuutensa verrattuna Adwordsiin…

adwords_kuva

Jaa, mitkä pisteet? Jos asiasana on sekä mainoksessa että ländärillä, niin mitä huutelette siellä?

Tietokirjan kirjoitusta

Kirjoitan uutta tietokirjaa ensi syksyksi, ja sen kirjoittaminen on mitä suurimmassa määrin uuden opiskelua. Olen paneutunut aiemmin vain pintapuolisesti tuntemaani ajanjaksoon, 1800-lukuun, ja olen suorastaan fasinoitunut siitä. 1800-luvulla maailmassa tapahtui suuri murros, kun uudet aatteet ja keksinnöt seurasivat toisiaan.

Tavalliset ihmiset elivät elämäänsä pitkälti samalla tavoin kuin olivat eläneet aiempina vuosisatoina, kunnes joku sysäys yhtäkkiä suisti sen raiteiltaan. Se saattoi olla tehdastyö, nälänhätä tai vaikkapa työväenaate. Joidenkin elämät palasivat uomiinsa, mutta toisten muuttuivat lopullisesti.

Penkkien edessä

Tein elämäni ensimmäisen kouluvierailun tietokirjailijan ominaisuudessa. Tunsin olevani elementissäni, kun pääsin puhumaan lukiolaisille historiasta, tietokirjailijuudesta, ammatinvalinnasta ja tarinoista.

Aloitin kertomalla 27.12.1939 käydystä Keljan taistelusta alikersantti Heikkosen näkökulmasta. Sen jälkeen puhuimme siitä, miksi Neuvostoliitto yritti vallata Suomen ja sitten siitä, miten olen lähdemateriaalin kerännyt. Siitä päästiin tietokirjailijan työhön ja lukiolaisten kysymyksiin ammatinvalinnasta.

Lopuksi pohdimme tarinan rakennetta ja kerroin, miten Heikkosen tositarina talvisodasta kerrottiin tarinan kaavan mukaan. Sen jälkeen pyysin opiskelijoita ehdottamaan jotain elokuvaa, jonka juonen sijoittaisimme tarinan kaavaan. Hämmästyksekseni kaksi ihmistä eri puolilta luokkaa sanoi heti ”Titanic”. Valmistautuessani olin pohtinut, mikä olisi elokuva, joka yhdistää lukioikäisiä, mutta Titanic ei ollut tullut mieleeni. Suuret tarinat kestävät aikaa, minkä itse olin tätä kysymystä miettiessäni näemmä unohtanut.

Nuoret ovat fiksuja ja kivoja ja täynnä toivoa. Itse toivon, että tilaisuuksia puhua heidän kanssaan aukeaa vielä lisää.

Bassokaupoille

Olen pitkään haaveillut bassonsoitosta. Eräänä iltana kohtasin naapurissani asuvan muusikon kerrostalomme pihalla ja kerroin hänelle haaveestani. ”Minulla taitaa olla ylimääräinen basso. Saat lainaan. Palauta, kun jaksat.”

Onneksi soitin ei ole ihan ”mint”-kunnossa. Kynnys opetteluun ja kaikenlaisiin kokeiluihin on matalampi, kun lainabasso on 80-luvulta ja siitä voi päätellä, että naapuri on nuoruudessaan tehnyt sillä erilaisia eksperimenttejä rouheista mikinvaihdoista alkaen.

Uuden soittimen opettelu ei ole nopeaa, ja aikaa sen ropaamiseen on hyvin rajallisesti. Mutta sormenpääni alkavat jo kovettua, ja elättelen toiveita, että joku uuden ja säihkyvän soittimen joululahjaksi saanut myisi esim. Tokain Hard Puncher -sähköbasson joulun jälkeen.

tokai

Tämmöinen musta olis kiva…

Joku saattaa miettiä paitsi sitä, että tuo on hullu, myös sitä, että miten sen aika riittää. Ei se riitäkään. Teen asioita limittäin, ja välillä priorisointi on vaikeaa. Olennaista on muistaa, mikä on tärkeää. Esimerkiksi bassoa pitää näppäillä joka ilta, silloin ei tehdä töitä.

Tarina, perimä ja pimeä puoli

Yle uutisoi jokin aika sitten, että tarinoillakin on perimä. Totta totisesti. Ylen mukaan antropologi Jamie Tehrani folkloristi Sara Graça da Silva tutkivat 275 kansansatua löytääkseen vanhimman mahdollisen juonen kaavan.

Ylen uutinen tiivistää sen näin: ”Tarinassa seppä tekee paholaisen – tai kuoleman – kanssa sopimuksen saadakseen taidon takoa lujasti yhteen mitä aineita tahansa. Vastineeksi hän lupaa palvella pahaa, mutta pääsee pälkähästä takomalla paholaisen ympärille puun tai jonkin muun vahvan vankilan.”

Seppä ja paholainen -tarinassa on siis kyse edun tavoittelemisesta oikotien kautta. Se on ilmeisesti peräisin ajalta, jolloin maanosassamme puhuttiin protoindoeurooppalaista kieltä, ja sitä on kerrottu Intiasta Skandinaviaan ulottuvalla alueella. Tutkijoiden mukaan   löytö viittaa siihen, että esi-isillämme oli pronssityökaluja kenties aiemmin kuin tähän asti on tiedetty ja että he olivat peräisin jostain nykyisten Venäjän ja Ukrainan aroilta.

Tarinaa yliluonnollisen kanssa sopimuksen tekevästä sepästä on kerrottu kenties jo 8000 vuotta sitten. Voimme yhä nauttia samankaltaisista kertomuksista. Esimerkiksi aina ajankohtaisesta (tai siltä ainakin tuntuu) Star Wars -saagasta on löydettävissä sama juonikuvio: jedit saavat käyttöönsä Voiman, mutta jokainen heistä joutuu käymään oman taistelunsa pimeän puolen kutsua vastaan. Joku onnistuu lukitsemaan oman vallanhimonsa häkkiin ja suitsimaan sen, joku ei.

Mitä meistä kertoo se, että sama tarinamuoto on kulkenut kanssamme tuhansia vuosia? Ainakin se kertoo, että tarinan muotoinen kerronta on olennainen osa ihmisen tapaa ajatella ja käsitellä asioita.

The New York Times -lehden referoimien tutkimusten mukaan aivot eivät juuri tee eroa sen välillä koemmeko jotain itse vai luemmeko me tarinaa, jossa päähenkilö kokee jotain. Tarinoiden hämmästyttävä voima perustuu samastumiseen. Siihen, että meillä on kyky asettua toisen asemaan ja kokea asioita, vaikka emme itse tee niitä. Tämä mahdollistaa suuren osan viihteestä, oppimisesta ja jopa markkinoinnista.

Se on myös lohdullista, sillä se tarkoittaa, että suurin osa meistä on empaattisia.