Miten Suomi brändättiin 6: ”Haista paska!”, huusivat ylioppilaat

1860_aukeama2

Aleksanteri II avaa säätyvaltiopäivät. 1860-luvun aloitusaukeama kirjasta 1917 – Suomen synty. R. W. Ekmanin maalaus vuodelta 1863. 

Suomen brändäämisessä oli 1840-luvulle tultaessa otettu jo muutama askel. Lähinnä ruotsinkielisen sivistyneistön piirissä oli tiedostettu, että suomea puhuville pitäisi rakentaa jonkinlainen kansallinen identiteetti, jotta Venäjän Ruotsista irrottamat maakunnat muodostaisivat aidon kokonaisuuden ja olisivat kyllin vahvoja säilyttämään autonomisen asemansa suuren imperiumin osana.

Ruotsinkielisten ylioppilaiden kansallistunne tiivistyi jollain tavalla vuonna 1848 Helsingissä Kumtähden kentällä vietetyssä Floran päivän juhlassa, jossa muun muassa laulettiin ensi kertaa Maamme-laulu.

Laajemmin Suomen sivistyneistön kansallistunne tuli näkösälle 1860-luvun alkuvuosina, jolloin eräs kadettikoulun oppikirja käynnisti suuren polemiikin.

Lainaus kirjasta 1917 – Suomen synty:

Suomesta tuli valtio

Vuonna 1859 ilmestyi Johan Palménin kirjanen Lain-opillinen käsikirja yhteiseksi sivistykseksi. Haminan kadettikoulun oppikirjaksi suunniteltu opus rahoitettiin keisarin kirstusta, ja sen tarkoituksena oli kasvattaa kadetteja uskollisiksi keisarin palvelijoiksi. Käsitellessään vuotta 1809 Palmén ei tullut maininneeksi, että siirtyessään Ruotsilta Venäjälle Suomi oli muuttunut provinssista valtioksi.

Snellman kirjoitti Palménin kirjasesta arvostelun. Kyseessä ei ollut niinkään kirjallisuusarvostelu, vaan Snellmanin arvostelun kärkenä oli nimenomaan se, miten Palmén Suomen aseman esitti. Arvostelua kirjoittaessaan Snellman perehtyi vuosien 1809–1816 asetuskokoelmaan, jossa keisari käytti Suomesta puhuessaan termiä valtio. Lisäksi hän havaitsi keisarin vuonna 1810 puhuneen “Suomen valtiollisesta olemassaolosta”.

Snellman odotti kovasti Palménin vastausta kritiikkiinsä ja pyysi tätä myös kirjeitse vastaamaan siihen. Snellmanin tavoitteena oli johdonmukaisesti vahvistaa yleistä käsitystä Suomesta omana kokonaisuutenaan, Venäjään liittosuhteella liitettynä valtiona. Eräässä Palménille lähettämässään kirjeessä Snellman vakuutti, ettei hänellä ollut tarvetta olla oikeassa, vaan että hän oli tehnyt huomautuksena yleisen mielipiteen takia.
Palmén vastasi Snellmanin kritiikkiin lopulta vuonna 1861, minkä jälkeen lehdistössä syntyi vilkas keskustelu siitä, oliko Suomi valtio vai ei ja milloin Suomesta mahdollisesti oli tullut valtio. Väittelyn lopputuloksena oli suomalaisten sivistyneistön yksimielisyys siitä, että Suomesta oli tullut valtio Porvoon maapäivillä vuonna 1809.

Viinan kotipoltosta alkanut keskustelu johti toiseen polemiikkiin, minkä jälkeen viimeistään oli selvää, että Suomen yhteiskunnallisesti vaikutusvaltaisissa piireissä Suomea pidettiin Venäjästä erillisenä valtiona.

Huoli perustuslaista

Saako viinaa polttaa kotona omiin tarpeisiin? Kolmetoista suomalaista senaattoria oli vuonna 1856 sitä mieltä, että kotipoltto-oikeus oli kirjattu Suomen perustuslakiin, koska siitä oli annettu sitova asetus vuonna 1800. Asia oli arkaluontoinen, koska kyseisen asetuksen muuttamiseksi olisi kutsuttava koolle valtiopäivät. Venäjän imperiumin keisari Aleksanteri II ei ollut lainkaan innostunut sitä tekemään. Viinan valmistuksen kielto toisi kuitenkin rahaa valtion kirstuun, mikä oli senaattoreiden mielestä olennaista. Aiheeseen palattiin vielä vuonna 1859, jolloin sitä pohtinut ryhmä tuli kenraalikuvernööri Bergin ja ministerivaltiosihteeri Armfeltin johdolla siihen tulokseen, että ainoa tapa saada viina verolle oli kutsua säätyvaltiopäivät koolle.

Keisarille kirjoitettiin kirje, jossa valiteltiin sitä, ettei viinapolttoasetusta voitu muuttaa ilman valtiopäivien koollekutsumista. Sen jälkeen siinä pyydettiin lupaa laatia lista valtiopäivillä käsiteltävistä asioista. Keisarin ja Suomen suuriruhtinaan vaihduttua vuonna 1855 ja esiteltyä uudistusohjelmansa senaatille Suomessa oli virinnyt toivo valtiopäivien järjestämisestä. Edellisistä oli kulunut tuolloin jo lähes 50 vuotta.

Vuonna 1859 keisari oli pyytänyt suomalaisia toimittamaan listan asioista, joiden ratkaiseminen vaatisi valtiopäivien koollekutsumista. Senaatin laatima luettelo toimitettiin suuriruhtinaalle alkuvuodesta 1861, mutta Aleksanteri ei ollut halukas kutsumaan valtiopäiviä koolle. Sen puoleen virkamiehet kuin keisarikaan ei halunnut antaa säädyille poliittista roolia tai mahdollisuutta esittää kritiikkiä omia toimiaan kohtaan. Tämän vuoksi nousi esiin ajatus kutsua koolle erityinen säätyvaliokunta, johon kuuluisi yhtä monta edustajaa kustakin neljästä säädystä, jotka olivat talonpojat, porvarit, papisto ja aateli. Valiokunnan tehtävänä olisi selvittää olennaisimmat asiat, joita ei voitaisi ratkaista ilman säätyvaltiopäivien koollekutsumista. Näistä asioista valiokunta antaisi lausunnon, jonka perusteella hallitsija voisi ratkaista asiat, kunnes säädyt kutsuttaisiin koolle. Aleksanteri II:n antama julistus säätyjen koollekutsumisesta annettiin senaatin yleisistunnossa huhtikuussa 1861. Julistuksen mukaan Suomessa tuli järjestää vaali 48-jäsenisen valiokunnan valitsemiseksi. Yllätyksenä tullut julistus herätti vastalauseiden aallon. Oliko kyse vallankaappauksesta?

Valiokuntaesityksen jälkeen Suomessa levisi pelko, että niin kutsutulla tammikuun valiokunnalla pyrittäisiin korvaamaan varsinaisten säätyvaltiopäivien eli maapäivien koollekutsuminen, mitä pidettiin perustuslain vastaisena. Ylioppilaat järjestivät huhtikuussa 1861 jopa valiokuntaa vastustaneen mielenosoituksen. Aiempien tapausten vuoksi Suomessa pelättiin, että mielenosoitus saattaisi johtaa rangaistuksiin, jotka haittaisivat koko yliopiston toimintaa. Siksi jotkut myöhempien vuosikurssien opiskelijat yrittivät vielä viime hetkellä saada mielenosoitusta varten kokoontuneet opiskelijat hajaantumaan. Joukosta kuitenkin vastattiin hajaantumispyyntöihin huutamalla ”Haista paska!”, ja kulkue lähti liikkeelle. Mielenosoittajat kiersivät osoittamassa tukensa valiokunta-ajatusta vastustaneiden senaattoreiden kotitalojen edessä Helsingissä. Mielenosoituksessa otettiin voimakkaasti kantaa Suomen perustuslain puolesta, vaikka hyvin harvat edes tunsivat kyseisen lain sisältöä.

Kiihkeä keskustelu asian ympärillä ehti jatkua kahden viikon ajan. Ainakin osittain mielenosoituksen ansiosta keisari Aleksanteri II ilmoitti 24. huhtikuuta 1861, kaksi päivää mielenosoituksen jälkeen, että tammikuun valiokunta tulisi olemaan vain varsinaisia valtiopäiviä valmisteleva.

1860-luvun alussa oli siten selvää, että Suomella oli kansallisidentiteetti, joka ainakin yhteiskunnan koulutetun osan keskuudessa oli vahva. Vuoden 1863 säätyvaltiopäiviä edeltäneet tapahtumat pohjustivat kansallistunnetta, joka valtiopäivillä näkyi esimerkiksi siinä, että Suomeen viitattiin valtiona.

Samoihin aikoihin Venäjän imperiumin toinen autonominen osa, Puola, nousi kapinaan, joka kukistettiin ankarin ottein. Venäjällä alkoi kuulua ääniä, joiden mukaan reuna-alueiden autonomia tulisi lakkauttaa. Tämä kehitys tuli myöhemmin näyttelemään merkittävää roolia suomalaisuuden ja Suomen muodostumisessa.

1860-luvulla Suomessa tapahtui vielä eräs käänne, jolla oli suuri vaikutus tavallisten talonpoikien kansallistunteen syntyyn. Siitä kirjoitan seuraavassa postauksessa, joka ilmestyy jo huomenna.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s