Mikä oli Voimaliitto? Kuka teki Kekkosesta presidentin?

1906_voimaliitto1

Voimaliittolaisia, kolmas oikealta istumassa on Helsingin yliopiston miekkailun opettaja Mauritz Mexmontan, joka toimi järjestön kouluttajana.

Minulta ilmestyy tänä syksynä kaksi kirjaa, jotka toivon mukaan jo löytyvät kauppojen hyllyiltä. Niistä Tunnetko Suomen – kiinnostava historia käy koko maamme asutushistorian läpi nopeasti luettavassa kysymys-vastaus-muodossa. Vuosisata – itsenäisen Suomen aika puolestaan on runsaasti kuvitettu Suomen aikajana vuodesta 1917 alkaen.

Poimin muutamaan blogitekstiin muutamia kysymyksiä Tunnetko Suomen -kirjasta, minkä jälkeen jaan joitakin otoksia Vuosisata-kirjasta.

tunnetkoTunnetko Suomen – kiinnostava historia on jaoteltu aikakausittain: esihistoria – Ruotsin vallan aika – autonomian aika – itsenäisyyden aika. Jokaiselta aikakaudelta on mukana historian suuria linjoja luotaavia kysymyksiä kuten: Mistä varhaisimmat asukkaat tulivat? ja Miksi Suomesta tuli osa Venäjää? Mukana on myös kiinnostavia anekdootteja kuten: Miten kotiviinanpolttoa perusteltiin? ja Milloin naiset saivat omistusoikeuden? Lisäksi jokaiselta aikakaudelta on perustietoa kuten Suomen väkiluku.

Mikä oli Voimaliitto?

1900-luvun alkuvuosina Venäjä pyrki heikentämään Suomen autonomista asemaa valtakunnan osana. Venäläistämisohjelmaan kuului muun muassa kielipolitiikkaa, postilaitoksen venäläistämistä ja Suomen oman sotaväen alasajo. Tätä vastustamaan perustettiin Suomen Aktiivinen Vastustuspuolue, jonka tehtävänä oli organisoida aktiivista, tarvittaessa aseellista vastarintaa sortotoimia vastaan.

Voimaliitto perustettiin tammikuussa 1906 kahta vuotta aiemmin perustetun Aktiivisen Vastustuspuolueen aseelliseksi siiveksi. Toiminta naamioitiin urheiluseuraksi. Liiton tehtävänä oli hankkia aseita ja kouluttaa aktivisteja aseellista vastarintaa ajatellen. Liiton harjoittamiin urheilulajeihin kuului muun muassa hiihtoa ja ammuntaa. Aseita tuotiin salaa Sveitsistä, mutta hanke paljastui, ja osa aselastista joutui viranomaisten käsiin. Liitto lakkautettiin marraskuussa 1906 oikeudenkäynnin jälkeen.

Kuka ratkaisi vuoden 1956 vaalit?

Vuonna 1956 Suomen presidentiksi valittiin pääministerinä toiminut Maalaisliiton Urho Kekkonen. Hän voitti valitsijamiesvaalit vain yhden äänen enemmistöllä. Vaalit olivat tiukimmat maan siihenastisessa historiassa. Väistyvä presidentti J. K. Paasikivi ei ollut tehnyt poliittista testamenttia, ja kaikki ehdokkaat olivat hänen lähipiiriään.

Kekkosen päävastustaja oli SDP:n Karl-August Fagerholm, joka toimi tuolloin eduskunnan puhemiehenä. Vasta kolmas äänestyskierros ratkaisi voittajan. 300 valitsijamiehestä 151 äänesti Kekkosta. Paljon on spekuloitu sitä, kuka ratkaisi vaalin voiton. Valitsijamiesten ja puolueryhmien julkisuuteen antamien äänestystietojen mukaan äänet olisivat menneet tasan. Joku siis äänesti Kekkosta ”salaa”.

Vuonna 2006 RKP:n edesmenneen kansanedustajan Ture Hollsténin pojanpoika kertoi isoisänsä äänestäneen Kekkosta. Hollsténin oli oletettu kuuluneen Fagerholmin kannattajiin. Tästäkin tiedosta on kiistelty, sillä RKP ei sitonut valitsijamiehiään minkään ehdokkaan taakse eikä syytä salailuun olisi siten ollut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s