Tarinoita lattian uumenista

Meille on tulossa pönttöuuni keskelle taloa. Sille pitää rakentaa perusta, mitä varten puolestaan piti avata lattia. Ja lattiaan tehty reikä olikin portti menneisyyteen!

Laminaatin alla oli lautaa, minkä alla oli paksulti purua, minkä alla oli sanomalehtiä ajalta, jolloin talomme on rakennettu. Juuri sillä kohdalla, johon uuni on tulossa, purujen alta löytyi Hufvudstadsbladet, joka on ilmestynyt 13.10.1937.

Lehti on hieman hapero, mutta voi erottaa, että etusivun uutiset kertovat jostakin tapahtumasta Sörnäisissä ja Belgian pääministeri van Zeelandin saavuttamasta voitosta.

Paul van Zeeland oli Belgian pääministeri vuosina 1935–1937. Uutisen aikoihin hänen kauttaan oli jäljellä enää reilun kuukauden päivät. Hallintoaikanaan hän tukahdutti Belgian fasistipuolueen valtapyrkimykset poikkeustilan avulla. Van Zeeland itse edusti katolista puoluetta.

Voitto saattaa viitata Saksan kanssa vaihdettuihin nootteihin. Noottien sisältö koski Saksan sitoutumista olemaan hyökkäämättä Belgiaan ja kunnioittamaan sen koskemattomuutta. Se oli siten Belgialle diplomaattinen voitto, mutta eipä Hitlerin lupauksiin ollut luottamista. Saksa oli hyökännyt Belgian läpi Ranskaan ensimmäisessä maailmansodassa ja teki niin uudelleen toisessa maailmansodassa.

Belgian sijainti Ranskan ja Saksan välissä oli sille pitkään taakka, vähän kuin Suomen sijainti Ruotsin ja Venäjän välissä. Belgia onkin panostanut diplomatiaan ja pyrkinyt sotien jälkeen hyötymään sijainnistaan: sekä EU:n että NATOn päämaja sijaitsee Brysselissä.

Lehdessä kerrotaan, että Yhdysvaltain valtion vihollinen numero yksi on ammuttu. FBI julkaisi 1930-luvulla listaa vaarallisista rikollisista, jotka pakenivat lain kouraa. Heitä kuvattiin termillä ”Public Enemy”.

Vuonna 1910 syntyneen Al Bradyn lapsuus oli ollut levoton. Hänen isänsä oli kuollut, kun hän oli 2-vuotias, äitinsä, kun hän oli 16 ja isäpuolensa, kun hän oli 18. Siitä alkoi syöksy rikosten värittämään elämään, joka jäi lyhyeksi.

Brady teki ensimmäisen ryöstönsä 18-vuotiaana, kaksi kuukautta isäpuolen kuoleman jälkeen. Hän haavoittui tulitaistelussa ja jäi kiinni. Vankilasta vapauduttuaan Brady lyöttäytyi yhteen kolmen muun kanssa. He varastivat autoja ja ryöstelivät ruokakauppoja Indianan osavaltiossa tehtaillen muutamassa vuodessa jopa satoja rikoksia.

Jengi jätti jälkeensä ainakin kaksi vainajaa ja jäi lopulta kiinni. Kolme miehistä kuitenkin pakeni vankilasta. Sen jälkeen he ryöstivät pankin ja väijyttivät takaa-ajajansa tappaen yhden poliisin. Pakomatka suuntautui itään päättyen Yhdysvaltain koillisnurkassa sijaitsevaan Mainen osavaltioon , Bangorin kaupunkiin.

Brady kumppaneineen oletti, Mainesta olisi helppo hankkia aseita, sillä kolkka tunnettiin metsästyksen tyyssijana. Niinpä he kävelivät Bangorissa paikalliseen urheilukauppaan ostaakseen Thompson-konepistoolit. Samanlaiset, jotka olivat saavuttaneet kieltolain aikana kyseenalaista mainetta tunnettujen gangstereiden käsissä. Lisäksi he tilasivat 500 kappaletta .30-kaliiperin ammuksia.

Tiskillä Brady koplineen kaivoi taskustaan tukun suuria seteleitä, joilla he maksoivat kuularuiskunsa. Urheilukaupan omistaja Everett Hurd kehotti heitä noutamaan tilauksensa muutaman viikon kuluttua. Kun joukko oli lähtenyt kaupasta, Hurd soitti poliisille.

FBI järjesti Bradyn jengille suuren luokan väijytyksen. Operaatioon osallistui 14 FBI:n agenttia ja 30 paikallista poliisia. Sitä johti Walter Walsh, joka seisoi monta päivää urheiluliikkeen tiskin takana myyjää esittäen.

Lopulta Bradyn jengi saapui hakemaan aseitaan. Yksi heistä astui kauppaan, kaksi jäi kadulle. Alkoi kiivas tulitaistelu, jonka aikana Walsh sai osuman käteensä, olkapäähänsä ja rinnan oikealle puolelle. Laukausten vaihto päättyi kuitenkin Bradyn ja hänen toisen kumppaninsa kuolemaan. Kauppaan ensiksi mennyt jengin jäsen pidätettiin, ja hän kohtasi loppunsa sähkötuolissa.

Al Brady (kuvan etualalla) ja hänen rikostoverinsa kuolleina kadulla 12.10.1937 tapahtuneen ammuskelun jälkeen. Kuvan oikeassa laidassa näkyy Dakin Sports Goods -kauppa, josta gangsterit yrittivät hankkia aseita. Kuva: Bangor Daily News.

Bradyn surmanneet laukaukset ampui Walsh, joka muutaman vuoden kuluttua pestautui merijalkaväkeen ja osallistui toiseen maailmansotaan Tyynenmeren rintamalla, muun muassa Okinawalla. Eräässä tilanteessa vajaan sadan metrin päässä ollut tarkka-ampuja tulitti Walshia ja tämän miehiä niin, etteivät he voineet lähteä suojiensa takaa. Silloin Walsh kaivoi esiin Colt M1911-pistoolinsa ja ampui yhden hyvin tähdätyn laukauksen. Tarkka-ampujasta ei enää ollut vaaraa. Walsh eli 106-vuotiaaksi ja teki uransa merijalkaväen ampumakouluttajana.

Tietysti sanomalehdessä oli myös mainoksia. Yksi niistä on Hampuri-Amerikka-linjan mainos New Yorkin -matkasta. Hinta on alkaen 10 250 mk, johon sisältyy kuusi päivää New Yorkissa ilmeisesti täysihoidolla ja vieläpä mielenkiintoisella ohjelmalla höystettynä. Summa vastaa noin 3 900 € nykyrahassa.

Yrityksen koko nimi oli Hamburg-Amerikanische Packetfahrt-Aktien-Gesellschaft (HAPAG). Se oli perustettu vuonna 1847 ja palvellut uudelle mantereelle lähteneitä saksalaisia. Vuosina 1820–1920 yli seitsemän miljoonaa saksalaista muutti Yhdysvaltoihin.

Vuonna 1886 yhtiön palvelukseen tuli Albert Ballin, joka kehitti huviristeilyt. Ensimmäinen risteily, jonka tarkoituksena oli pikemminkin nauttia luksööristä oleilusta laivalla kuin päästä pisteestä A pisteeseen B, järjestettiin vuonna 1891 Välimerellä. Aluksena oli kaksi vuotta aiemmin vesille laskettu SS Augusta Victoria, jota kutsuttiin ”kelluvaksi hotelliksi”. Matkustajien joukossa oli myös järjestelyistä vastannut Ballin.

Maailman ensimmäinen huviristeilijä oli Saksan keisarinnan mukaan nimetty SS Augusta Victoria. Neitsytmatkallaan se rikkoi Atlantin ylityksen ennätyksen ehtien New Yorkiin vain seitsemässä päivässä. Kuva: Library of Congress.

HAPAG kasvoi Saksan ja ajoittain myös maailman suurimmaksi varustamoksi, mutta se menetti lähes koko laivastonsa ensin ensimmäisessä ja sitten toisessa maailmansodassa. Kummallakin kerralla yhtiö kuitenkin selvisi koettelemuksistaan. Vuonna 1970 se yhdistyi kilpailijansa kanssa, ja uuden varustamon nimeksi tuli Hapag-Lloyd.

Pikkuilmoituksissa palvelujaan tarjoavat muun muassa yksityisetsivät ja pianonvirittäjä. Etsiviä on tarjolla kolme, virittäjiä yksi. Ehkä Helsingissä ei 1930-luvulla ollut juuri pianoja?

Yksityisetsivä Tyyne Ahlroth toimistossaan vuonna 1934. Kuva: Museovirasto.

Yksityisetsivien palveluja tarvitsivat monet tahot, esimerkiksi Hammaslääkäriliitto. Jotkut hammasteknikot valmistivat 1930-luvun puolimaissa proteeseja suoraan potilaille, ilman hammaslääkärin määräystä tai valvontaa. Hammaslääkäriliitto palkkasi kaksi yksityisetsivää ilmiantamaan laittomia proteeseja valmistaneet.

Tällaiset tarinat lattialla oli kerrottavanaan. Ties mitä purujen seasta vielä löytyisi, jos sitä avaisi lisää, mutta ehkäpä en siihen pelkästään tarinoita metsästääkseni lähde…

Kirjan synty: Suomen historia – visuaalinen aikamatka

Kun kirja saapuu painosta, minulla on tapana avata tekijänkappale ja vetää keuhkot täyteen sakeaa painomusteen tuoksua. Tällä kertaa paksu tuoksu kutitti nenää tavallista intensiivisemmin, sillä käsillä olevan opuksen kuviin tuota eliksiiriä on lotrattu litratolkulla.

Sain ajatuksen Suomen koko asutushistorian kertomisesta kuvien kautta muutama vuosi sitten etsiessäni kuvia 1917 Suomen synty -teokseen.

Vaikka olin innoissani ja nautin siitä, että pääsisin käyttämään kuvia koko aukeaman kokoisena, asetin samalla itselleni myös haasteita.

Mistä kuvat muinaishistoriaan?

Miten kertoa 10 000 vuoden takaisesta ajasta kuvien avulla mielenkiintoisesti? Jos ensimmäisillä aukeamilla olisi pelkästään kuvia saviruukuista, kivitaltoista, ruosteisista raudankappaleista ja mustavalkokuva Antrean verkosta, kirja saattaisi olla unohdukseen tuomittu.

Ensimmäinen ajatukseni ongelman ratkaisemiseksi oli etsiä kuvia historian elävöittämisestä. Halusin, että kuva kertoo jotain olennaista aikakaudesta ja että siinä ei näy sellaisia esineitä, joita kyseisellä aikakaudella ei käytetty. Lisäksi kuvan piti olla visuaalisesti toimiva eli suomeksi sanottuna näyttää hyvältä. Lopulta yhdelle kirjan kivikaudesta kertovalle aukeamalle tiensä löysi Kierikkikeskuksen kuva, jossa kolme kivikauden metsästäjää on matkalla kenties hyljejahtiin. Samalle aukeamalle mahtui myös ruukku, jollaiseen hylkeenlihaa säilöttiin.

Kierikkikeskuksesta peräisin oleva kuva, jossa metsästäjät lähdössä jahtiin. Keskus on Oulussa sijaitseva arkeologisen matkailun keskus ja perustettu suuren kivikautisen asuinpaikan lähistölle.

Melko pian tajusin tarvitsevani kirjaan kuvituskuvia, sillä ne antaisivat mahdollisuuden itse päättää esimerkiksi siitä, millaisia esineitä kuvassa näkyy ja millainen tunnelma siinä on.

Muistin, että aikanaan samaan aikaan kanssani mainostoimistossa työskennellyt Nunnu Halmetoja on tehnyt kuvituksia, ja vieläpä hyviä sellaisia. Päätin soittaa hänelle. Nunnu ei lähtenyt hankkeeseen mukaan mutta suositteli tuntemaansa Anne Kimiläistä, joka oli ennenkin kuvittanut varhaishistoriaa.

Anne olikin verraton löytö, ja yhteistyö sujui hyvin: minä kerroin, mitä halusin kuviin ja hän ystävällisesti toteutti visioni.

Rautakauden aukeama, jossa joukko ihmisiä siirtyy linnavuoren turviin. Anne Kimiläisen kuvitusta kirjaan.

Kalifin rahakirstu

Toinen haaste oli resurssien rajallisuus. Kirjassa on 240 kuvaa. Jos jokainen niistä maksaisi vaikka 50 euroa, pelkkiin kuviin menisi 12 000 euroa. Kustantajan rahakirstua varjeleva suurvisiiri saisi todennäköisesti jonkinasteisen kohtauksen, jos ehdottaisin hänelle kyseisenlaista kuvabudjettia. Niinpä työnäni oli etsiä myös paljon ilmaisia tai lähes ilmaisia kuvia.

Onneksi niitä löytyy, kun jaksaa etsiä.

Olaus Magnuksen Carta Marina vuodelta 1539.

Esimerkiksi Olaus Magnuksen vuonna 1539 julkaistu Carta Marina on tekijänoikeuden ulkopuolella, sillä tekijän kuolemasta on yli 70 vuotta. Se on myös äärimmäisen mielenkiintoinen, sillä se kertoo, millaisia uskomuksia Pohjolaan on sen tekemisen aikaan liitetty. Lisäksi se on lukuisine yksityiskohtineen visuaalisesti näyttävä.

Itse kuvattu P. Henrikin sarkofagi.

En tiedä, voiko itse Nousiaisissa kuvattua Pyhän Henrikin sarkofagia laskea ilmaiskuvaksi, vaikka se kustantajan näkökulmasta sellainen onkin. Kuparilaatoilla päälystetty arkku hämärässä kirkossa oli vaikea kuvattava. Pehmeä metalli tuntui imevän valon sisäänsä. Mukana olleet kuvausvalot polttivät lähes väkisin jonkin kohdan kuvassa puhki, vaikka valoja varjostettiin sateenvarjolla. Samaan aikaan joku toinen kulma jäi pimeäksi.

Yhdistin sarkofagin kuvauksen pieneen kesälomareissuun. Kävimme Naantalissa kirkkokonsertissa ja uimassa. Satuimme olemaan liikkeellä juuri Turun Down by the laituri -festivaalin aikaan, joten alueen majoituspalvelut olivat suunnilleen täynnä. Meidän viisihenkinen perheemme yöpyi siten Raision keskustassa sijaitsevassa hotellissa, joka vaikutti olevan Baltiasta saapuvien rakennusmiesten kantapaikka. Kaikki ei ollut ihan viimeisen päälle, esimerkiksi sviittimme jääkaapista löytyi edellisen asukkaan puoliksi syödyt eväät. Lapset olivat kuitenkin innoissaan, kun viiden hengen tupa käsitti oleskeluaulan ja kaksi erillistä makuuhuonetta. He saivat siten oman huoneen, ja se oli paras hotelli ikinä! Eri ikäisenä sitä arvostaa vähän eri asioita.

Tiukka paikka 1990-luvulla

Vaikka varhaishistoria asetti omat haasteensa, kaikkein vaikeinta on löytää hyviä ja edullisia kuvia lähihistorian ilmiöistä ja tapahtumista. 1900-luvun alkupuoliskolta löytyi vielä hyvin kuvia esimerkiksi museoviraston kokoelmista, mutta vuosisadan loppua kohti tultaessa kuvien etsiminen nosti yhä suurempia hikikarpaloita otsalle.

Mistä kuvat esimerkiksi 90-luvun laman leipäjonoista, jääkiekon ensimmäisestä maailmanmestaruudesta, Nokiasta ja siitä, kun kaupoissa alettiin maksaa euroilla?

Kuvapankista, mikä tällaisissa uutiskuvien tapauksessa tarkoittaa yleensä Lehtikuvaa, ostettuna tällaisia kuvia minulla oli vara ottaa vain muutama. Nokian mainoksen sain pyytämällä itse firmasta, ja muutkin kuvat löytyivät aina jostain, mutta niiden etsimiseen meni huomattavasti enemmän aikaa kuin vaikkapa keskiajan kuvien etsimiseen.

Yksi pelastajani oli Helsinkikuvia.fi. Se on Helsingin kaupunginmuseon kuvapalvelu, jonka otokset ovat käytettävissä CC-lisenssillä.

Tiukkailmeiset poliisit vartioivat vieraiden turvallisuutta ETYKissä vuonna 1975. Kirjan kuvitusta. Helsingin kaupunginmuseo.

Haasteista huolimatta ja kenties osittain myös niiden vuoksi kirjan tekeminen oli hauskaa. Pyrin kuvia etsiessäni siihen, että niitä voisi käyttää sivuilla mahdollisimman suurina, jopa aukeaman kokoisina. Pääosin tämä myös toteutui.

Rakkaani, 1800-luku

1800-luvussa on minulle jotain erityistä. Oikeastaan paneuduin siihen ensimmäistä kertaa kunnolla kirjoittaessani Suomen synnystä, ja saman tien se vei sydämeni mukanaan. Vuosisata on äärimmäisen kiehtova, koska sen kuluessa maailmasta tuli sellainen kuin me sen tunnemme. Koneet alkoivat valmistaa tavaroita, erilaiset aatteet levisivät, suurin osa kansasta oppi lukemaan, ja suomalaiset tajusivat olevansa suomalaisia.

Lisäksi 1800-luku on pullollaan hienoja kuvia, joiden avulla lukijalle voi kertoa jotain olennaista. Sellainen on vaikkapa C. L. Engelin vuonna 1816 maalaama näkymä Helsingin Senaatintorille.

C. L. Engelin maalaus vuodelta 1816 esittää Senaatintoria. Museovirasto.

Helsingistä oli tullut Suomen pääkaupunki vuonna 1812 ja Engelistä Helsingin uudelleenrakennuskomitean arkkitehti vuonna 1816. Kuvassa näkyy ihmisiä eri yhteiskuntaluokista ja esimerkiksi Ulrika Eleonooran kirkon torni. Kirkko purettiin uuden ja komeamman keskustan tieltä. Sen lattian ääriviivat voi yhä löytää Senaatintorin kiveyksestä, johon ne aikanaan merkittiin.

Eikä tietenkään 1800-lukua ilman viiksekästä imperaattoria.

Keisari Aleksanteri III ja keisarinna Maria Feodorovna Saimaan kanavalla Lappeenrannassa elokuussa 1885. Kirjan kuvitusta. Museovirasto.

Minä aina intoilen ylläolevan kaltaisista kuvista, jotka on otettu ohimenevässä tilanteessa. Venäjän keisari eli Suomen suuriruhtinas erottuu kuvan keskellä verrattain selvästi, mutta kuvaaja on ehkä ollut ahtaassa veneessä ja taltioinut otokseensa myös merimiespuvussa olevan henkilön selän. Lisäksi keisarinna näyttää olevan vähän liikkeessä, eivätkä kaikki katso kameraan.

Selasin kirjaprojektin aikana läpi tuhansittain kuvia, mikä oli mielenkiintoinen ja mieluisa urakka. Seuraavan historiallisen kirjan aihe on vielä auki, mutta toivon, että pääsen siinäkin käyttämään runsaasti kuvia.