Seitsemäntenä lomapäivänä

Hupsista. Edellisestä blogauksesta on kulunut jo viitisen kuukautta, mitä voi pitää kehnohkona suorituksena. Kirjoitan blogijuttuja yleensä iltaisin, ja kuluneena keväänä iltaisin on ollut melkolailla kuiviin tiristetty olo.

Kevättalvella aika meni Tarina-akatemian parissa muun muassa bisnestarinakerronnan superaamua suunnitellessa. Kun se ja muutamat muut markkinointihommat oli tehty, oli jo huhtikuu. Silloin minulla oli ensi syksynä ilmestyvästä 1917 – miten Suomesta tuli Suomi -kirjasta koossa noin 50 käsikirjoitussivua. Sulkeuduin kammiooni sitä tekemään. Kesäkuun loppuun istuin siellä kirjoittamassa. Jos joku erehtyi ovelle koputtelemaan, hätistin tunkeilijan loitommalle hullun tuijotuksella ja heittelemällä ihmisparkaa aiempien tuotosteni tekijänkappaleilla. Poistuin kammiosta ajoittain kotiin näyttäytymään lapsille ja vaimolle (tunnistivat vielä kuitenkin) ja survomaan ravintoa tuntikausien paikallaanistumisesta naksuvaan ruhooni. Illan päätteeksi ohjelmaan kuului yleensä vielä kuvatoimitusta samaista opusta varten.

Nyt olen ollut lomalla viikon. Tähän mennessä sen kohokohta on ollut tappio kuopukselle pöytäjalkapallossa. On ollut myös kiva ajella 40-vuotislahjaksi ostamallani pyörällä metsässä ja näppäillä bassoa. Ja seitsemäntenä lomapäivänä kirjoittaminen näköjään maistuu taas.

 

Miten Suomi brändättiin 1: kerettiläiset juuret

suofutis

Onko sisu geeneissämme? Onko se brändiominaisuus? Kuva: Andrej Tissen.

Sinä istut siinä tuolissasi ja minä täällä. Me olemme suomalaisia. Emme ruotsalaisia tai venäläisiä, emmekä ehkä koe varsinaisesti olevamme eu-laisiakaan, vaan suomalaisia. Miksi?

Me ehkä pidämme itseämme ahkerina ja sisukkaina, tai ainakin hoidamme pakolliset hommat about ajallaan. Lisäksi me olemme rehellisiä. Hyviä hyville ja pahoja pahoille. Vähän kuin Sven Tuuva aikanaan. Tai tuntematon sotilas. Tai…

Mistä suomalaisuus tulee? Onko tänne Pohjolan perukoille jääkauden jälkeen muuttanut porukka, joka on periyttänyt rehellisyys-geeniään? Ainakin tässä ilmanalassa on ollut pakko olla sisukas, että on saanut elannon.

Vai onko niin, että joku on kertonut meille, millaisia me olemme? Brändännyt meidät? Ja sitten siitä brändistä on tullut itsensä toteuttava ennustus?

Brändääminen on alun perin tarkoittanut polttomerkintää, jolla karja on erotettu naapurin lehmistä. Se on siis merkki ja erottautumistekijä. Jossain vaiheessa termillä alettiin kuvata yrityksen imagoa eli sitä, millaisena asiakkaat yrityksen kokevat. Puhutaan myös maabrändeistä. Suomessa sellaista miettimään asetettiin muutama vuosi sitten maabrändityöryhmä. Se ei kuitenkaan ollut ensimmäinen laatuaan. Suomen brändiä tehtiin kiivaasti jo 1800-luvulla, ja hankkeen juuret ovat sitäkin kauempana historiassa.

Juuret kitkeränhajuisilla kerettiläisrovioilla

Heinäkuussa 1415 Etelä-Saksassa sijaitsevassa Konstanzissa poltettiin roviolla eräs Jan Hus. Kertomuksen mukaan hän oli ennen tuomion täytäntöönpanoa nähnyt unen mustasta joutsenesta. Böömiläisen Husin oma nimi tarkoitti hanhea, niinpä hän selitti joutsen-untaan seuraavasti: ”Tämä hanhi paistetaan tulessa, mutta minun jälkeeni tulee joutsen, jota te ette onnistu polttamaan”.

Hus oli varhainen uskonpuhdistaja, joka syytti katolista kirkkoa muun muassa ahneudesta. Lisäksi hän halusi, että kirkossa opetettaisiin ihmisiä näiden omalla kielellä.

Kun nuori saksalaismunkki Martti Luther sata vuotta myöhemmin naulasi teesinsä Wittenbergin kirkon kuuluisaan tammioveen, hän ei varmasti ajatellut koputtelevansa siinä samalla suomalaisen kansan perustuksia. Hän piti itseään Husin näkemän unen mustana joutsenena. Eräs Lutherin ydinajatuksista oli kansan opettaminen lukemaan, jotta kaikki voisivat tutkia Jumalan sanaa omalla kielellään. Juuri tämä hanke oli kansallisen identiteetin luomisen lähtökohta myös Suomessa, ja sen hedelmää kannamme yhä mukanamme.

Lutherin opit Suomeen kantoi Mikael Agricola, joka 1500-luvulla painatti ensimmäiset suomenkieliset opukset ja teki suuren työn kääntämällä kirjallisuutta suomeksi. Agricolan merkitystä on vaikea korostaa tarpeeksi, sillä hän loi kirjasuomen ennakkoluulottomasti käytännössä alusta asti itse ja epäilijöistä huolimatta.

Husin, Lutherin ja Agricolan perintö näkyy muun muassa Suomen PISA-tuloksissa, jotka pohjoismaissa ovat eteläistä Eurooppaa paremmat. Jakolinja kulkee osapuilleen protestanttisen ja katolisen Euroopan välillä, eikä se ole sattumaa. Pohjoisessa pidettiin tärkeänä sitä, että Raamattua saattoi lukea omalla kielellään. Tämän motivaation pohjalta Suomessa alettiin pitää kiertokouluja 1600-luvulla. 1800-luvun puolivälistä alkaen kansakoulut alkoivat korvata kiertokouluja, joskin viimeinen kiertokoulu lakkautettiin vasta vuonna 1951 Puumalassa.

Lukutaito mahdollisti Suomen

Jaa, että mitä näillä sedillä on tekemistä Suomen brändäyksen kanssa? Projekti ei olisi onnistunut ilman lukutaitoa ja koululaitosta, jossa lukemaan opittiin. Suomalaiset nimittäin ammensivat kansallistunnetta niistä muutamasta kirjasta, joita päntättiin yli 100 vuotta 1800-luvulta pitkälle 1900-luvulle, kun muutakaan lukemista ei ollut. Tai kyllä jossain vaiheessa oli, mutta Sven Tuuvaa oli vaikea kammeta pois siitä asemasta, jonka hän oli pulpeteilla saanut. Juuri 1800-luvun romantisoitu kuva suomalaisista on yhä kansalliskuvastomme ydintä, vaikka yhtenäiskulttuurin murroksesta paljon puhutaankin. Yksinkertainen ja rehellinen, kovasti työtä tekevä kansa täällä puurtaa kapean leivän eteen. Kuvassa on varmasti ollut totuuden siementä jo aluksi, mutta kyllä se todelliseen kukkaan puhkesi, kun sitä sukupolvi toisensa jälkeen päihin taottiin. Että ”tällaisia me suomalaiset ollaan”.

Ensimmäinen Suomen brändiä rakentanut oli 1500- ja 1600-lukujen taitteessa elänyt ruotsalainen kulttuurimies Johannes Messenius, joka tuomittiin maanpetturuudesta vankilaan. Messenius kuului ensimmäisiin Suomesta hyvään sävyyn kirjoittaneisiin. Ne häntä ennen kirjoittaneet, jotka vaivautuivat näistä seuduista jotain sivulauseessa mainitsemaan, tyytyivät yleensä varoittelemaan muita eksymästä näille rannoille. Messenius oli kuitenkin aikansa disruptori, häirikkö, jonka mukaan Thuiskonin valtakunta ulottui Tornioon asti ja näillä seuduilla asui hurjia amatsoneja.

Jaa, kuka Thuiskon? Ja millaisia amatsoneja? Lue seuraavasta osasta.