Miltä kirjoittajan vuosi näyttää?

kirjat_2015

Näin kirjojen pitäisi edistyä. Heti ensimmäisessä käsin kirjoitetussa sanassa kirjoittajalle tuli ongelmia…

Kun toimeentulo koostuu erikokoisista palasista, joista osa on pitkiä kirjaprojekteja, hyvin tehty lukujärjestys on arvokkaampi kuin kimpale kultaa. Tai riippuu tietenkin tuon kultaläjän painosta. Koska en omista sellaisia, on tehtävä töitä. Ja suunniteltava. Tämä(kin) on niitä itsenäisen työn puolia, joista pidän. Olen siinä onnellisessa asemassa, että vaikka leipä ei olekaan leveää, voin ansaita sen tällä näppäimistöllä sekä sen jatkeena olevalla itselläni.

Pääosa työajastani kuluu Maailman Historia -lehden toimittamiseen ja tietokirjojen kirjoittamiseen. Tämän lisäksi tulevat satunnaiset mainostekstit, kahden yrityksen juoksevat asiat sekä pari fiktioprojektia.

Jaan jokaisen päivän kahtia: aamupäivään ja iltapäivään. Nämä erottaa toisistaan lounas sekä urheilu. Tästä urheilutuokiosta lisää tulevassa postauksessa. Aamupäivä on ehdottomasti tehokkainta työaikaa. Sitä ei kannata käyttää uutisten, blogien tai Twitterin selailuun. Silloin pitää kirjoittaa. Iltapäivällä, kun ihmisen oikeasti tulisi viettää siestaa, voi sallia itselleen surffailuhetkiä. Täytyy myöntää, että tämä on sääntö, josta itse teen valitettavan usein poikkeuksia.

Kirjoitan ensi syksyksi kaksi kirjaa, ja käytän niiden kirjoittamiseen noin 2 päivää viikosta. Olen jakanut kirjat niiden sisällön mukaan osiin. Kirja 1:ssä on 100 osaa ja kirja 2:ssa on 30 osaa. Kukin osa syntyy noin puolessa päivässä. Yhteensä näiden kahden käsikirjoituksen tekemiseen tarvitsen siis (100+30)/2=65 työpäivää. Pidän kirjojen edistymisestä yksinkertaista aikajanakirjanpitoa työhuoneen seinällä (kts kuva). Olen merkinnyt välitavoitteet matkalle, esimerkiksi 30.1. kirja 1:n käsikirjoituksen pitäisi olla puolivälissä.

Kun kirjojen käsikirjoitukset ovat valmiit, ne taitetaan. Taiton tarkastusten jälkeen kirja menee painoon. Tänä vuonna tavoitteenani on saada kirjat taittajalle toukokuun lopussa. Vaalin siis vielä tässä vaiheessa vuotta unelmaa kesälomasta heinäkuussa…

Yksi päivä viikosta menee lehden tekemiseen ja yksi päivä yritysten juoksevien asioiden hoitoon, mainostöihin, palavereihin ynnä muuhun. Tämä on karkea jaottelu. Kun esimerkiksi lehdessä on jokin suurempi deadline tulossa, sen tekemiseen menee enemmän. Se aika on pois tietokirjojen tekemisestä, joten itse niille annetut deadlinet lykkääntyvät helposti, kuten kävi menneenä kesänä… Pääsin aloittamaan loman vasta elokuun alussa, ja elokuussa oli jo käytettävä muutama päivä lehden tekemiseen.

Viikkotasolla ajankäyttö menee nyt alkavana vuotena (syksy 2014–kevät 2015) suunnitelmani mukaan siis näin:

2 päivää tietokirjoja
1 päivä Maailman Historiaa
1 päivä juoksevien asioiden hoitamista
JA MITÄ! 1 (yksi) päivä (kokonainen päivä) jää fiktion kirjoittamiselle! En usko, mutta katsotaan.

Viiva seinällä

aikajana

Tänään valmistui urakka, jonka eräpäivä oli alun perin 4.4. Minulla oli tälle vuodelle (Huom, kirjailijan vuosi on syksystä syksyyn, kuten koululaisillakin!) kaksi kirjaprojektia: Jatkosota päivä päivältä ja Suomalaiset sotasankarit.

Teippasin viime syksynä kirjoituskoppini seinälle aakolmosen, jolle vedin molempia kirjoja varten oman viivan. Jaoin viivat osiin, jatkosotakirjan osalta viikkojen (160) ja sankarikirjan osalta sen päähenkilöiden määrän mukaan (20). Työn edetessä merkitsin aikaansaamiseni yliviivaustussilla. Ideana oli, saisin käsikirjoitukset valmiiksi jo keväällä, jolloin kesäkuu jäisi taiton tarkistuksille ja muutenkin varakuukaudeksi mahdollisesti venähtävää aikataulua varten. Heinäkuussa voisin jo lomailla. No, en nyt ole lomalla. Syy selviää kohta.

Kirjoitin kirjoja vuoroviikoin. Seinällä paistava 4.4. läheni kovaa vauhtia, mutta vihreä viiva ei tuntunut tavoittavan sitä. Päätin keskittyä jatkosodasta kertovaan kirjaan ensin ja palata sen jälkeen asiaan sankareiden kanssa. Jääköön 4.4. Onneksi kustantajan deadline oli vasta 1.8.

Jatkosodasta kirjoittaminen eteni aikataulussa, mutta sankarikirja kuumotti takaraivossa. Sen rakenne on kronologinen. Jos olisin kirjoittanut kustakin henkilöstä oman lukunsa, homma olisi ollut sillä selvä. Mutta nyt minun oli kirjoitettava Suomen historiaa ja kuljetettava sankareita mukana sen vuossa. Tämä tuotti ongelmia varsinkin sodista kirjoittaessa, koska sotiessa tapahtuu lyhyessä ajassa paljon ja eri paikoissa. Pelkäsin, että kirjasta tulee superpallon tapainen sinne tänne pomppiva hökötys, josta lukijan on vaikea saada otetta. Paini temaattisen ja kronologisen esitystavan välillä oli hikistä.

Lähetin puolivalmiin käsikirjoituksen äidilleni. Kyllä, äidille. Halusin mielipiteen sellaiselta, joka on itsekin kirjoittanut jotain ja jolla on hieman aikaa käyttää lukemiseen. Hän oli sitä mieltä, että rakenne toimii. Mikä vapauttava tuomio! Vasta ulkopuolisen sanottua tämän pääsin jokahetkisestä epävarmuudesta. Kirjoittaminen alkoi sujua.

Onneksi pelivaraa oli useampi kuukausi, mikä on tietenkin harvinaista. Lomani on tosin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen vasta elokuussa. Ilman palautetta olisin muhinut vain omien ajatusteni tunkkaisessa marinadissa.