Ongella

ongella

Käsiala oli opettajan merkinnän mukaan ”tyydyttävää”.

Kävin kesälomani päätteeksi läpi arkistoituja tavaroita tarkoituksenani karsia turhat pois. Koulumuistoja-tekstillä merkityssä laatikossa oli vanhojen verokorttien, etiopialaisen kirjeenvaihtokaverin lähettämien kirjeiden ja ylioppilastodistuksen lisäksi muun muassa ainevihko, jonka takakannessa on teksti: ”Tyyppikirjaimisto, jonka kouluhallitus 1.12.1950 on hyväksynyt noudatettavaksi kouluhallituksen alaisten oppilaitosten kirjoituksen opetuksessa.” Tekstin alla on esitelty kaunokirjoituskirjaimet, jotka on kaiketi kuopattu jo vuosia sitten.

Vihkoon ei ole merkitty vuosilukua, mutta luulen kirjoittaneeni siihen eka- tai tokaluokkalaisena. Se on siis jostain 80-luvun puolimaista.

Vaikuttaa vahvasti siltä, että olin genrekirjoittaja. Useissa aineessa seikkaillaan viidakossa, jossa kohdataan aaveita, leijonia tai sapelihammastiikereitä. En malta olla jakamatta yhtä ainetta. Se on erilainen kuin muut ja saanut ehkä innoituksensa omasta lapsuuden harrastuksestani.

Ongella

Hemminki lähti ongelle. Mukaansa hän otti ongen ja pienen sangon kaloja varten. Madot Hemminki tonki kaatuneen puunrungon alta. Onkiminen oli pojasta sangen hauskaa. Hän tunki madon ongenkoukkuun ja heitti siiman veteen. Koho keinahteli aalloilla jonkin aikaa. Jo nykäisi. Henkeään pidätellen Hemminki tarkkasi kohoa. Se alkoi vajota pinnan alle.

Hemminki veti ongesta. Langan päässä riippui Hemmingin mielestä aikamoinen vonkale. Kalan hän pani sankoon.

Aine sai arvosanaksi 7-. Kertomus päättyy hieman yllättäen, ja täytyy myöntää, että tarinoiden lopetukset aiheuttavat minulle yhä päänvaivaa. Säästin vihon.

Mikä on synopsis ja miksi sillä on väliä?

Synopsis on tiivis esitys kirjan sisällöstä. Se on liuskan tai korkeintaan kahden liuskan mittainen juonitiivistelmä, joka kertoo olennaisen.

Synopsis on erinomainen työkalu kirjailijalle. Ilmeisesti on olemassa myös kirjailijoita, jotka eivät sellaista tarvitse, mutta huomasin itse, että ainakaan minä en kuulu siihen joukkoon.

Aloin kirjoittaa erästä romaanikäsikirjoitustani suoraan alusta, sillä minulla oli vahva tunne aloituskohtauksesta ja niistä mielikuvista ja tunteista, joita sen halusin lukijoissani herättävän. Kirjoitettuani alun jatkoin eteenpäin. Ajattelin, että kirjoitan koko tarinan läpi kertaalleen, taakseni katsomatta. Lopuksi voisin sitten palata editoimaan.

Virhe.

Minulla on nyt reilu 20 liuskaa tekstiä. Jollain laajalla tasolla tiedän, mihin päähenkilöni on matkalla, mutta seuraavan kohtauksen kirjoittaminen on lähes mahdotonta, koska en oikein tiedä, miten eri sivujuonien olisi syytä kehittyä.

Ratkaisu on synopsis. Kun juoni on kertaalleen mietitty ja nimenomaan kirjoitettu läpi, on kohtausten suunnittelu paljon helpompaa. Synopsiksen kirjoittaminen on kokonaisuuden hahmottamisen kannalta tärkeää.